Lentokentällä

Sain asunnon luovutettua. Sikäli kun ymmärsin vuokraisännän saksaa, saan takuuvuokran takaisin kuhan loppulasku tulee sähköfirmasta. Kahden viikon sisällä ilmeisesti. Lähtiessä Herr Schiller vielä kehui miten hyvin ollaan pidetty ollaan pidetty kasveista huolta. Oikein mukava ukkeli. Vaikka en sen puheesta ymmärrä yleensä mitään, silti hän katsoo tarpeelliseksi harrastaa small talkia. Sympaattista.

Ilmeisesti pyhäinpäivän tai raideremontin takia S-bahnit on tänään sekaisin, mutta pääsin lopulta kentälle. Matkassa meni kuitenkin puolituntia normaalia pidempään kun piti vaihtaa päärautatieasemalla. Hyvä että lähdin ajoissa.

Sain ylipainavan laukkuni lähetettyä ruumaan. Alkuun virkailija uhkaili että joudun maksamaan viidestä ylikilosta ja tyhjentämään käsipakaasiakin pari kiloa. Ilmoitin kuitenkin heittäväni mieluummin viisi kiloa tavaraa roskiin. Ihan niin paljoa en löytänyt turhaa tavaraa, mutta heitin pois viisi tyhjää olutpulloa (sellaista hienoa korkillista jotka soveltuvat erinomaisesti siman tekoon), yksi huonosti istuva pukupaita, yksi pullo piilarinestettä, kaksi pakettia Nicon ruokaa (jotain epämääräistä ja hyvin painavaa—sori, ei olisi kannattanut unohtaa niitä jääkaappiin) ja seinäkalenterin käytetyt sivut (ei ne paina mitään, mutta ajattelin että saan sympatiapisteitä tuhoamalla nekin). Puin kaulahuivin päälle ja siirsin pari kirjaa taskuun. Lopuksi laukut olivat vain pari kiloa yli rajan ja virkailija päästi säälistä läpi.

Ylipainokilot maksavat 10 euroa. Se on niin korkea hinta ettei kukaan sitä halua maksaa eikä virkailijat kehtaa sitä periä. Eihän siinä ole mitään järkeä että lentolippu jolla matkustaa 100 kg mies, 20 kg ruumalaukku ja 8 kg käsimatkatavaraa maksaa yhtä paljon kuin kymmenen lisäkiloa ruumaan. Kun se lentolippu maksaa 100€ ja sillä saa kuljetettua 128 kg tavaraa, luulisi että lisäkilon hinnan kuuluisi olla lähempänä yhtä euroa kuin kymmentä. Tietysti ruumaan meneviä laukkuja joutuu joku siirtelemään, mutta silti: 20 kg ylipainoa maksaa yhtä paljon kuin meno-paluulippu. Jos hinta olisi pienempi mutta rajat tiukasti valvottuja, luulen että kaikki olisivat tyytyväisempiä. Silloin Finnair saisi edes jotain ylipainomaksuja, olisi selvä kannustin keventää kuormaa eikä matkustaja joudu stressaamaan laukun painoa kentälle mennessä. Tietää kuitenkin että lisämaksu ei ole toivottoman suuri.

No, joka tapauksessa selviydyin siitä ja laukku on nyt matkalla kohti konetta.

Näytti siltä että uuden laukun yksi jalka oli mennyt jo rikki. Ei ehkä sittenkään ollut paras ostos, vaikkei normihinnaltaan mikään halpa ollutkaan. Toisaalta, kun tämä on nyt toinen kerta putkeen kun onnistun rikkomaan matkalaukun, voi olla että vika on minussa eikä laukuissa. Ehkä en vaan osaa kuljettaa niitä oikein.

Vielä muutama kuva kansan iloksi:

Kuvassa suojatie Ostendstrassen S-Bahn aseman kohdalla. Suojatien ylitys ei onnistu suoraan, koska välissä on metalliaitoja jotka pakottavat jalankulkijan kääntymään ratikoiden tulosuuntaa kohti. Kai tämä parantaa liikenneturvallisuutta.

