Saalburg

Päätin tänään lähteä Saalburgiin ihmettelemään roomalaisten linnoitusten raunioita. En oikein tiedä mistä tämän keksin, kun nyt aamulla selailin Lonely Planettia, niin siellä ei ainakaan mainittu paikasta mitään. Mark Twainkään ei tästä paikasta ole maininnut, eli varmaankin sitten löysin tämän joltain nettisivulta. Saa nyt nähdä onko tämä mistään kotoisin, kun ei Lonely Planetkaan sitä viitsi noteerata.

Olen saanut asennettua paikallisen joukkoliikennefirman, RMV:n, kännykkäsoftan jolla saa katsottua näppärästi aikataulut kännykältä, niin tällainen lähiseutumatkailu on aika helppoa. Etenkin kun saksalaiset ovat osanneet optimoida junien ja bussien aikataulut sopivasti: saavuin lähijunalla Bad Hamburgin asemalle, josta oli selvät opasteet bussipysäkeille, joista lähti kaksi bussia, mukaan lukien omani, kahden minuutin sisällä. Bussi kulkee vain tunnin välein, mutta kun aikataulut on synkronisoitu siitä ei ole pahemmin haittaa.

Otin nyt tietokoneen matkalle mukaan ensimmäistä kertaa, kun on tullut sellainen olo etten sen kannettavuusominaisuuksia ole hyödyntänyt tarpeeksi. Se on kyllä ihan näppärä. Sain junassa luettua sunnuntai-Hesaria kivasti ja nyt kirjoitan tämän blogi-tekstin ensimmäistä luonnosta bussimatkalla.

[Tässä välissä käynti Saalburgissa, loppu kirjoitettu paluumatkalla]

Roomalainen linnoitus oli oikein tyylikäs. Näyttelyt olivat pääasiassa laadukkaan oloisia, mutta muutamaa yksittäistä poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki tekstit olivat vain saksaksi. Sain kuitenkin ihan hyvän käsityksen paikasta. Saalburg oli aikoinaan Rooman ulkorajalla. Itse linnoitus on varmaankin rakennettu kokonaan uudelleen viimeisen vuosisadan aikana, sen verran hyvässä kunnossa se oli, mutta hyvä niin. Epämääräinen aito kivikasa ei ole ollenkaan niin mielenkiintoinen kun autenttisen oloinen uudelleenrakennettu linnoitus.

Kuvia voi katsella tästä albumista:

Näytä koko albumi

Tällä reissulla tuli taas todistettua että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. En ole vieläkään oppinut kantamaan tarpeeksi käteistä mukana, kun olen Suomessa tottunut siihen että oikeastaan kaiken voi maksaa kortilla. Täällä kortti ei käy läheskään aina. Olin ajatellut nostavani käteistä juna-asemalla, mutta eihän siellä tietenkään ehtinyt, kun lähdin hotellilta liian myöhään ja nämä vaihdot on optimoitu niin nopeiksi. Käteinen riitti kyllä meno-paluulippuun ja museon sisäänpääsymaksuun, mutta mihinkään ruokaan ei ollut käteistä eikä kortti käynyt. Ei edes houkuttelevan näköisiin euron jäätelöpalloihin joita muut söi tyytyväisinä.

Paluumatka sujui yhtä sujuvasti kuin menomatkakin, ilman odottelua bussista metroon Gonzenheimin asemalla. Ilman kännykässä olevaa reittiopasta odottaisin varmasti vieläkin Bad Hamburgin juna-asemalla, mutta sen kanssa liikkuminen on hyvin helppoa ja vaivatonta.

Wäldchestag, metsäpäivä

Wäldchestag on paikallisen turisti-infon mukaan Frankfurtin kansallinen vapaapäivä. Nähdäkseni se ei ole niinkään päivä, vaan pidennetty viikonloppu, koska se alkaa lauantaina ja huipentuu tiistaina. Ei se oikein kansallinenkaan voi olla, jos se on vain paikkakunnan oma juhla. Ainakaan en ole kuullut että Frankfurtillaiset olisivat jotenkin omaa kansaa, vaikka heillä onkin vahva paikallisidentiteetti (en tosin tiedä, en ole jutellut vielä yhdenkään natiivin kanssa). Tapahtuman lähin helsinkiläinen ekvivalentti olisi ehkä jotain silakkamarkkinoiden ja vapun väliltä. Kansa kokoontuu metsään kaupunginlaidalle (jonne pääsee luonnollisesti näppärästi bussilla, ratikalla tai pikarautatiellä, riippuen tulosuunnasta ja omista preferensseistä), jossa on lukuisia pieniä ruoka-, juoma- ja krääsäkojuja, huvipuistolaitteita, pelejä, musiikkia, esityksiä, jne.

Kiertelin siellä tänään reilu viisi tuntia yksikseni. Suurin osa muista harjoittelijoista on nyt matkoilla tai käymässä kotona, kun meillä on pitkäviikonloppu maanantaisen jeesus-juhlan takia, mutta oli oikeastaan aika kiva saada olla rauhassa. Ihmiset on ihan kivoja, mutta yksikseen kiertely on ehkä kuitenkin parasta. Lähinnä söin makkaraa eri muodoissa, luin kirjaa (Mark Twainin “A Tramp Abroad”, aivan loistava matkakertomus Saksasta), join apfelweinia ja kävelin ympyrää. Olen varmaan tulossa vanhaksi kun nautin tällaisista turhanpäiväisistä happeningeista.

Lopuksi tukku kuvia tapahtumasta.

Tämä on currywurst. Fuusiokeittiötä parhaimmillaan: makkaraa ja currymaustetta leivän kanssa. Intialaiset olisivat ylpeitä.

 

Aamupäivästä väkeä ei ollut kovin paljoa, mutta koko ajan tuli lisää (ainakin kahdeksaan asti, jolloin lähdin pois). Kaikki kojut on jollain tapaa hauskan näköisiä, ei ollenkaan sellaisia ankeita toritelttoja mitä Suomessa jostain syystä harrastetaan.

 

Linnanmäen Break Dance! –laite oli paikanpäällä.

 

Noissa jättimäisissä viinilaseissa on jotain ihme marja-mehuja. En maistanut, olisivat varmaan olleet hyviä.

 

Saksalainen kummitustalo vaikutti kammottavalta. Saksaa puhuva frankenstein on jotenkin huomattavasti pelottavampi kun suomea tai englantia puhuva versio.

 

Tässä istuin, luin Twainia ja join apfelweinia.

 

Avoliekillä valmistettiin tuhteja bratwursteja, joista ostin yhden.

Oikein viihtyisän oloinen tapahtuma. Voisi melkein käydä uudestaankin. Tiistaina olisi tosiaan loppuhuipennus, silloin ilmeisesti useimmista toimistoista järjestetään yhteislähtöjä heti puolenpäivän jälkeen. EKP ei tätä perinnettä ikävä kyllä kunnioita, eikä lakkokaan sovi sopivasti samalle päivälle, niin en tiedä miten hyvin silloin ehtii.

Käsijuustoa musiikilla ja muuta paikallisherkkua

Tänä viikonloppuna olen syventynyt paikalliseen kulinarisseen kulttuuriin. Eilen käytiin syömässä perinteissä Frankfurtilaisessa ravintolassa ja tänään kävin Wäldchestagin vietossa kaupungin metsässä. Jaan kirjoituksen nyt varmaankin useaan pienempään, jotta näyttää tilastojen valossa siltä että kirjoitan paljon. Eli tässä tekstissä käsittelen vain eilistä ravintolaa.

En nyt muista mikä ravintolan nimi oli, mutta Sachsenhausenissa se joka tapauksessa oli. Sellainen miellyttävä, vihreällä sisäpihalla varustettu apfelwein paikka joita Frankfurtissa on kai paljonkin. Tarjoilija paheksui kovaan ääneen kun muutamat yrittivät tilata olutta omenaviinin sijasta, mutta toi kuitenkin kiltisti jokaiselle haluamansa juomat. Pääruoaksi otin taas schnitzeliä, eikä siihen joutunut taaskaan pettymään. Oikein sopivaa ruokaa.

Alkuruuaksi otin sen sijaan jännittävää paikallista erikoisuutta, “handkäse mit musik”, eli siis käsijuusto musiikilla. Annos näytti tältä:

Kuva ei näytä erityisen houkuttelevalta, mutta tällä kertaa vika on pikemminkin kohteessa kun kuvaajassa. Kuten wikipedia osaa kertoa, juuston nimi juontaa juurensa siitä, että alunperin se tehtiin käsin. Eli käsijuusto, händkase. Loppuliite, “mit musik”, taas liittyy juuston tarjoilutapaan. Se tarjoillaan etikka-öljyliemessä lilluen, jättimäisen sipulikasan kanssa. Tämä tarjoilutapa aiheuttaa ilmavaivoja, eli “musiikkia”, kuten Frankfurttilaiset ovat vitsikkäästi keksineet. Itse juusto oli aivan mukiinmenevää, etäisesti parmesaania muistuttavaa, mutta en erityisemmin etikasta ja raasta sipulista perusta. Vaikutus oli tosiaan luvatunlainen. En usko tätä uudestaan syöväni.

Vertikaalinen joukkoliikenne

Hissit ja rullaportaat ovat todennäköisesti maailman suosituin joukkoliikennemuoto, joten luonnollisesti saksalaiset ovat näidenkin implementoinnissa kunnostautuneet. Eurotheumin (siis se torni jossa olen töissä) hissistä minun on pitänyt tehdä blogimerkintä jo pitkään, mutta nyt kun törmäsin myös kiinnostaviin rullaportaisiin, niin materiaalia on tarpeeksi kunnon kirjoitukseen.

Ensin kuitenkin hissi. Kuten ilmeisesti useat vempeleet Saksassa, tämäkään ei ole ensikertalaiselle helppo käyttää, mutta loppuen lopuksi äärimmäisen nerokas keksintö. Hissiä ei tilata painamalla yksinkertaista kutsunappia kuten vanhoissa taloyhtiöhisseissä tai painamalla ylös- tai alas-nappia kuten useimmissa moderneissa hisseissä, vaan näpyttelemällä määränpääkerroksen numero kuvassa olevaan laitteeseen.