Lentokentällä on edelleen vuotava katto tai ilmastointilaite. Ihailin tätä hienoa väliaikaisratkaisua jo kesälomani aikoihin. Ilmeisesti se ei olekaan väliaikaisratkaisu.

Vielä puolitoista tuntia lähtöporttien avautumiseen. Voisi ehkä ottaa vielä viimeisen vehnäoluen saksanmaalla.

Lähtö

Lähden tänään Suomeen. Asunnon luovutus on puolen tunnin päästä. Sen jälkeen käyn syömässä pizzaa viimeistä kertaa Borsalinossa ja lähden kentälle odottelemaan konetta.

Koko viikko on mennyt lähdön valmistelussa. Piti käydä ostamassa matkalaukku, arkistoida työni tulokset, kopioida henkilökohtaiset sähköpostit ja tiedostot pois EKPn koneelta ja etenkin viettää läksiäisiä. Tällä viikolla olen ollut neljissä eri läksiäisissä. Kahdet töissä ja kahdet vapaa-ajalla. Tämä on hyvin suosittu lähtöviikonloppu.

Töissä järjestettiin oikein kiva läksiäistilaisuus. Harjoittelijan lähtiessä on tapana kutsua osasto neuvotteluhuoneeseen, jossa EKP tarjoaa kuohuviiniä ja poislähtijä kakkua tai muuta herkkua. Poislähtijä saa kortin ja kassillisen lahjoja, lähinnä EKP- ja Frankfurt-krääsää. Harjoittelijan ohjaaja kertaa mitä harjoittelija on tehnyt. Hetken aikaa jäykistellään ja kehutaan toinen toisiamme. Sitten kiireiset valuvat töiden äärelle ja loput jäävät tyhjentämään kuohuviinipullot.

Tilastokeskukselta lähtiessä virallista osuutta ei ollut ollenkaan ja juomana oli vain kahvia ja teetä. Ihan kivoja molemmat.

Nyt kone kiinni ja asunnosta ulos.

Maito

Maitoa on täällä yllättävän hankalaa ostaa. Tai siis “maitoa” täällä saa hyvin, yöhön saakka pienistä kioskeistakin, mutta vain täysrasvaista iskukuumennettua maitoa. Halpis-kaupat, Aldi ja Norma, ovat vastaavan rajoittuneita. Olen kyllä yrittänyt sitä UHT-maitoa käyttää, mutta huonolla menestyksellä. Iskukuumennus ja älytön rasvaprosentti tekee maidosta jotenkin outoa. Tavallista maitoa jossa olisi joku säädyllinen rasvaprosentti ei saa kuin muutamista kaupoista. Edes Galleriesta, jonka ruoka-osasto on muuten kilpailee samassa sarjassa Stockmannin Herkun kanssa, ei saa rasvatonta maitoa. Vähärasvaisin oli 1,5 prosenttista. Toistaiseksi Rewe on ainoa josta löytyy rasvatonta maitoa.

Olen etenkin Normaa käyttänyt muuten paljon, se on minulla matkanvarrella töistä, mutta maitokauppaan on pitänyt aina mennä erikseen Reween. Todella hankalaa.

Sen takia minulla ei usein olekaan maitoa kotona ja joudun syömään aamiaiseksi töissä jotain matkanvarrelta ostettua. Esimerkiksi tänään lämmintä kroisanttia ja mustikkamuffinia.

Call-a-Bike

Kävin tosiaan sunnuntaina pyöräilemässä.

Käytin DB:n Call-a-Bike palvelua. Systeemi tuntui aika toimivalta. Katsoin internetistä missä on lähin vapaa pyörä ja suunnistin sinne suuntaan. Pyörän piti löytyä puolen korttelin päästä, lähimmästä isosta risteyksestä. Siinä ei kuitenkaan pyörää näkynyt, mutta minuutin harhailtuani huomasin pyörän seuraavassa risteyksessä. Voi olla että minun netistä katsomani pyörä oli jo otettu, olin katsonut niitä puolituntia ennen lähtöä. Pyöriä saisi toki etsittyä myös kännykällä, eli ajantasaista tietoa saa myös kadulla.