Puolisekuntia pohdittuaan laite ilmoittaa mistä hissikuilusta oma hissi tulee. Itse hississä on katossa neljä tunnistinta jotka aistivat sisällä olevat ihmiset. Kun sellaisen alle kävelee, niin syttyy pieni punainen valo katossa. On vähän outoa liikkua ja seurata yläpuolella kun tietokone valvoo missä on, mutta siihen tottuu. Näiden anturoiden avulla varmaankin arvioidaan kuinka täynnä hissi on.

Eli insinööreillä on käytettävissä tieto hississä olevien ihmisten määrästä, heidän määränpäästään ja vuoroaan odottavien ihmisten määränpäistä. En tiedä miten tätä dataa varsinaisesti käytetään, mutta luulisi että sillä optimoidaan näppärästi hissien toimintaa. Ohjataan samoihin kerroksiin menevät samoihin hisseihin ja estetään täysiä hissejä pysähtymästä ottamaan lisää matkustajia, jne. Ei tarvitse luoda mitään kankeita järjestelmiä missä osalla hisseistä pääsee ylimpiin kerroksiin ja osalla joihinkin muihin kerroksiin. Dynaaminen järjestelmä on tehokkaampi ja käyttäjäystävällisempi, kuhan tajuaa että tuohon laitteeseen pitää kirjoittaa määränpääkerroksen numero, eikä mitään mystistä pinkoodia.

Hieno systeemi. Lisäksi näistä hisseistä on kivat näköalat, kun hissikuilu on lasinen. Joku päivä pyrin videoimaan reissun ylimpään kerrokseen (en usko siitä tulevan visuaalisesti kovin näyttävää, minkä takia en sitä toistaiseksi ole viitsinyt tehdä).

Kuten mainitsin, tänään törmäsin myös keskimääräistä innovatiivisempiin rullaportaisiin Willy Brandt Platzin metroasemalla, EKP:n lähellä.

Nämä näyttävät aika tavallisilta, mutta tuossa kolmionmuotoisessa merkissä on kaksi erisuuntaista nuolta, jotka viestittävät että portailla pääsee kumpaan suuntaan vaan. Kummassakin päässä on liikkeentunnistimet. Jos joku kävelee ylhäällä portaisiin, ne kulkevat alaspäin, kunnes matkustaja on poistunut, jolloin portaat pysähtyvät ja odottavat kummasta suunnasta tulee seuraavaksi matkustajia. Tällaiset tietysti toimivat vain lyhyissä ja suhteellisen harvoin liikennöidyissä portaissa. Lähinnä sellaisissa missä ihmismäärät eivät ole niin suuret että kahdet rinnakkaiset rullaportaat olisivat perustellut. Aivan täydellinen ratkaisu metron sivusisäänkäynnille tai vastaavaan.

Parturiin

Olen yrittänyt vapusta alkaen mennä parturiin enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Olen ollut siinä käsityksessä että täällä parturit menevät kiinni kuudelta, jolloin vain lauantai-aamupäivällä tai lounastauolla on realistinen mahdollisuus ehtiä. Kun lauantaisin en ole ehtinyt ja lounastauolla olen syönyt, on operaatio junnannut paikallaan pitkään. Eilen päätin käyttää lounastauon siihen, kun en uuden työkoneen saapumisen liittyvien epämääräisten päivystystehtävien takia voinut kenenkään kanssa sopia meneväni lounaalle.

Muistelin nähneeni haastatteluviikonloppuna halvan parturin silloisen hotellini lähellä, niin suunnistin sinne alueelle. Harhailin siellä aikani, mutta se alue rupesi oikeasti epäilyttämään. Tiesin että se on paikallista “red light districtiä”, mutta haastattelupäivänä en ollut sitä huomannut, niin en ajatellut sen olevan päiväsaikaan mitenkään häiritsevää. Mutta nyt tuntui siltä että kaikki vastaantulijat olivat jotenkin epäilyttävän oloisia. Viimeinen niitti oli kadunkulmassa oleva porukka, joista yksi piikitti toista suoneen. Voi tietysti olla että kyseessä oli akuutti allergiakohtaus ja adrenaliinipiikki tai jotain, mutta joka tapauksessa päätin että käyn parturissa mieluummin muualla.

Aika harvoin tulee sellainen olo että on väärässä paikassa. Voi olla että siihen vaikuttaa pukeutuminen: arkivaatteet päällä sopeutuu paljon helpommin epämääräisellekin alueelle, kun taas pukupäällä tuntuu olevan jotenkin ikävästi esillä. Kaikkien oppaiden ja paikallisten lausuntojen mukaan tämä alue on Frankfurtin epämääräisin. Allekirjoitan lausunnot täysin, se on täysin eri maailmasta kuin muut alueet missä olen toistaiseksi käynyt.

Syötyäni rautatieasemalla, paluumatkalla, parin sadan metrin päässä EKP:n päätornista, huomasin sopivan parturin joka on auki peräti kahdeksaan. Eli parturiin pääsee kuudenkin jälkeen keskustassa, vaikka periferian parturit sulkevat ovensa jo kuudelta. Kävin siellä tänään töiden jälkeen. Kymmenellä eurolla sai kivasti vähennettyä päässä olevaa hiusmassaa ja palvelukin on tyydyttävää.

Nyt on tämäkin ongelma ratkaistu.

Nettiongelmia

Nyt selvisi että minun nettiyhteydessä on 5 gigatavun rajoite, jonka jälkeen nopeus tippuu GPRS-tasolle. Olin brosyyristä lukenut että raja olisi 10 gigatavua, mutta ilmeisesti se brosyyri oli vanhentunut jo 4.5.2009, kun minä ostin liittymäni 5.5.2009. Olen nyt luonnollisesti ylittänyt tämän 5 gigatavun rajan ja seurauksena on uskomattoman hidas yhteys. Tämä GPRS on ehkä astetta nopeampi kuin RFC1149 tai CPIP, Carrier Pidgeon Internet Protocol, jota on Norjassa testattu onnistuneesti, mutta silti tuskaisen hidas.

Yhteys muuttuu normaaliksi seuraavan kuukauden alkaessa, joka on ilmeisesti 5.6.2009. Eli saan kymmenen päivää kärsiä ilman kunnollista yhteyttä. Voi olla että täytyy jossain vaiheessa lähteä koneen kanssa johonkin langattomalla netillä varustettuun kahvilaan. Maanantaista alkaen se on realistista, kun muutan vihdoin kaupunkiin.

Lakko

Yle Uutiset osaa kertoa että Euroopan Keskuspankki on menossa lakkoon. Ammattiyhdistysliike valittaa eläke-etujen merkittävästä huononnuksesta. Käsittääkseni samaa asiaa mistä SAK:kin keväällä meuhkasi Suomessa, eli siis eläkeiän nostoa vastustetaan. EKP:ssa työnantaja määrää työsopimuksen ehdot, eikä ay-väellä ole kai neuvotteluoikeutta eikä edes oikein kunnon lakkoasetta. On oikeus mennä lakkoon, mutta työnantaja saa yksipuolisesti määritellä mitkä toiminnot on jätettävä lakon ulkopuolelle. Lakko ei ole kovin suuri pelote jos työnantaja päättää siitä missä lakkoillaan.

Eli ei ole helppoa ay-väellä. Ihan hyvä että meuhkaavat, ei siitä varmaan haittaa olisi jos työntekijöilläkin olisi vähän sanavaltaa. Etenkin tällaiset eläkeuudistukset on hyvin epäilyttäviä, kun kajotaan ansaittuihin etuuksiin. On eri asia laskea tulevia palkkoja, kun laskea jo ansaittuja eläkkeitä. Jos palkka laskee, työntekijä voi aina vaihtaa työpaikkaa, mutta jos ansaittu eläke otetaan pois niin ei oikein ole mahdollista vaihtaa takautuvasti työpaikkaa paremman eläkkeen toivossa. Tässä tapauksessa eläkettä ei oikeasti leikata mitenkään älyttömästi, mutta onhan se jollain tapaa periaatteellisesti tärkeätä.

Mutta minusta ei saada tähän lakkoon apua. En ole varma onko minulla edes oikeutta lakkoon tai liittyä ammattiliittoon, kun en ole staff-statuksella. Harjoittelijat ovat jotenkin omituisesti external-statuksella, eikä meihin tunnu pätevän mitkään säännöt. Esimerkiksi lomista pitää neuvotella oman osaston sisällä, mitään varsinaista sääntöä asiasta ei ole. Hyvin omituista. Mutta sen tiedä ettei minulla ole oikeutta eläkkeeseen, eikä ammattiliitto puolusta minun oikeuksiani tässä asiassa. Tällaistahan se on: ammattiliitto puolustaa vanhojen jäärien saavutettuja etuja, ja jättää minut, onnettoman pätkätyöläisen, oman onneni nojaan ilman vanhuusajan turvaa ja eläkettä.

Ihan jännää kyllä. En ole ennen ollut lakkoilevassa talossa. Odotan innolla saartorengasta talon ympärillä, plakaatteja heiluttavaa tilastoväkeä, jne. Jännä nähdä kuinka moni lakkolainen tulee kiltisti lakon jälkeen kello 17:30 takaisin töihin tekemään palkatonta ylityötä ettei jää hommat rästiin.

Vaalimainontaa

Katukuvassa näkyy eurovaalimainoksia jonkun verran. Osa on ihan hauskoja. Etenkin tämä hai-mainos on ihmetyttänyt minua pitkään:

Nyt sain käännettyä tekstin. Ilmeisesti viestinä ei ollutkaan että iloiset ja kivat finanssihait äänestävät demareita, vaan että finanssihait äänestävät FDP:tä kun taas rehelliset kansalaiset äänestävät demareita. Onkohan tämä mainos ihan loppuun asti mietittyä, kun ollaan kuitenkin Saksan finanssikeskuksessa? Joka tapauksessa suomalaisittain hyvin jännää tällainen suora hyökkäys toista puoluetta vastaan mainoksessa.

Tämä mainos vaikutti hyvin houkuttelevalta:

 

Ehdin jo harmistua etten tuohon tapahtumaan ehtinyt, mutta nyt kun katson käännöstä, niin ilmeisesti demarit eivät mainostakaan hampurilaisjuhlaa, vaan jotain ankeaa kansalaistapahtumaa. Ajattelin että tosi hienoa että puolue järjestää kaupungilla jättimäiset grillibileet, mutta ilmeisesti siellä onkin vaan samanlainen huussi ja soppatykki kuin Suomen demareilla Hakaniemen torin laidalla. Aika tylsää.

 

Tässä ei ole muuta kiinnostavaa kuin hienot viikset. Saksalaiset vaalivat viiksiperinnettä kunnioitettavalla tavalla.

Tutustumassa kaupunkiin (Bornheim)

Joku on ehkä ihmetellyt minkä takia blogissa ei ole kerrottu kaupungista juuri mitään. Syynä on se, että en ole juuri kaupunkia nähnyt. Olen lähinnä liikkunut Derag-hotellin ja EKP:n väliä, ja ajoittain mennyt muiden perässä johonkin ravintolaan. Viime viikonlopun olin tosin flunssassa, eli ei syynä ole ollut pelkästään oma laiskuus. Tänään (lauantaina) sain joka tapauksessa itseni liikkeelle jo yhdentoista aikaan eli ehdin vihdoin nähdä kaupunkia.

Perjantaina käytiin töiden jälkeen meksikolaisessa ravintolassa ja tequila-baarissa, joista päästiin nukkumaan kahden aikaan. Eli onnistunut lähtö (varttia yli) yhdeltätoista on tosiaan kiitettävä suoritus. Tavoitteena oli nähdä Frankfurttia EKP:n pohjoispuolelta, joka tarkentui Bornheimiin, eli koilliskulmaan. Siellä suurin nähtävyys on Frankfurtin pisin katu, Berger Straße. Lonely Planetin (vai Wikitravelin, en ole ihan varma) mukaan kadun eteläpäädyn piti olla trendikästä liikettä ja kahvilaa täynnä, kun taas pohjoispäässä on säilynyt vanhaa kaupunkia. Niin se kutakuinkin oli. Alkupäässä oli erilaisia luomuruokakauppoja, luomuvaatekauppoja, luomuspa, design-kauppoja, jne. Ehkä vähän niin kuin Punavuori, mutta paljon ihmisiä kadulla. Puolivälissä oli katutori, jossa myytiin lähinnä erilaisia kasviksia ja lihaa. Aika näppärä tämmöinen katutori, ei ole ollenkaan niin kylmä ja tuulinen kuin sellainen Hakaniementori-tyyppinen paraatikenttä (nyt tosin oli 27 astetta lämmintä, niin tästä ominaisuudesta ei ollut erityistä hyötyä). Loppua kohti rakennuskanta vanheni ja näkyi muutamia kivan näköisiä omenaviiniravintoloita, jotka tosin avattiin vasta neljältä niin ne jäi näkemättä sisältä.

Berger Straßella söin ensimmäistä kertaa tällä reissulla döneriä. Se ei ollut pettymys, vaikkaa kolmen ja puolen euron hinta olikin aika suolainen Berliinin hintatasoon verrattuna. Frankfurttiin on ilmeisesti hakeutunut huomattavasti vähemmän döner-suuntautuneitta maahanmuuttajia, jolloin tarjontaa on heikonlaisesti eikä kunnon hintasotia pääse syntymään. Dönerien jälkeen ostettiin torilta aprikooseja ja mentiin eläintarhan edustalle syömään niitä. Siitä sitten eläintarhaan käyskentelemään ennen hotellille paluuta. Yhteensä tuli reilu pari kymmentä kilometriä käveltyä (kun kännykässä on askelmittari niin voi seurata näitä tärkeitä detaljeja). Oikein kiva reissu. Bornheimkin on ihan kivan oloista aluetta. Kyllä tässä kaupungissa kelpaa puoli vuotta asua.

Tässä linkki Picasa albumiin jossa on muutama kuva reissulta.

Blogimerkinnän otsikko on kaksiosainen, siinä toivossa että tämänpäiväinen kävelyreissu ei jää viimeiseksi.

Kaksoissaranallinen ikkuna - katso kuvat!

Hotellihuoneen ikkuna kääntyy kahteen suuntaan! Tajusin sen nyt, kun minulla oli ikkuna auki ja ukkosmyrsky satoi sisään. Siivoojat jättävät ikkunan aina auki (jos sitä ei tajua sulkea niin yöllä voi tulla kylmä), mutta niiden pitää tietysti tehdä se niin ettei sada sisään. Kun tutkin ikkunaa hetken niin paljastui että ikkunan voi avata kahteen eri suuntaan. Vasemmanpuolisessa kuvassa voi sataa sisään, mutta oikeanpuolisessa asunto jää kuivaksi kovemmallakin sateella.

 

Kaikennäköistä ne insinöörit keksivät! Voi tietysti olla että jollekin tämmöinen innovaatio on entuudestaan tuttu, mutta minuun tämä teki vaikutuksen.

Tällaisten hienojen kuvareportaasien julkaisukynnys on nyt laskenut ratkaisevan alas, kun sain tietokoneen bluetooth adapterin hankittua. Kuvien siirtäminen menee nyt muutamaa nappia painamalla, ilman epätoivoista USB-piuhan etsintää.

Helatorstain aaton juhlintaa

Tänään on helatorstai, joten luonnollisesti eilen oli työläisillä syytä juhlistaa alkavaa arkipyhää. Sovittiin tapaaminen Mainin rannalla olevassa baarissa 19:20. Minä kävin hotellin kautta vaihtamassa vaatteet, useimmat tulivat suoraan töistä. En ollut aikaisemmin kyseistä baaria noteerannut lainkaan, mutta vaikutti hyvin miellyttävältä. Sääkin suosi, siinä määrin että saattoi teepaidassa olla ulkona yöhön saakka.

Ei ole mikään häävi kuva, kun otin jostain syystä vastavaloon, mutta tästä näkee tätä jokimaisemaa. Joenranta on molemmin puolin puistoa ja kevyenliikenteenväylää. Kun alkoholilainsäädäntö ei pakota asiakkaita karsinaan, tämän baarin asiakkaat levittäytyivät laajalti läheisyydessä oleville pöydille ja nurmikolle. Eli voi istua puistossa ja hakea tiskiltä kylmää kaljaa tai omenaviiniä, sen sijaan että pitäisi kuljettaa omat (lämpimät) juomat kuten Suomessa tehdään.

 

Meidän seuruetta. Tukku italialaisia, yksiä ranskalainen ja muutama englantilainen. Taustalla näkyvällä sillalla oleva tie jatkuu suoraan Euroopan Keskuspankin tornien ohi.

Yhteydenpito

Täällä ei todellakaan tule sellaista oloa että olisi kaukana. Olen jatkuvasti yhteydessä Suomeen, aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Amerikka-vuosina oli mahdollista (tai muutama vuosikymmen sitten).

Tässä blogissa saa tietysti kerrottua kuulumiset. Ihan niin kuin Villanova Inquirerissa (perheen “nettilehti”, tai esi-blogi, Amerikka-vuosilta) aikoinaan, mutta luulen että kommentoinnin mahdollisuus muuttaa kirjoittamisen luonnetta. Villanova Inquirer ilmestyi keskimäärin joka toinen kuukausi, kun taas Ponta Negraan ja Tamil Naduun (vanhempieni blogit) on ilmestynyt uutta tavaraa joka toinen päivä. Minä olen toistaiseksi kirjoittanut keskimäärin päivittäin.

Osittain kehitys varmaan johtuu nettikulttuurin kehittymisestä: nykyään ymmärretään että netti on formaattina erilainen kuin perinteinen media, eikä kirjoitusten tarvitse olla erityisen viimeisteltyjä. Mutta uskon että kommentointi on tärkeässä roolissa. Vaikka tietysti valtaosa lukijoista ei kommentoi, tai kommentoi hyvin harvoin, on prosessi selvästi vuorovaikutteinen, jolloin kynnys kirjoittaa on paljon pienempi. Tyhjänpäiväisestä on luontevaa jutella, mutta tyhjänpäiväisen julistaminen olisi hyvin outoa. Kun blogiin tulee kommentteja, ollaan selvästi lähempänä juttelua kuin julistamista.

Vaikka blogi on tietysti suuressa roolissa yhteydenpidossani ulkomaailmaan, on yhteisöpalvelut myös tärkeitä. Facebookissa pysyy aivan loistavasti perillä kavereiden ja tuttavien pienistä tekemisistä. On jotenkin mukavaa lukea että jollain on krapula töissä tai polkupyörän sisäkumi puhki. Tämän tyyppisillä status päivityksillähän ei sinänsä ole mitään uutisarvoa, kun asia ei ole yllättävä eikä vaikuta minun elämääni mitenkään, mutta jotenkin tällaiset pienet asiat ovat tärkeitä. On luontevaa tietää pikkuasioita tutuista. Perinteisesti nämä asiat havaittiin itse, mutta kun kaikki ei asu samassa kylässä niin teknologia auttaa. Periaatteessa tietysti Twitter olisi tämän tyyppiseen yhteydenpitoon luontevin kanava, mutta siellä ei jostain syystä ole kuin kourallinen tuttuja.

Skype on kolmas tärkeä kanava. Ilmaiset videopuhelut on hyvin miellyttäviä. “Aina” on voinut soittaa ulkomaanpuheluita ja se on pitkään ollut aika halpaakin, mutta videonpuheluiden ansioista voi olla aivan uudella tavalla läsnä. Videon kanssa ei ole pakko puhua koko ajan. Se on tärkeää. Voi pitää puhelua päällä samalla kun lukee kirjaa, selaa nettiä tai katsoo telkkaria. Vaikka syventyy omiin hommiin, voi mikä tahansa hetki katsoa mitä toinen tekee. Aivan kuten kotonakin. Voi olla läsnä arjessa. Ei se tietenkään ole sama asia kuin fyysinen läsnäolo, mutta ero puheluun on valtava.

Skype on myös mobiiliratkaisuna näppärä, mutta siinä käytössä se on vain edukas, eikä niinkään mullistava. Minulla on kännykässä Skype, niin voin jutella Skype kontakteille ilmaiseksi tai soittaa suomalaisiin numeroihin parilla kymmenellä sentillä minuutti. Verrattuna pre-paid liittymäni ulkomaapuheluhinnastoon säästö on hyvin merkittävä, mutta puhelulaatu on vastaavasti sen verran huonompi ettei sitä tule huvikseen soiteltua. Mutta onhan se kiva että on se mahdollisuus.

Siivooja

Asun hotellissa, joten luonnollisesti huoneessa käy siivoja. Ei tosin päivittäin, mutta kuitenkin kaksi kertaa viikossa. En tiedä minä päivinä. Enkä ole ihan varma mitä siivoojan kuuluu tehdä. Koko systeemi on outo.