Olin etukäteen jo rekisteröitynyt palveluun, eli periaatteessa pyörän vuokraaminen onnistuisi soittamalla pyörässä lukevaan puhelinnumeroon josta saa aktivointikoodin, joka sitten syötetään pyörän lukitusjärjestelmään. Pari kertaa soitettuani totesin että en osaa navigoida saksan-kielistä puhelinpuuta alkuunkaan. Ymmärsin että pitää painaa 1 jos jotain tai 0 jos jotain muuta, mutta kun muutaman kerran satunnaisia numeroita painettuani pyörä oli edelleen lukossa, alistuin ja soitin asiakaspalvelunumeroon. Se toimikin näppärästi. Ystävällinen ja hyvää englantia puhuva virkailija antoi minulle pyörän avauskoodin ja sain pyörän liikkeelle.

Pyörä oli varsin hyvän tuntuinen, vaikkakin aika painava. Esitteen mukaan 23,4 kg. Minulla ei ole mitään varsinaista käsitystä pyörien keskipainosta, mutta ilmeisesti 15 kg on lähempänä normaalia. Painon huomasi etenkin mäissä ja hiekkateillä. Tavallisissa kaupunkioloissa siitä ei varsinaisesti ole harmia. Takana olevaan istuimen näköiseen asiaan sai repun kiinnitettyä näppärästi pyörässä olevilla kuminauhoilla. Kätevää.

Alla kartta reitistä.

Punainen viiva on kulkemani reitti ja vihreä Grün Gürtel, vihreä rinki, jota pyrin seuraamaan. Karttaa voi zoomata vasemmassa reunassa olevan plussan ja miinuksen avulla ja sitä voi siirellä hiirellä. Punaiset pallukat edustavat ottamiani valokuvia. Niitä voi tarkastella klikkaamalla (kuvat löytyvät myös suoraan tästä Picasa-albumista).

Aloitin kotoa Sachsenhausenista ja kuljin aluksi Main -joen vartta länteen. Tarkoitus oli kulkea Mainia pitkin Nidda -joelle saakka, josta seuraisin Grün Gürtelin reittiä Frankfurt pohjoispuolelta kiertäen takaisin joelle. Kartasta, merkitystä reitistä ja GPS:tä huolimatta luonnollisesti eksyin.

Alkumatkan piti olla todella helppo: piti vain seurata jokea. Onnistuin kuitenkin eksymään. Käännyin Mainilta 90 astetta vasemmalle jostain syystä (tie 40 kohdalla). Tajusin virheeni jossain vaiheessa, mutta löysin Grün Gürtelin tieviitat ja luulin nyt kulkevani reittiä vastapäivään. Se sopi minulle hyvin. Yllätyksekseni saavuin kuitenkin Höchstin edustalle, Niddan ja Mainin risteykseen. Eli olin taas alkuperäisellä reitillä. Ylitin Mainin lossilla (maksoi euron) Höchstiin. Oikein kivan näköinen paikka. Sieltä jatkoin Niddaa pitkin pohjoiseen ja itään, kunnes Rödelheimin kohdalla eksyin ja tein vahingosssa U-käännöksen. Huomasin asian vasta kuin olin taas Höchstissä. Päätin että en lähde enää takaisin, vaan suuntasin Grün Grüdeliä vastapäivään. Eli uudestaan lossilla. Tai ehkä se ei ollut lossi vaan tavallinen yhteysalus. Paatti kääntyi, eikä tuntunut olevan minkään sortin vaijereiden varassa.