Kun en tiedä koska siivoja tulee, en voi valmistautua siihen mitenkään. Siivoojia vartenhan kuuluisi siivota, tai ainakin laittaa vaihdettavat pyyhkeet lattialle. Kun ei tiedä koska siivooja tulee, ei uskalla heittää pyyhkeitä laittaa vaihdettavaksi ollenkaan. Eihän niitä turhan takia halua lattialla säilyttää. Ilmeisesti niitä vaihdetaan silti, tuntuvat ainakin ihan puhtailta. Siivoojan toimenpiteet ovat nähdäkseni täysin satunnaisia. Viime perjantaina siivooja ei tehnyt mitään muuta kuin viikkasi pyyhkeet ja taitteli vessapaperin. Silloin sänkyä ei pedattu eikä astioita tiskattu. Voi tietysti olla että lattia imuroitiin, mutta lattialla olevia tavaroita ei tarkoitusta varten ainakaan siirretty. Tänään oli sänky pedattuna ja astiat tiskattuna, mutta vessapaperia ei oltu taiteltu. Hyvin jännää. Viime viikolla siivooja jätti minulle kaksi astiapyyhettä, tänään taas molemmat oli poissa. Onneksi sentään tiskasi, niin en niitä pyyhkeitä heti tarvitse.

Mutta vaatteita siiivojat ei pese. Se pitää tehdä itse. Ostin nyt tarkoitusta varten kymmenellä eurolla pesukonepoletteja; niillä saa käytettyä pesukonetta kahdesti ja kuivauskonetta kerran. Kohtuuttoman hintaista, mutta ei tässä oikein vaihtoehtoja ole, kun en suunnittele kuljettavani likaisia sukkia ympäri kaupunkia säästöjen toivossa.

No joo. Aika ankea kotiapulaistarina verrattuna Tamil Nadun tarjontaan. Mutta ei täällä tämän jännempää ole, ja palautteen mukaan pitäisi jotain raapustaa päivittäin.

Televisio

Olen yleensä sitä mieltä että CNN International on aivan loistava tapa käyttää illat hotelleissa, mutta pidemmän päälle se on aika rasittava kanava. On paljon toistoa, aivan liian paljon mainoksia, ja tolkuttomasti erilaisia “Inside Africa” sarjoja jossa pällistellään joko kärsiviä lapsia tai ihmeellisiä menestystarinoita. Joka tapauksessa sellaista pinnallista eksotiikan ihmettelyä ettei sitä ainakaan useampaa jaksoa halua nähdä.

Onneksi hotelli tarjoaa vaihtoehtoja. Englanniksi löytyy myös Bloomberg (lähinnä eri vauhtia skrollaavia osakursseja – hyvin ahdistava kanava), BBC World (lukuunottamatta omia “Incredible India” sarjojaan, yleensä katsottavissa) ja CNBC (sama vika kuin Bloomberg). Lisäksi hotelli tarjoaa Premiere Movie kanavan, joka näyttää uusia elokuvia alkuperäiskielellä.

Leffavalikoima on laadukas: Four Christmases, Pride and Glory, Inkheart, The Curious Case of Benjamin Button, Body of Lies ja He’s Just Not That into You. Kun tutkin näitä toukokuun alussa, huomasin että sama leffa tulee monta kertaa päivässä, mutta ajattelin että se on vain näppärää, niin voi katsoa siihen aikaan kun itselleen sopii. Mutta leffat ei vaihdukaan esimerkiksi viikottain, vaan kanava pyörittää koko kuukauden pelkästään näitä kuutta leffaa. Eli leffa per viisi päivää. Uutta ohjelmaa keskimäärin reilu parikymmentä minuuttia päivässä. Loput uusintoja. Eiliseltä.

Olen nyt flunssaisena kotona, niin ajattelin katsoa leffaa. Ainakin tämä He’s Just Not That into You on surkea, jopa minun mittapuulla. Benjamin Buttonin olen jo nähnyt, osittain kahdesti. Eli neljä leffaa jäljellä.

Kaupungin koko

Sain nyt vihdoin aikaiseksi vertailtua Helsinkiä ja Frankfurtia, kun asensin Paint.net ohjelman, jolla sai tyydyttävästi tehtyä tarvittavat kuvat.

Wikipediasta saa perustilastoja:

	Helsinki	Frankfurt
Pinta-ala	213 km²	248 km²
Väestö	578126	670095
Väestötiheys	2714 / km²	2699 /km²

Eli hyvin samankokoisia kaupunkeja. Frankfurtin metropolialue on sen sijaan huomattavasti isompi, yli viisi miljoonaa ihmistä verrattuna Helsingin vähän reilu miljoonaan. Työpaikkoja Frankfurtissa on 600000, kun taas Helsingissä on 370000. Eli arkisin Frankfurt on oleellisesti Helsinkiä suurempi väkiluvultaan, kun taas viikonloppuisin ero on hyvin pieni.

Keskustojen suhteellista kokoa voi hahmottaa näiden kuvien avulla. Ympyröiden keskipisteet ovat suurin piirtein ydinkeskustan kohdalla. Ympyrän yläreunassa oleva kilometriluku on ympyrän halkaisija. Eli siis ei säde, vaikka se olisi ehkä loogisempaa. Frankfurtin kartassa euro-merkki edustaa minun työpaikkaa, Eurotheum-tornia, joka on hiukan pohjoiseen EKP:n päärakennuksesta. Vihreä talo on tuleva vuokra-asunto ja punainen sänky on Derag hotelli missä nyt asun.

Helsinkiin en merkinnyt mitään paikkoja, se lienee suurimmalle osalle tuttu muutenkin.

 

Kartoista näkee että tämä Derag hotelli on yhtä kaukana keskustasta kuin Kurvi Helsingissä. Eli ei mitenkään älyttömän kaukana. Mutta kuten aikaisemmista kuvista näkyi, tämä alue on asutukseltaan yhtä kaupunkimaista kuin Haaga. Eli urbaani keskusta ei Frankfurtissa levittäydy yhtä pitkälle kuin Helsingissä. Osa syynä on tietysti Helsingin niemimäisyys ja tilasyöpöt lahdet ja Rautatieasema keskustan ympärillä, jotka pakottavat urbaanin alueen kauemmas. En oikeastaan tiedä miltä Frankfurtin pohjoisosat näyttää, en ole siellä suunnalla oikeataan käynyt.

Hyvin jännä kaupunki. Pieni ja kompakti, mutta silti älyttömän kokoinen metropolialue ympärillä ja tuhottomasti pilvenpiirtäjiä.

Mitä teen työkseni

Olen Euroopan Keskuspankin tilasto-osastolla. Työnjako Eurostatin ja EKP:n välillä on minulle vielä hiukan epäselvä, mutta ilmeisesti se on tiivistäen se, että Eurostat palvelee Euroopan tarpeita yleisesti, kun taas EKP:n tilasto-osasto palvelee vain EKP:n omaa päätöksentekoprosessia. Meidän asiakkaat on siis talonsisäisiä, kun taas esimerkiksi Tilastokeskus palvelee yleisesti koko yhteiskuntaa. Tilastokeskuksella en oikeastaan asiakkaista kuullut mitään, muuta kuin maksullisen toiminnan yhteydessä. Täällä ne on taas jatkuvasti esillä ja niiden tarpeita pyritään ottamaan huomioon mahdollisimman hyvin ja nopeallakin aikataululla. Tämä on siis ehkä asiakaslähtöisempi tilasto-organisaatio kuin Eurostat tai Tilastokeskus. Käytännössä EKP julkaisee myös tilastoja nettisivuillaan yleisölle, mutta se on kai lähinnä oheistuote.

Minä työskentelen kuukausittaisten suhdannetilannetta kuvaavien taloustilastojen parissa. Sellaisten kuin teollinen tuotanto, liikevaihto, tuottajahinnat, yms. Nämä tilastot tuotetaan kansainvälisten luokitusten mukaan, jotta voidaan tutkia esimerkiksi paperiteollisuuden tuotantoa eri maissa. Näitä luokituksia päivitetään parin vuosikymmenen välein, viimeksi tämän vuoden alusta. Uuden luokituksen käyttöönotto tekee vanhojen aikasarjojen käytön ongelmalliseksi, kun on epäselvää missä määrin vanhojen luokitusten mukaan tehdyt aikasarjat ovat yhteensopivia uusien kanssa.

Tehtäväni on selvittää näiden aikasarjojen yhteensopivuutta. Eli vertaan lyhyempiä aikasarjoja, esimerkiksi vuodesta 1990 alkavia, jotka on tehty uuden luokituksen mukaan, vanhempiin aikasarjoihin jotka on tehty vanhan luokituksen mukaan. Jos nämä aikasarjat ovat riittävän samanlaisia, niin ne voidaan ketjuttaa yhteen. Pitkät aikasarjat ovat ekonomistien mieleen ja auttavat mallinnuksessa ja ennusteiden laatimisessa, niin tästä on selkeää hyötyä asiakkaille. Näitä aikasarjoja on yhteensä aika monta. Muistaakseni kuutta eri tilastoa, kahdeksasta eri maasta tai alueesta, kausitasoituksella ja ilman, ja kymmeneltä eri toimialalta. Yhteensä siis ehkä reilu tuhat aikasarjaparia joita tutkin. Eli homma olisi puuduttavan tylsää (ja varmaan loputtoman hidasta), jos sitä ei voisi automatisoida. Ensimmäinen vaihe on luoda sellaiset työkalut millä tämän työn saa tehtyä järkevästi.

Käytännössä tutkin aikasarjoja FAME –tietokantaohjelmiston ja Excel avulla. Lasken korrelaatiokertoimia, vertailen niitä graafisesti, ym. Tällainen Excel-näppräys on mukavaa. Oikein motivoivaa ja kivaa työtä, ainakin toistaiseksi.

Widsets

Olen nyt ruvennut seuraamaan tämän blogin lukijakuntaa. Vasemmassa reunassa on kävijälaskuri, josta voi muutkin halutessaan tarkistaa asian. Tilastojen mukaan täällä käy reilu parikymmentä eri kävijää päivässä. Oikeasti vähän vähemmän, koska ainakin minä käyn kahdella eri koneella, niin minut lasketaan kahdesti. Tämä on ihan normaali ja uskottava numero.

Kiinnostavampaa on että tätä blogia ilmeisesti lukee Widsets palvelun avulla kännykältä 124 ihmistä. Eli siis kuusi kertaa enemmän kuin netin kautta. Laitoin tämän blogin saataville Widsetsiin viisi päivää sitten, kun itse tykkään lukea muiden blogeja joskus kännykältä. Ja jostain syystä 124 ihmistä on päättänyt lisätä tämän kännykkäänsä. Vertailun vuoksi, kahdeksan kuukautta sitten Widsetsiin laittamani Mankiw blogi on kerännyt vain kolme lukijaa, vaikka se on tunnetumpi, yleensä suositumpi (netissä sitä lukee 15,000 päivittäin) ja varmasti parempi kuin tämä julkaisu.

Kuka lukee tätä Widsetsin kautta? Ja miksi? On kiva tietää minkälaiselle yleisölle kirjoittaa, joten olisi mukavaa jos joku Widsets käyttäjä viitsisi ilmoittaa itsestään, vaikka kommentoimalla tänne.

Jos joku muu haluaa lukea tätä kännykältä, niin voi klikata tätä linkkiä (joka on myös vasemmassa palkissa):

Vielä ruuasta

Tämä on se hotellin tarjoama ruokaohjekirja. Tässä tapauksessa kirjaa ei todellakaan pidä arvioida kannen perusteella, vihko on oikeasti ihan järkevän oloinen. En tosin osta (sen voisi ostaa omaksi viiden euron hintaan), mutta käytän kuitenkin.

Mitä syön

Nyt ollaan kyllä ehkä jo triviaalin äärellä, mutta esittelen nyt mitä syön. Muistaakseni joku isovanhempi on sitä joskus ihan kysynytkin, niin kai siitä voi sitten kertoa kysymättäkin.

Aamiainen

Syön yleensä muroja maidon kanssa. Alkuun söin mysliä, nyt olen hankkinut myös Kellogg’s Special K Red Fruit -muroja. Joinain aamuina syön myös hedelmää: kiivin, joskus banaanin. Viikonloppuna paistoin munaa ja bratwurstia tai jotain muuta makkaran näköistä asiaa, en ole vielä perehtynyt niiden eroihin. Juomana lähinnä vettä ja naurettavan pienestä kupista teetä. Töissä haen jääkaapilta appelsiinimehun aamiaisen jatkeeksi. Tänään tosin nukuin puoli tuntia turhan pitkään, joten murot jäi välistä. Otin juotavan jogurtin ja banaanin mukaan, ja ostin metroasemalta croisantin.

Lounas

EKP subventoi syömistä kolmessa eri ravintolassa: EKP:n omassa ruokalassa, Commerzbankin ruokalassa ja Japan Towerin ravintolassa (kai lähinnä McKinseyn ruokala). En ole Commerzbankkiin vielä mennyt, mutta ainakin näissä kahdessa on hinta-laatusuhde kunnossa. Annokset hinnoitellaan lähinnä kilohinnan perusteella, ja toistaiseksi hinta on ollut neljän ja viiden euron välillä. Otan yleensä jotain lihaa, hiilaria (rankalaisia, riisiä, pastaa, tms.) ja jälkiruuaksi hedelmiä ja marjoja. Vesi on maksullista, joten juon toimistolla ennen ja jälkeen lounaan. Toistaiseksi olen syönyt lähinnä neljän muun traineen kanssa.

Päivällinen

Olen tehnyt lihapullia ja pastaa pari kertaa, mutta pääasiassa kokkaaminen rajoittuu veden keittoon. Toissapäivänä täytettyä pastaa, tänään ja eilen pastaa ja makkaraa. Makkara on aika näppärä ruoka. Se sopii aamuun tai iltaan yhtä hyvin, on helppo ja nopea valmistaa, ja kestää hyvin uudelleen lämmitystä. Se ei ehkä ole kaikkein terveellisin ruoka, mutta lounaan hedelmät varmaan kompensoi.

 

Tämä on toivottavasti viimeinen kirjoitus ennen kuin saan tietokoneen USB-bluetooth adapterin Amazon.de:stä, jonka jälkeen kynnys lisätä kuvia laskee oleellisesti. Nytkin olisin voinut laittaa liitteeksi hienon kuvan tämän iltaisesta makkarasta, mutta kun ei ollut tarpeeksi näppärää tapaa siirtää sitä tietokoneeseen niin en edes ottanut sellaista.

Hotellin kuohuviinitarjoilu

Tänään hotelli järjesti kuohuviinitarjoilun kaikille vieraille. Aika hauska idea, näitä on ilmeisesti kahden viikon välein. Tosin jostain syystä tapahtuma ei ollut mikään yleisömenestys. Yhteensä ehkä kymmenen ihmistä, joista valtaosa jo valmiiksi tuttuja. Ilmeisesti suurin osa ei jaksa toista kertaa osallistua. En kyllä ymmärrä miksi. Vaikka sitä taatusti tutustuu jossain vaiheessa muihin, jolloin ei tarvitse tällaista organisoitua sosiaalista tapahtumaa, niin onhan se nyt silti näppärämpi käydä juomassa ilmaiset skumpat/appelsiinmehut ja syömässä pretselit hotellin respassa kun lähteä jonnekin kauas.

No, joka tapauksessa ihan kiva.

Uudet yhteystiedot

Sain tänään saksalaisen SIM kortin kännykkään Blau.de –operaattorilta. Eli nyt minulla on saksalainen numero. Suomalainen sim-kortti on nyt matkalompakossa turvassa (mainitsin sijainnin tässä vain jotta on joku toivo löytää se tulevaisuudessa), eli siihen numeroon en vastaa enkä viestejäkään lue kuin korkeintaan satunnaisesti.

Saksalainen puhelinnumeroni on:
01578-4911986
eli maakoodin kanssa:
+49 1578-4911986

Siihen saa ihan vapaasti soittaa tai lähettää tekstiviestejä, minulle vastaanottaminen tai vastaaminen ei pitäisi maksaa mitään. Soittajalle ulkomaiseen kännykkänumeroon soittaminen tietysti maksaa, Elisan verkossa kai 55 senttiä per minuutti. Ajattelin asentaa Skypen kännykkään, kuhan datapaketin tilaus menee läpi, niin voin itsekin soittaa kohtuuhinnalla ulkomaille. Sitten voi toki Skype-käyttäjät soittaa siihen ilmaiseksi.

Osoite on 31.5.2009 saakka:
Ilkka Kaukoranta
Room 228, c/o DERAG HOTEL AND LIVING
Großer Hasenpfad 141-145
Frankfurt am Main, Hessen 60598
Saksa

Ja 1.6 alkaen:
Ilkka Kaukoranta
Große Rittergasse 73
Frankfurt am Main, Hessen 60594
Saksa

Kuhan nyt saisi vielä saksalaisen pankkitilin avattua, niin nämä pakolliset alkuaskareet on kai suurin piirtein tehty.

Julkisenliikenteen hinnoittelu selviää

Pikkuhiljaa ymmärrän miten tämä julkisenliikenteen hinnoittelu täällä toimii. Opiskelijalippu koskee vain paikallisia, eli sellaista ei kannata ostaa. Sen sain selville jo aikaisemmin, ja kai mainitsin edellisen lippu-kirjoituksen kommenteissa.

Tämän päivän innovaatio on lyhyen matkan liput. Jos matkustaa alle kaksi kilometriä, voi ostaa halvemman Kurzstrecke "(“lyhytmatka”?) –lipun. Eli siis vyöhykkeiden lisäksi täällä on myös kilometri-perusteinen hinnoittelu käytössä. Tämä lyhyen matkan lippu on halvempi kuin kuukausilippu jos matkustaa korkeintaan kuusi kertaa viikossa. Eli kannattaa ostaa tällainen, niin tulee hyvällä säällä käveltyä kotiin.

On täällä käytössä muitakin hinnoitteluinnovaatioita käytössä. Täällä on käytössä alennettu hinta (2,30€ –> 2,20€) viikonloppuisin ja arkisin ruuhka-ajan ulkopuolella. Lisäksi on kaksikymmentä prosenttia normaalia halvempia kuukausilippuja, jotka ovat valideja vain aamuyhdeksän jälkeen.

Sitten on mielenkiintoisia detaljeja kuten se, että kausilipun käyttäjät voivat ottaa seuralaisen mukaan ilmaiseksi arkisin seitsemän jälkeen ja viikonloppuisin.

Tämä on kyllä hienosti suunniteltu systeemi. Olettaen täydellinen informaatio, täällä on lähijunarataverkoston käyttöaste on taatusti optimaalinen joka hetki. Voi tietysti jopa olla että saksalaiset osaavat luonnostaan optimoida käytöstään tällaisessa hintaviidakossa. Suomessahan kannattaa ostaa kausilippu jos matkustaa edes kolme meno-paluu matkaa viikossa. Sellaisella hinnoitellulla ei ihmisen tarvitse miettiä yhtään mihin aikaan ja kenen kanssa suunnittelee matkustavansa. Valinta on helppo, mutta yhteiskunnan kannalta todennäköisesti epäoptimaalinen.

Vuokralle

Olin alunperinkin suunnitellut muuttavani vuokra-asuntoon ensimmäisen kuukauden jälkeen. Riikka on tulossa kesä-heinäkuuksi Frankfurttiin, jolloin hotellissa asuminen olisi hyvin kallista, kun olisi pitänyt maksaa erotus yhden ja kahden hengen huoneiden välillä. Vuokra-asuminen houkuttelee muutenkin. Kun asuu hotellissa ei oikein pääse maahan sisään. Etenkin kun hotelli on suhteellisen kaukana kaikesta (10 min kävely lähimpiin paikkoihin), en usko että täältä jaksaisi työpäivän jälkeen lähteä koskaan minnekään. Jos olisi Saksassa expattina ansaitsemassa suuret rahat, se ei tietysti haittaa. Hotellissa on helppoa asua, niin että voi rauhassa keskittyä töihin ja rahan tekoon. Kun olen täällä myös tutustuakseni Saksaan, ei hotelliin linnoittautuminen ole tarkoituksenmukaista. EKP kompensoi vuokraa 750 euroon saakka, jolloin vuokralla asuminen on taloudellisestikin realistista.