Loppumatkalla en enään varsinaisesti eksynyt. Kerran käännyin vähän turhan aikaisin, mutta tajusin sen suhteellisen nopeasti ja selvitin kartasta miten pääsen takaisin reitille. Eli olin sentään kartalla kokoajan, vaikken ehkä oikean viivan päällä.

Tässä vielä linkit Nokian Sports Tracker karttoihin (osa 1 ja osa 2). Niistä näkee nopeus, korkeus ja muita tarpeettomia tietoja. Reitti on jaettu kahteen osaan, kun kännykästä loppui virta kesken ja Sports Tracker sen takia sammui. Jostain syystä Sports Tracker ei osaa yhdistää reittejä eikä .gpx –tiedoston siirtäminenkään oikein toiminut. Ylipäätään Sports Trackerin nettipalvelu tuntuu jotenkin kököltä. Ei tosin tuo GPS Visualizerkaan mikään helppo ollut, mutta sillä sentään sai yhden kartan jossa on reitti ja valokuvat samassa kasassa.

Oikein mukava reitti. Periaatteessa opasteet olivat hyviä (syytän eksymisestä omaa suuntavaistoani) ja reitti hyvin suunniteltu. Autoteitä ei tarvinnut ylittää kuin ihan muutaman kerran, niistäkin varmaan suurin osa eksymisten takia. Suuri osa matkasta oli hyvää asfalttitietä, mutta Frankfurtin eteläpuolella metsässä oli hiekkatietä. Karttaan oli merkitty tien päällysteet erikseen, niin rullaluistelijakin voisi valita sopivan reitin.

Matkanvarrella näkyi paljon muitakin ulkoilijoita. Lähinnä vanhuksia ja lapsiperheitä. Yksi perhe harrasti jousiammuntaa nurmikentällä ja toinen ampui ritsalla joutsenta (tai ainakin järveä jossa uiskenteli yksi joutsen, ehkä ne ei oikeasti tähdännyt siihen). Siirtolapuutarhamökkejä näkyi paljon. Välillä tuli puusaunan tuoksu sieraimiin, ehkä niihin liittyen. Tosin varmaan oikeasti takasta eikä saunasta.

Pyörän palautus onnistui samalla tavalla kuin lainaaminenkin: soitto asiakaspalveluun, ilmoitin niille pyörässä näkyvän lukituskoodin ja pyörän sijainnin. Vuorokauden vuokra oli 9 euroa. Varsinaisesti nämä DB:n Call-a-Biket on tarkoitettu kai työmatkaliikenteeseen tai muihin lyhyisiin siirtymiin. Perushinnoittelu on 8 senttiä minuutti. Eli kymmenen minuutin matka maksaisi 80 senttiä—huomattavasti vähemmän kuin halvin joukkoliikennelippu.

Kokonaisuutena oikein positiivinen kokemus. Verrattuna Porvoon ja Helsingin city-pyöriin tämä oli todella käyttökelpoinen. Mielellään sitä maksaakin jotain siitä hyvästä että pyörä toimii ja on mukava ajaa. Internet-palvelu joka paikallistaa pyörät on myös hyvä, Helsingissähän ei koskaan ole takeita pyörän löytymisestä niin niihin ei voi varsinaisesti luottaa.

Pyöräilemään sunnuntaina

Tavoitteena on lähteä kiertämään Frankfurttia sunnuntaina pyörällä. Kaupungin ympärillä on “vihreä vyöhyke”, GrünGürtel, jossa on käsittääkseni hyvä pyörätie opasteineen. Se olisi ilmeisesti yhteensä 62 kilometria pitkä reitti, mutta voi olla että suoritan jonkun hiukan lyhennetyn version. Tai pyöräilen vaan joen vartta edestakaisin. Samalla pääsen kokeilemaan Deutsche Bahnin Call-a-Bike järjestelmää. DBn pyöriä näkyy paljon liikenteessä, mutta en ole vielä kertaakaan niitä kokeillut. Ulkoisen tarkastelun perusteella ne vaikuttavat huomattavasti Helsingin ja Porvoon kaupunkipyöriä paremmilta.