Saksan vuokramarkkinat on jokseenkin outoja. Suurin outous on että kalustamattomat asunnot ovat oikeasti täysin tyhjiä. Vuokralaisen pitäisi hankkia kaikki, keittiökaapeista alkaen. Eli on selvää että pitää vuokrata kalustettu asunto. Ennen lähtöä olin netistä löytänyt muutaman välittäjän sivun, josta löytyi kiinnostavia, budjettiin sopivia asuntoja. Jossain vaiheessa tajusin että Saksassa on käytäntönä että vuokralainen maksaa kiinteistövälittäjänpalkkion, jolloin on periaatteessa suuri insentiivi etsiä asunto jolla ei ole välittäjää. On kuitenkin joitain nettisivuja joilla vuokranantajat mainostavat asuntojaan ilman välittäjää, ja EKP:n intrasta löytyy jonkun verran ilmoituksia. Niistä ei kuitenkaan oikein löytynyt mitään kiinnostavaa. Kaikki olivat joko liian kalliita, liian kaukana tai jotenkin muuten epäkelpoja.

Välittäjän sivuilla kummitteli täydellisen näköinen asunto. Rupesin laskemaan että välityspalkkio, 90% kuukausivuokrasta, ei ole aivan kohtuuttoman paljon kun sen jakaa asumiskuukausien määärälle. Ja toisaalta, kokonaishinnan kannalta ei pitäisi kai talousteorian mukaan olla väliä sillä, kuka välityspalkkion maksaa. Ihan niin kuin verotuksen kohtaannon kannalta ei ole väliä, verotetaanko työnantajaa vai työntekijää, välityspalkkion todellinen kohtaanto ei pitäisi riippua siitä kuka sen maksaa. Jos välitettyjen asuntojen mukana tulee välityspalkkio joka vastaa 10-20% kokonaisvuokrasta, niin vuokrien pitäisi kai vastaavasti olla alhaisempia kuin asunnoissa joista ei tarvitse maksaa välityspalkkiota. Olettaen toimivat markkinat, välittäjiä käytetään vain jos sen tuomat kokonaishyödyt kummallekin osapuolelle (turva, helppous, ajansäästö, jne.) ovat vähintään yhtä suuret kuin välityspalkkio. Eli välityspalkkion maksaminen on rationalisoitavissa talousteorialla, ja toisaalta se on siedettävän suuruinen. Joten hain välittäjän kautta asuntoa.

Torstaina menin töiden jälkeen asuntonäyttöön. Tapasin Herr Schillerin asunnon ulkopuolella ja hyvin nopeasti kävi ilmi että meidän välillä oli huomattava kielimuuri. Sen oleellisin vaikutus oli se, että Schiller esitteli ensin väärän asunnon. Ihmettelin kyllä hiukan miten asunto oli niin paljon suurempi kun miltä se oli kuvissa näyttänyt, ja miten siellä oli nyt sauna yläkerrassa, mutta ajattelin että kai se on mahdollista että kuvat hämäävät ja siellä on tehty remonttia. Kun varmistelin että hinta oli nettisivuilla lukenut 750€, kävi ilmi että oltiin väärässä asunnossa, vaikkakin oikeassa talossa. Oikea asunto oli myös oikein viihtyisän näköinen, vaikka siellä oli nykyisen vuokralaisen sotkut ja vaikutti edellisen jälkeen hiukan pieneltä. Lopuksi annoin puhelinnumeroni ja sovittiin että jotain tapahtuu puolenpäivän aikaan perjantaina.

En oikein tiedä mitä me oltiin sovittu, mutta perjantaina englantiapuhuvat välittäjät ottivat yhteyttä. Sain vuokrasopimuksen allekirjoitettavaksi, ja siitä englanninkielisen käännöksen. Viikonlopun aikana postitan sen Schillerille, joka postittaa minulle oman kopioni takaisin. Ilmeisesti 1.6.2009 alkaen olen vuokra-asunnon onnellinen haltija.

Alla asuntoilmoituksesta lainattuja kuvia asunnosta ja lähialueesta. (Näiden kuvien löytäminen edellytti suurta internet-salapoliisityötä, kun ilmoitus oli tietysti poistettu netistä heti kun vuokrasopimusta ruvettiin tekemään.) Klikkaamalla alla olevaa kuvaa pitäisi siirtyä Picasa-galleriaan jossa on enemmän kuvia.

Ja alla ilmakuvakartta. Ylin tappi on työpaikkani, keskimmäinen vuokra-asunto, ja alin hotelli. Vuokraa-asunto on parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä EKP:stä, ja aivan joen tuntumassa. Hotelli on maanpäällisen rautatien eteläpuolella. Frankfurtissa paikallisjunat ovat maan alla kaupungissa, eli maanpäällisiä ratoja voidaan kai pitää kaupunkimaisen asutuksen rajana.

Internetyhteys

Kuten mainitsin, hotellin wlan-yhteys on kohtuuttoman hintainen. Joka tapauksessa tarkoitukseni oli hankkia 3g sim-kortti läppäriin (joka ostettiin sillä perusteella että siinä on sisäänrakennettu 3g modeemi), jotta nettiin pääsee myös ulkona.

Olin etukäteen katsonut että O2 tarjoaa ainoana suurena operaattorina kiinteähintaista internetyhteyttä pre-paid asiakkaille ilman pitkää sopimusta. Kun ensimmäisen kerran yritin sitä ostaa, niin myyjä ilmoitti ettei sitä enään ole. Pelkäsin että palvelu on lopetettu vähäisen tai liian suuren kysynnän johdosta. Kävin seuraavaksi kännykkäkaupassa joka kauppaa monen operaattorin liittymiä, ja tiedustelin internetliittymää. Sieltä ohjattiin O2 liikkeeseen, joten päädyin siihen tulokseen että ensimmäinen myyjä oli yrittänyt sanoa että tuote on tilapäisesti loppu. Sitten kiersin neljä muuta O2 liikettä läpi, kunnes totesin että liittymät on tosiaan loppu koko kaupungista. Luvattiin kyllä että parin päivän päästä pitäisi tulla viimeistään.

Seuraavana päivänä lounastauolla löysin liikkeen jolla oli kyseistä tuotetta varastossa. Paljastui että 25 euron kuukausihinnan päälle tulee 45 euron aloitusmaksu USB modeemin muodossa, mitä en siis tarvinnut, kun koneessa on sisäänrakennettu modeemi. Modeemin ostaminen oli kuitenkin pakollista, ja se oli vielä kaiken lisäksi SIM-lukittu, ettei sillä varmaan juuri ole jälleenmyyntiarvoakaan, mutta tässä vaiheessa totesin että otan sen mitä saan. Tarvitsen nettiyhteyden joka tapauksessa, ja ajattelin että enää kahdeksatta kertaa en kävele kännykkäoperaattori liikkeeseen tämän yhden asian takia. Kun yritin maksaa kortilla, paljastui että teknisten ongelmien takia vain käteinen kävi sinä päivänä. Kun käteistä ei ollut, ei auttanut muu kun lähteä automaatille, ja astua liikkeeseen kahdeksannen kerran. Odottelin aikani kun myyjä kiroili koneensa kanssa, kunnes tajusin että olin viettänyt jo tunnin myymälässä. Kun ruokatunnilla pitäisi syödäkin, ehdotin että tulen töiden jälkeen takaisin. Töiden jälkeen myymälän tietoverkko-ongelmat olivat jo korjaantuneet, ja sain vihdoin mokkulani. Eli siis yhdeksännellä kerralla tärppäsi.

Nyt on paljastunut että olisi joku netissä toimiva halpaoperaattori joka tarjoaisi vastaavan palvelun halvemmalla kuukausimaksulla ja ilman aloituskustannuksia. Ja ilmeisesti näppärästi netin kautta, täyttämällä yhden yksinkertaisen lomakkeen. Kai se on niin että tyhmyydestä sakotetaan. Maksan yhteensä 75 euroa ylihintaa siitä ilosta että saan ravata ympäri kaupunkia etsimässä myymälää joka osaa myydä ylihintaisen liittymän.

Hotelli

Lähden kyllä perjantain viettoon, mutta tapaaminen on vasta puoli kymmeneltä, niin ehtii hyvin rustata pikaisen blogi-merkinnän.

Asun Derag Hotel and Living -nimisessä hotellissa. Tämä on ihan kelvollinen hotelli, muttei mitenkään idyllinen tai erityinen. Huonenessa on pari pöytää, sänky ja minikeittiö. Alla muutama kuva.

Tästä näkyy huoneen ikkunasta avautuva näkymä. Taustalla näkyy Mainhanttanin pilvenpiirtäjiä, mutta näkee myös että hotelli on pientalo alueella. Tämä on kai sellaista tiivistä pientaloaluetta mitä Helsinkiinkin yritetään puuhata. Ihan kaunista seutua, mutta ehkä turhan suburbiaa mun makuun.

Tässä näkymä ikkunalta sisäänpäin. On sänky, telkkari, ruokapöytä, ja perällä näkyy käytävän päässä huoneen peliovi, joka kaiketi luo illuusion suuremmasta tilasta. Käytävällä on myös keittiö tilat, jotka näkyvät paremmin seuraavasta kuvasta.

Tässä näkyy huoneen keitttiö. Eli siis kaksi levyä ja lavuaari. Laskutilaa ei ole käytännössä ollenkaan, joka rajoittaa toimintaa aika paljon. Kyllä siinä on silti ruuat tehnyt, mutta pidemmän päälle kaipaisin kyllä oikeata keittiötä.

Tässä vielä näkymä ikkunalle päin. Ikkunan vieressä on työpöytä, jonka ääressä tätäkin blogimerkintää rustaan.

Ihan kiva hotelli. Langaton netti on aivan kohtuuttoman hintaista (16 euroa päivä, 150 euroa kuukausi) ja kylppärin automaattinen tuuletusjärjestelmä on älyttömän kovaääninen. Ei juuri muuta valittamista.

Tarkoitus on joka tapauksessa muuttaa täältä vuokra-asuntoon kuun vaihteessa. Siitä enemmän myöhemmässä merkinnässä.

Päivitys 9.5.2009, 9:13

Alla on satelliitti- ja ilmakuva hotellista.

Näkymät toimistosta

Tässä näkymä toimistotuoliltani.

Tässä näkymä alaspäin. Ollaan tosiaan aika korkealla suhteessa suhteessa tavallisiin kerrostaloihin.