Tämä blogi-merkintä on osa minun uskottavan sitouttamisen strategiaa. Samasta syystä maksoin jo 5 euroa Deutsche Bahnin Call-a-Bike jäsenyydestä, vaikka sen voisi yhtä hyvin tehdä lähtiessä. Tunnen tulevaisuuden-Ilkan sen verran hyvin, että tiedän ettei hän lähtökohtaisesti liikahda minnekään sunnuntai-Hesarinsa ääreltä. Sitoutumalla reippailuun etukäteen maksamalla siitä ja mainostamalla sitä julkisesti todennäköisyys että lähden oikeasti liikkeelle kasvaa oleellisesti. Tämä on optimaalinen ratkaisu epärationaalisiin yliajan preferensseihin. Olen nyt vakuuttunut siitä että reippailu sunnuntaina olisi hyvä idea ja olen varma että reippailun jälkeen olisin siihen tyytyväinen, mutta silti olen aika varma että juuri ennen kuin pitäisi lähteä, pitäisin sitä jostain syystä toteuttamiskelvottomana ideana. Siinä ei ole mitään järkeä. Paras tapa varmistaa että teen järkevän päätöksen on sitouttaa itseni siihen päätökseen etukäteen. Nyt on viisi euroa ja maine viivalla.

Paketti tuli!

Sain muutama päivä sitten paksun kirjekuoren Suomesta. Sieltä löytyi Tiede-lehti, Hesarin kuukausiliite, Vene-lehti ja Ylioppilaslehti. Suurkiitos siitä Riikalle ja Antille!

Mukavaa vaihtelua saada lukea fyysisiä suomenkielisiä lehtiä.

Hintaerot ja halpa työvoima

Ukki kyseli löytyykö minulta selitystä pesuloiden hintaerolle. Mitään faktatietoa minulla ei asiasta ole, mutta ainahan voi spekuloida.

Keksin kaksi potentiaalista selittäjää: matalat palkat ja tiivis kaupunkirakenne.

Täällä on ilmeisesti halvempaa työvoimaa kuin Suomessa. Se näkyy esimerkiksi siinä, että McDonaldsissakin tarjottimet jätetään telineeseen josta työntekijä sitten lajittelee roskat roskikseen. Suomessa roskien lajittelun suhteen on itsepalvelu ainakin pika- ja opiskelijaruokaloissa. En usko että täkäläiset arvostavat tätä lajittelupalvelua sen enempää kuin suomalaisetkaan (saksalaisethan normaalisti kierrättävät innokkaasti, eli roskien lajittelu ei ole vierasta), jolloin ainoaksi selitykseksi jää se, että täällä sellaisen palvelun voi tarjota halvemmalla. Tässä taulukko vuoden 2004 matalapalkkaisista töistä:

Voisin veikata että toi “wachmann” on pesulatyöntekijä, joka ilmeisesti tienaa noin viisi euroa. Suomessa palkka on varmaan tuplasti korkeampi.

No joo, en minä voi jäädä veikkailujen varaan Suomen osalta. Olen kuitenkin ollut yksityisen sektorin palkkatilastoissa töissäkin, jos on tilaisuus sellaisia käyttää niin kai se pitää tehdä.

Tilastojen mukaan viime vuonna “Pesu-, valkaisu- ja värjäyskoneiden hoitajat” tienasivat Suomessa 10,33 euroa tunnissa. Se on ilmeisesti huomattavasti enemmän kuin Saksassa, vaikka en tuota epämääräistä taulukkoa tarkempaa tietoa löytänytkään. Saksan tilastokeskuksen nettisivut on harvinaisen sekavat, ei sieltä mitään löydä. Palkkojen sivukulut on varmaan samaa luokkaa molemmissa.

Eli korkeammat (matalat) palkat Suomessa selittää osan hintaerosta.