Ikkunasta näkyy myös Frankfurtin kaksoistornit, Deutsche Bankin Soll und Haben, eli Credit ja Debit. En tiedä kumpi on kumpi.

Tarkoituksena ei ole jatkuvasti kirjoittaa monta merkintää päivässä, mutta nyt näitä jotenkin tulee.

Hesari aamiaispöytään

Miniläppärin huonopuoli on näytön pienuus. Esimerkiksi Hesarin digilehden näköispainoksen aukeama näkymässä ei edes otsikoita juuri erota. Kun aamiaispöydässä ei sivujen skrollaaminen ylös-alas tule oikein kysymykseen, niin tilanne vaikutti hälyttävältä. Mutta ei hätää--miniläppärin hienot ominaisuudet pelastavat aamut!

Näytön saa käännettyä 90 astetta. Kun näyttö on käännetty ja tietokone pystyasennossa, lopputuloksena on suurin piirtein Hesarin sivun muotoinen näyttö (kts. kuva). Kun digilehden laittaa aukeamanäkymän sijasta sivunäkymään, niin pienimmätkin otsikot näkyvät hyvin. Juttujen lukeminen vaatii zoomaamista, eli tarkkuustyötä, mutta lehden voi ainakin selata nappia painamalla. Melkein helpompaa kuin paperilehden kanssa!

Hiiren hankinta on kyllä suunnitteilla, koska touchpad-hiiren käyttö on hyvin hankalaa kun näyttö on eripäin kuin hiiri. Pitää jotenkin tottua siihen että hiiri liikkuu 90 astetta eri suuntaan kun mihin sormella liikuttaa. 

(pahoittelut näistä nörtti-jutuista, ne ehkä varmaan kaikkia ihan hirveän paljon kiinnosta)

Kuvassa näkyy myös minun aamiaiseni. Eli Dr. Oetker mysliä ja teetä maidolla. Aika eksoottista.

Tietokonesysteemit

On ehkä epäsopivaa haukkua työnantajan tietokonesysteemejä, mutta joskus ne on niin huonoja että on pakko. Tai no, ei ehkä haukkua, vaan kommentoida..

Ensinnäkin, työkoneellani on käytössä Internet Explorer 6. Mainio ohjelma vuonna 2001, mutta sen jälkeen Microsoft on ehtinyt julkaista jo kaksi uudempaa versiota. IT osasto lupaili että kaikkiin koneisiin asennetaan Internet Explorer 7 lähitulevaisuudessa, mutta sekin on tosiaan jo melkein kolme vuotta vanha. Selaimien kehityksessä kahdeksan vuotta on pitkä aika. On jotenkin absurdia käyttää selainta joka ei tue välilehtiä. Mutta se on vain ärsyttävää, eikä mitenkään vakavaa.

Ikävämpää on että suuri osa sivuista ei toimi kunnolla. Jostain syystä etenkin Googlen palveluiden kanssa on ongelmia. Koko sivun kääntäminen Google Translatein kanssa ei onnistu. Se on jo aika vakava puute, jos yrittää selvitellä esimerkiksi saksalaisen puhelinoperaattorin sivuja. Google Maps toimii melkein, mutta valtaosa kartan päällä olevista iconeista (se “paikka on tässä” -nuoli, zoomaus työkalu, jne.) puuttuu. Google Mapskin on expatti-ihmisen kannalta aika hyödyllinen työkalu. Nämä on nyt sentään jotenkin monimutkaisia palveluita, eli jotenkin voi ymmärtää ettei ne oikein toimi. Mutta blogin kommentointi ei myöskään ole mahdollista. Ei voi kirjautua sisään Google-tilillä, ei voi jättää anonyyminä viestiä, jne. Eli siis en pysty töissä vastaamaan kommentteihin. Kirjoitan niitä kun tulee mieleen, mutta joudun lähettämään sähköpostilla itselleni ja laittamaan ne nettiin vasta kotona. Tänään unohdin lähettää sen viestin, niin tämän päiväiset kommenttini tulevat vasta huomenna. Eli 36 tunnin viiveellä kirjoittamisesta. Eli siinä syy minkä takia joskus kestää vastata kommentteihin,

Vakavin ongelma ihan työskentelynkin kannalta on että netti on aivan kohtuuttoman hidas ajoittain. Välillä joutuu käyttämään monta minuuttia siihen että saa avattua jonkun Eurostatin nettisivun. 

Oletettavasti kaikki nämä hankaluudet johtuvat tavalla tai toisella tietoturva asetuksista. On tietysti muistettava että tietoturva on EKP:n uskottavuuden ehdoton edellytys. EKP on näkyvä kohde mainetta hakeville hakkereille ja houkutteleva kohde rahanarvoista tietoa etsiville hakkereille. Sisäpiirikaupoilla voi tehdä suurta rahaa, etenkin jos olisi sisäpiiritietoa esimerkiksi yllättävästä korkopäätöksestä. Eli on hyvin tärkeätä varmistaa etteivät hakkerit pääse vahingossa mukaan sellaiseen sisäpiiriin. Mutta silti. Kyllä sitä pitäisi sellaiset tietojärjestelmät olla että viaton trainee voi kommentoida omaa blogiaan ilman että tietoturva vaarantuu.

Sosiaalista kanssakäymistä

Näin alkuun on tärkeää olla sosiaalinen. Ihmisten kanssa pitäisi jaksaa olla, vaikka väsyttäisi ja haluaisi vain lukea kirjaa. Tähän saakka olen kuitenkin vältellyt kanssakäymistä. Maanantaina kieltäydyin yhteisestä päivällisesti, koska "piti tehdä opponointipöytäkirja". Oikeasti olin nälkäinen enkä jaksanut odottaa tuntia siihen että muut lähtevät, ja lähinnä en jaksanut olla sosiaalinen. Ainakaan nälkäisenä. Toinen kerta lähdin yksikseni harhailemaan kohti hotellia, sen sijaan että olisin odottanut kymmenen minuuttia työkaveria, koska ajatus vartin smalltalkista puistatti.

Mutta tänään olen ollut oikeasti sosiaalinen. Ensinnäkin menin töihin yhtä matkaa muiden kanssa. Näin muut pari kymmentä metriä edelläni, ja sen sijaan että olisin hidastanut tai mennyt eri reittiä, liityin seuraan. Ilmeisesti on säännöllinen yhteislähtö puoli yhdeksältä johon voisi änkeä vastaisuudessakin. Lisäksi söin lounasta osaston toisen harjoittelijan kanssa. Kävimme Japan Tower nimisessä paikassa. Todella hyvää ruokaa, vaikka nirso italialainen kaverini sitä haukkuikin. Periaatteessa näköalakin oli kai hyvä 24. kerroksesta, mutta siihen on vähän turtunut kun on päivät 13. kerroksessa. Ravintola oli organisoitu kivasti. Ruokaa otettiin ikään kuin buffetista, mutta maksettiin kilohinnan perusteella kassalle henkilökortilla. Systeemi toimi yllättävän jouhevasti, ja EKP-subventaation jälkeen tukeva ateria hedelmä-mansikka jälkiruuan kanssa kustansi vain neljä euroa. Ei yhtä halpa kun kaksi pizza palaa Pizza Hut Expressista, mutta ehkä terveellisempää.

Töiden jälkeen lähdettiin neljän hengen harjoittelija porukalla syömään päivällistä (wiener schnitzeliä--hyvää, mutta lisuke-perunat olivat turhan jauhoisia). Siitä jatkettiin pizzeriaan juomaan yhdet oluet, missä käsitykseni mukaan piti olla muita harjoittelijoita syömässä. Ilmeisesti se olikin joku "italian-speaking dinner". En ole koskaan nähnyt niin montaa italialista yhdellä kertaa, tai ehkä yhteensä. Minun lisäkseni siellä oli yksi (eksynyt?) ranskalainen joka ei puhunut italiaa, muut kaksitoista olivat joko italialaisia tai jotenkin muuten vaan osasivat täydellisesti italiaa. Onneksi italia on hauskan kuuloinen kieli. Kyllä siinä sai jotenkin ylläpidettyä englanninkielistä keskustelua lähinaapureiden kanssa, mutta on raskasta yrittää olla niin mielenkiintoinen ettei muut vaihda äidinkielelleen (ja samalla keskustelukumppania).

Eli nyt tänään ei ehtinytkään selvittämään kännykkäliittymiä. Sen sijaan kuulin että Deutsche Bank tarjoaa EKP:n työntekijöille hyvillä ehdoilla pankkitilin. Täytynee siellä yrittää käydä huomenna.

Blogi julkaistu!

Nyt on blogi netissä! Löytyy siis osoitteesta < http://ilkka-frankfurtissa.blogspot.com >. Toisaalta jos olet täällä tätä tekstiä lukemassa, niin oletkin sen jo varmaan löytänyt. Kaikki kommentit on tervetulleita.

Ensimmäinen työpäivä

Nyt oli tosiaan ensimmäinen työpäivä. Ihan kivalta vaikutti firma. Meitä harjoittelijoita aloitti nyt vain kymmenen, mutta ilmeisesti talossa on jo jonkun verran ja lisää tulee säännöllisin väliajoin. Suurin osa asuu tässä samassa hotellissa kuin itsekin, ja täällä järjestetään kahdesti kuussa jotain harjoittelijajuhlia tms. Ihan kiva.

Päivä alkoi kivasti turvallisuus-, tietoturva-, ja muilla ohjeilla. Kevyen (ja mielestäni aivan liian myöhäisen ja kevyen) lounasbuffetin jälkeen siirrettiin omille osastoille. Tapasin minua pari kuukautta sitten haastatelleet nykyiset kollegani uudestaan, ja sain kotiuduttua tyydyttävään huoneeseen kolmannessatoista kerroksessa. Lopullinen sijaintini on vähän auki, ilmeisesti tavoitteena olisi saada kaikki osaston kolme harjoittelijaa samaan huoneeseen. Toistaiseksi olen vielä yksin. Saatuani koneen toimimaan aloitin tutustumisen paikalliseen tietokantajärjestelmään. Varsinainen työnkuvani selkiytyy varmaankin huomenna. Mutta nyt on ainakin paikka missä istua ja lukea.