Osa varmaan selittyy tehokkaammalla kaupunkirakenteella. Minun käyttämässäni pesulassa tuntuu työntekijällä olevan aina jotain tekemistä. Joko siellä on valmiiksi joku asiakas, tai sitten se häärää jotain vaatteiden kanssa. Sama koskee muitakin palveluliikkeitä: parturissa, ravintoloissa, take-away ruokapaikoissa, jne. tuntuu kaikissa riittävän asiakkaita niin paljon ettei myyjille jää luppoaikaa. Frankfurtissa on paljon väkeä pienellä alueella, etenkin liikekeskuksessa työpäivisin, jolloin palvelu voidaan organisoida tehokkaasti. Take-away paikasta kun osti leipää, yksi rahasti, toinen viipaloi täytteitä, kolmas täytti leipiä ja neljäs grillasi niitä. Toiminta on tehokasta kun jokainen voi keskittyä omaan työhönsä. Pienemmällä asiakasvirralla henkilökunnan tehokkuus laskisi, hinnat nousisi ja sitä kautta asiakasvirta pienenisi entisestään.

Eli täällä on työvoima halpaa ja tiiviin kaupunkirakenteen ansiosta työn tuottavuus korkeampaa. Ehkä.

Syksy tulee

Täällä on ilmat viilentynyt ja päivät lyhentynyt. Ei täällä nyt mitään lunta tai muuta älytöntä ole, mutta selviä syksyn merkkejä on. Ilmeisesti lämpötila vaihtelee nollan ja kymmenen asteen välillä. En kyllä olisi ihan niin kylmiksi öitä veikannut, mutta kai se on uskottava. Takki on jo todellakin tarpeen töihin kävellessä. Laitoin eilen lämmityksenkin päälle kotona.

Pitkään en raaskinut laittaa lämmitystä, tämä on niin iso asunto yhdelle hengelle ja täällä taitaa olla suora sähkölämmitys. Sitä paitsi täällä etelässä pitäisi olla lämmin. Enkä edes vietä kotona kovin paljoa aikaa, senkin lähinnä peittojen alla, ja peittojen alla ei haittaa että ulkopuolella on kylmä. Sohva on niin epämukava että hereilläoloajastakin iso osa kuluu sängyssä ihan jo ergonomisista syistä, eli en ole siellä pelkästään kylmyyttä paossa.

Nyt tällä viikolla on kuitenkin tullut raja vastaan. Tietysti jos vuorokauden keskilämpötila on alle kymmenen astetta, niin se on ihan loogistakin. Viimeinen niitti oli kun tajusin etten ole tällä viikolla kertaakaan ehtinyt syödä aamiaista kotona. Väsyneenä ei millään halua tulla lämpimien peittojen alta kylmyyteen, niin olen torkkunut puolituntia ja ostanut matkanvarrelta aamiaiseksi kroisantin tai töistä leivän tai jogurtin.

Nyt on lämmitys. Ehkä huomenaamuna saan itseni houkuteltua peittojen välistä aamiaispöytään.

Verhot kiinni kahdelta

Olen tottunut täällä kaikenlaisiin rutiineihin. Esimerkiksi työhuoneeni sälekaihtimet menevät kiinni joka päivä tasan kello kaksi. Talossa on automaattinen ilmastointi-verho-valot järjestelmä, joka ilmeisesti pyrkii säästämään energiaa sulkemalla verhot ja lisäämällä valojen tehoa. Varmaankin joku on laskenut että kello kahden jälkeen aurinko paistaisi siitä ikkunasta turhan voimakkaasti sisään. Toisaalta, ei täällä enää niin lämmin ole että ilmastointiin kovin suurta energia määrää menisi. Ehkä se onkin sitä varten että aurinko ei häikäisisi tietokoneen näyttöjä. Samalla järjestelmä säätää valoja kirkkaammalle, jotta ei jouduta olemaan pimeydessä.