EKP harrastaa 40-tunnin työviikkoa, eikä käytä mitään kellokorttijärjestelmää. Lopputuloksena on luonnollisesti kohtuuttoman mittaisia työpäiviä. Ilmeisesti ideana olisi tulla yhdeksän aikaan, syödä tunnin lounas ja lähteä joskus kuuden aikaan. Jousto on mahdollista kummassa päässä vaan, mutta siitä pitäisi ilmoittaa aina. Esimieheni kovasti varoitteli ettei harjoittelijoiden kuulu olla töissä yötämyöten tai viikonloppuisin, vaikka talo onkin aina avoinna. Absurdin oloista, kun on tottunut Tilastokeskuksen 37,5 tuntiseen työviikkoon, valvovaan kellokorttiin ja joustaviin työaikoihin. Olen kyllä vakaasti sitä mieltä että kellokortti on työläisen paras ystävä. Ei ole pelkoa että on liikaa töissä eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa tai selitellä jos joku päivä haluaakin lähteä toimistolta jo neljältä. Tai ennen kolmea, niin kuin virkamiehen kuuluisi kesäisin tehdä.

Toinen outous verrattuna Tilastokeskukseen oli ilmeinen kahvitilan puute. Oli kyllä mini keittiö mistä sai hakea kylmiä tai kuumia juotavia, mutta keittiön yhteydessä ei ollut mitään kahvipöytää minkä ääressä virkamiehet voivat kivasti käyttää päivänsä. Ilmeisesti täällä on tarkoituksena oikeasti tehdä töitä ne 40 tuntia? Aikamoinen ero verrattuna TK:n 37,5 tuntiin, joista saattoi helposti käyttää viisi kahvipöydän äärellä. Eli efektiivinen työaika on täällä 25% pidempi kuin Suomessa. Toisaalta täällä on aikaakin olla töissä kun ei ole koiraakaan odottamassa ulkoilua.

Keittiön tarjonta on muuten kyllä miellyttävä. EKP tarjoaa kuplivaa ja kuplimatonta vettä sekä appelsiini mehua pienissä lasipulloissa (ympäristö kiittää!), sokeritonta kokista, kahvia ja teetä. Pitäisi vain tuoda oma teemuki, ettei tarvitse jostain desin kokoisesta kahvikiposta juoda. Ne vesipullot on kyllä täysin älyttömiä. Ihmisen pitää kai juoda reilu litra työpäivän aikana, eli niitä lasipulloja menee neljä päivässä. Hanasta tulee kyllä täysin hyvää ja puhdasta vettä (ainakin täällä hotellilla), mutta kun niitä lasipulloja on jääkaapissa odottamassa, niin tyhmähän sitä olisi jos joisi lämmintä vesijohtovettä. Ja aika hippi pitää olla jos laittaa omassa muovipullossa vesijohtovettä jääkaappiin. Lopputuloksena on aivan älytön määrä lasijätettä, jonka kaiketi joku siivoja saa kantaa selkä vääränä kierrätykseen.

Fahrkarten

Tänään oli ensimmäinen työpäivä. Olin mennyt nukkumaan jo kymmenen aikaan, niin heräsin virkeänä seitsemältä. Kun EKP:lle piti ehtiä 8:45, ja matka kestää vain vartin, niin ei tullut lainkaan kiire. Joka onkin ihan hyvä, kun onnistuin tietysti taas sähläämään junalipun ostossa. Täytynee laittaa mukaan kuva siitä laitteesta. Kuva on härskisti varastettu netistä, kun en ole vielä yrittänyt saada kännykkäkameraa ja tietokonetta kommunikoimaan. Mutta kuva on teknisesti niin huono että tuskin sen omistaja tästä lainasta pahastuu.

Käytin nyt aamulla tätä laitetta kai neljättä kertaa, mutta se sai minut taas hämilleni. Nyt tosin yritin ostaa astetta vaikeampaa kausilippua. Mutta ei kertalipun ostaminenkaan ole helppoa ensikertalaiselle. Laitteeseen pitää näpytellä määränpäätä vastaava numero (vieressä on lista sadasta paikasta ja numerosta) ja sitten valita minkälaisen lipun haluaa. Kieleksi saa valittua kivasti englannin, mutta lipputyyppien nimet on vain saksaksi. Päivälippu on vielä suhteellisen helppo tulkata, jos englantia osaa (tagenkarten), mutta se numeron näpyttely on astetta hankalampaa. Sitä lähtee luonnollisesti etsimään omaa pysäkkiään listasta. Epätoivoisen etsinnän jälkeen tajuaa (ellei joku ehdi auttaa ensin) ettei listassa olekaan läheskään kaikkien pysäkeiden nimiä. Se “pysäkinnumero” onkin vyöhykkeen numero, ja turistin näkökulmasta on tasan kaksi vyöhykettä (Frankfurt ja lentokenttä) joilla on merkitystä. Mutta jostain syystä sen sijaan että siinä vieressä olisi selkeä kartta vyöhykkeistä, tai edes lista vyöhykkeistä, siinä onkin listattu jotain satunnaisia pysäkkejä jokaisesta vyöhykkeestä. Helsingin 0-1-2-3 matkakortteja on haukuttu, mutta se on hyvin helppo järjestelmä verrattuna tähän numeroviidakkoon. Ja ainakin Helsingin lipunmyyntilaitteissa on selvät ohjeet myös englanniksi. 

No, nyt näihin tämän päiväsiin ongelmiin. En alkuun ymmärtänyt miten opiskelijalippuja voi ostaa, joten yritin ostaa aikuisten viikkolipun. Siihen ei kuitenkaan riittänyt raha, kun jostain syystä laite ei hyväksynyt Nordean Mastercardia. Aikuisten päivälippuun olisi riittänyt käteinen, mutta laite ei hyväksy yli kymmenen euron seteleitä, joten kaksikymppiseni olikin yllättäen hyödytön. Aivan älytöntä. Laite joka myy useita lippuja jotka maksavat yli kaksikymmentä euroa hyväksyy jotain älyvapaita sentin kolikoita, muttei kaksikymppisiä. Kävin McDonaldsilla syömässä neuvoa-antavan McCroissantin ja sain samalla rikottua suuren setelini vähän pienempään. Croisanttia syödessäni tajusin että viikkolipun kohdalla olevaa lastenlippu-nappia painamalla saakin ehkä opiskelijalipun, koska lasten viikkolippuja ei myydä ollenkaan. Nyt onnistui. Sain varmaan vartin tuhrattua tähän operaatioon. Varmaan joku fiksumpi olisi ollut nopeampi, mutta väitän että se laite oli vähintäänkin osasyyllinen. Onneksi minulla ei ollut kiire. Toistaiseksi on vielä epäselvää onko opiskelijalippu validi suomalaisen opiskelijakortin kanssa. Ajattelin ensi viikkoon mennessä selvittää asian, ellei joku ystävällinen lipuntarkastaja valaise minua ensin.

Ensimmäinen blogi merkintä

En ole blogia ennen kirjoittanut, enkä oikein tiedä miten se pitäisi tehdä. Ainakin näin alkuun kirjoitan päiväkirjamaisesti, koska se on helppoa. Voi olla että jonkun näkökulmasta tämä alun arkeen totuttelu on kiinnostavaakin. Joka tapauksessa pyrin näin totuttelemaan blogin kirjoittamiseen, ja sitä kautta ehkä jossain vaiheessa keksin minkälaisista asioista kannattaa kirjoittaa. Mutta tässä vaiheessa lähden oletuksesta että määrä korvaa laadun. 

Lento Frankfurttiin oli tänään aamulla, lähtö 8:20 Suomen aikaa. Lentokentällä tuli ongelmia matkalaukkujen painon kanssa, mutta sain karsittua epäolennaisuuksia (kilon verran henkareita, parit kengät, ym.) ja annettua ne Riikalle kotiin vietäviksi. Varsinainen lento oli miellyttävä ja sain luettua sunnuntai Hesarinkin. Frankfurtin kenttä oli jo tuttu, ja pääsin junalla sujuvasti hotellin läheisyyteen. Tietokoneella olevien ohjeiden avulla (ja siis ilman kännykän GPSää, jota en sikahintaisen roaming-datan takia voi vielä käyttää) löysin hotellille ongelmitta ja sain huoneen avaimen heti.

Hotellin internet yhteys oli aivan kohtuuttoman hintainen (4 euroa tunti, 13 euroa päivä), joten kirjoitan tätäkin nyt offline-tilassa. Ostin kuitenkin tunnin verran nettiä, ja päästiin Riikan kanssa testaamaan Skypen videopuhelu ominaisuuksia. Hyvin toimi! Katsastin hotellin fasiliteetit, ja totesin pyykkituvan ja kuntosalin tyydyttäviksi. Sauna on auki vain iltaisin, niin sinne en päässyt käymään. Kokonaisuudessaan ihan miellyttävän oloinen paikka. Kyllä täällä kuukauden asuu.

Neljän aikaan lähin tutkimaan lähiympäristöä ja etsimään ruokaa. Lähtiessäni rupesi vähän tihkuttamaan, mutta päätin että kesä kuivaa minkä kastelee (täällä on 20 astetta lämmintä). Pian tihku muuttui ukkoskuuroksi, ja kastuin kivasti. Löysin ostarin, mutta paljastui että ravintola tarjoaa ruokaa vasta viiden jälkeen. Ei muuta kuin takaisin huoneeseen märkänä, ja parin tunnin päästä toinen yritys. Tällä kertaa en edes kastunut, ja sain oikein hyvää curry kanaa läheisessä thai-ravintolassa. Hotellihuoneessa on kyllä keittiö, mutta nyt sunnuntaina ei ruokakaupat ainakaan täällä lähiössä ole auki. Mutta vastaisuudessa pyrin kyllä tekemään ruokaakin.

Hotelli on pientaloalueella, mutta aika lähellä keskustaa. Metrolle on kymmenen minuutin kävely ja siitä aikataulun mukaan kahden tai kolmen minuutin matka keskustaan (ja siis EKP:lle), niin yhteensä tulee ilmeisesti vartin matka suuntaansa. Eli ei tämä ihan periferiassa ole, mutta sen verran kuitenkin, ettei todellakaan ole mitään kivijalkakauppoja lähellä. Ehkä vähän niin kuin jos Helsingissä Haaga olisi Sörnäisten kohdalla?

Hyvä fiilis kokonaisuudessaan, odotan tulevia päiviä. Huomenna menenkin sitten jo töihin ihmettelemään. No, eipä tällä erää muuta.