Jos olen poissa kun verhot  sulkeutuvat, sitä ei välttämättä edes huomaa, kun valoisuus on huoneessa aina vakio. Yleensä kuitenkin kahdelta olen työhuoneessani; olen joko juuri tullut lounaalta tai kohta lähdössä lounaalle (voikohan oikeasti olla, tuo olisi aika omituinen distribuutio, täytyykin jossain vaiheessa askelmittarista selvittää mihin aikaan oikeasti menen lounaalle). Jos on paikan päällä verhojen sulkeutumisen huomaa surinasta. Niiden moottori on yllättävän äänekäs. Verhojen sulkeutumisen voi estää painamalla nappia oven suussa. Eli joka päivä tasan kello kaksi nousen ja menen painamaan nappia jotta verhot nousisivat.

Käsittääkseni ei ole mitään tapaa estää tätä täysin tarpeetonta automatiikkaa, mutta se on tavallaan ihan sympaattinen. Onhan se hienoa että joku insinööri on optimoinut minun verhojen käyttäytymisen, vaikka optimointi onkin mennyt täysin pieleen. On sentään yrittänyt. Samalla kun menee estämään verhojen sulkeutumisen, voi käydä hakemassa vettä jos haluaa optimoida ajankäyttöä, mutta kyllä se nouseminen on varmaan sellaisenaankin ihan fiksua. Ei se mikään erityinen urheilusuoritus ole, mutta ainakin hetkeksi vaihtaa asentoa.

Pyykkituvalla viimeistä kertaa

Kävin tänään pesemässä pyykkejä. Kaksi koneellista ja kaksi kymmenen minuutin pyöritystä kuivauskoneessa maksoi yhteensä kahdeksan euroa. Ihan jo hinnankin puolesta voisi toivoa ettei tarvitse uudestaan mennä. Muuten se on kyllä ihan ok, on leppoisaa istuskella, odotella pyykkien valmistumista ja lukea lehteä. Penkit voisi tosin olla mukavampia.

Minulla on nyt jäljellä vajaat kolme viikkoa Frankfurtissa oloa. Veikkaan että pärjään näillä vaatteilla loppuun saakka. Kun arkena käyttää pukua ja pesettää puvunpaidat erikseen, ei pyykkiä tule kovin paljoa. Sukkia pitää ehkä ostaa muutama lisää, mutta niitä saa aika monta paria kahdeksalla eurolla, eikä uusia sukkia ole koskaan liikaa.

Päivällisellä lehmien seurassa

Tänään kotimatkalla huomasin että tori oli täyttynyt lehmistä ja muista maatalouden edustajista.

 

Ilmeisesti on taas jonkun sortin markkinat menossa. Riittävän etäisyyden päässä lehmistä (ja hajusta, en ymmärrä miten he kuvittelevat myyvän maataloustuotteita kun maatalous haisee vieressä) löysin päivälliseksi sopivaa bratwurstia. Ja jälkiruuaksi tällainen:

 

En muista tämän herkun nimeä, mutta se vaikutti uppopaistetulta lettutaikinalta. Ohessa iso läjä omenasosetta. Aika herkkua!

Kuvia lisätty

Lisäsin kuvia alppimatka merkintöihin lauantailta. Sunnuntaille kuvat tulee joskus tulevaisuudessa. Kartat ja kattava valokuvagalleriat ja muut hienoudet saa nyt odottaa. Pitää mennä nukkumaan. Ehkä loput tulee viikonloppuna jos ehtii—KTTO:n historiikiin kirjoittaminen kilpailee ajastani.

Huomaan että olin lähinnä lupaillut panoramakuvia. Niitä nämä nyt sitten lähinnä on. Ne tuntuu tosin aika toimivilta, vaikka aika huonosti niistä mitään näkee ainakaan tällä läppärin 9-tuumaisella näytöllä (niiden resoluutio on pahimmillaan 72 kertaa suurempi kun tämän näytön). Yksittäiset valokuvat ei ole yhtä vakuuttavan oloisia, ehkä sen takia että kännykkäkameran objektiivi ei ole maisemakuvaukseen ihan optimaalinen.