Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Televisio ja DVD-vuokraus

Mainitsin joskus kuukausia sitten että hotellissa TV-tarjonta oli suppeahkoa. Tilanne ei tässä asunnossa ole oleellisesti parempi. Englanniksi tulee BBC World ja CNN International. Lisäksi musiikkikanavat MTV ja VIVA näyttävät jonkun verran englanninkielistä ohjelmistoa.

Minua nämä puutteet ei nyt erityisemmin häiritse. Katson televisiota yksin todella harvoin. CNN näyttää kerran viikossa Daily Show International Editionin, jonka pyrin aina näkemään, mutta sen enempää en oikeastaan kaipaa. Suomessa en yksin ollessani katsonut senkään vertaa, kun siellä minulla ei CNN:ää ollut. Yksin ollessani viihdytän itseäni paljon mieluummin tietokoneella kuin televisiolla. Riikan täällä ollessa TV-tarjonnan heikkouden huomasi paljon selvemmin. Etenkin kun meillä oli vain yksi tietokone jolla pääsi nettiin, televisio oli huomattavasti luontevampi arki-illanvietto tapa kuin tietokone.

Me katsottiin kyllä paljon CNN:ää, vaikka se onkin pidemmän päälle rasittava kanava. CNN:llä on noin neljä eri ohjelmaa, joissa jokaisessa on ärsyttävä juontaja ja joita mainostetaan noin vartin välein ärsyttävän mieleenpainuvilla mainoksilla. Loput mainokset ovat sellaisia “Most trusted bank in Nigeria” mainoksia jotka eivät minua erityisemmin puhuttele. Mainosten laadulla on väliä, vaikka kanavaa ei niiden takia katsokaan. Joka tapauksessa iltaisin sitä katsoo mieluummin viihdepitoisempaa ohjelmaa. Sen takia iltaisin me katsottiin näitä musiikkikanavia.

Ohjelmatarjonta oli aika reality-painotteista. Paras oli ylivoimaisesti MTV:n “Pimp My Ride”. Räppärit ja autojen tuunaus ei lähtökohtaisesti ole lähellä sydäntäni, mutta se oli silti joukon paras ohjelma. “Rock of Love”, suomeksi varmaan “Elähtäneelle rokkarille kesäheila”, oli toinen mitä tuli nähtyä aika paljon. Näiden valintojen perusteella voi ehkä luulla että meille kelpasi mikä vaan, mutta oli meillä kuitenkin jotain laatustandardeja. “Nitro Circusia”, Extreme duudsonit –henkistä auto-ohjelmaa, me ei viitsitty katsoa. Myös “Fist of Zen”, jossa amerikkalaiset nuoret syövät matoja kirjastossa, jäi katsomatta. Sen sijaan “A Shot at Love with Tila Tequila” vaikutti lupaavalta, mutta jostain syystä näin sitä vain kerran. Tässä vapaamielisessä ohjelmassa neiti Tequila etsii itselleen joko morsianta tai sulhasta, joka on tietysti kiinnostavampi asetelma kun perinteissä heteronormatiivisessa parinhakuohjelmissa. Tilan parinvalintametodit olivat myös omaa luokkaansa. Siinä ainoassa jaksossa minkä näin, sulhas- ja morsianehdokkaat joivat erilaisia nesteitä (tabascoa, öljyä, jne.) kilpaa, kunnes kaikki oksensivat. Joku onnekas sitten pääsi treffeille Tinan kanssa. Kyynikko ehkä väittäisi ettei tämä ole paras tapa löytää itselleen elämänsä rakkaus, mutta kai se on yksilökohtaista mitä hakee parisuhteesta. Joillekin on ehkä tärkeätä että elämänkumppani pystyy kontrolloimaan oksennusrefleksiään pitkään. Tai ehkä näissä ohjelmissa ei oikeasti haeta rakkautta: kummassakin parinhakuohjelmassa on jo toinen kausi menossa, josta voi päätellä ettei viime kauden voittajan kanssa rakkaus kovin pitkään kestänyt. Aiheeseen löyhästi liittyen, New York Times raportoi että näihin ohjelmiin osallistuvilla on aika huonot työolot. “Eettinen kuluttaja” ei varmaan tämän tiedon valossa voisi katsoa näitä ohjelmia ollenkaan.

Tämän ohjelmatarjonnan valossa lienee ymmärrettävää että me innostuttiin vuokraamaan leffoja heti kun keksittiin sen olevan mahdollista. Se olikin oikein näppärää. Rekisteröitymiseen tarvittiin passi, vuokrasopimus ja viiden euron panttimaksu. Se onnistui hetkessä ja sitten pääsikin vuokraamaan leffoja. Hinnat vaihtelivat 90 sentistä vajaaseen kolmeen euroon päivältä.

Kiinnostava kuriositeetti oli että vuokra peritään vuorokausittain, eli jos lainaa illalla ja palauttaa seuraavana aamuna, joutuu maksamaan kahden päivän vuokran. Vaikka vuokraamo on hyvin lähellä, ei leffan jälkeen yleensä houkuta lähteä iltareippailuun, mutta parin euron säästö on aika houkutteleva. Ei sitä kovin paljoa kehtaa laiskuudesta maksaa. Usein minun ratkaisu oli kopioida leffa kovalevylle ennen katselua, jolloin levyn pystyi palauttamaan ennen leffan katsomista. Kopioimalla kovalevylle pystyi myös varmistamaan että levy tosiaan toimii (yksi leffa ei levyltä katsomalla toiminut, mutta kovalevyltä sen pystyi katsomaan) ja katsominenkin oli mukavampaa kun DVD-asema ei hurissut vieressä. En tiedä onko tällainen toiminta laillista Saksassa, mutta ainakin sen pitäisi olla. Kuhan poistan kopioidun leffan kovalevyltä katsomisen jälkeen, ei kopioimisesta ole nähdäkseni kenellekään mitään haittaa. Vuokraamo saa saman yhden päivän vuokran, mutta minä säästyn DVD-aseman mölyltä, naarmuisen levyn pelolta ja ikävältä yö-reippailulta: selvä Pareto-parannus.

Riikan läppärin näyttö ja kännykän mukana tullut Nokia-matkakaiutin loivat täysin riittävän kotiteatterielämyksen kahdelle hengelle. Varmaan paremman kun nämä asunnon pienet kuvaputkitelkkarit, mutta kun minulla ei ollut tietokoneen ja telkkarin väliin meneviä johtoja se ei ollut edes vaihtoehto.

Johtopäätös: videoiden vuokraus ja katsominen läppäriltä on näppärää kun asuu maassa jossa on pakkomielle dubata kaikki. DVD-levyissä on nimittäin sekä ääni- että tekstiraidat myös alkuperäiskielellä. Ainoastaan “Good Bye Lenin” tuotti pettymyksen. Siinä alkuperäiskieli on saksa, jolloin englanninkielisiä tekstejä ei luonnollisestikaan ole.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Kesäsarja “Öko” 1/n: Vesimittari

Olen Hesarista oppinut että kesäisin kuuluu olla sarjoja, kuten “Missä sauna on?” tai “Palautuspullojen jännittävä elämä”. Nämä sarjat koostuvat käsittääkseni useista artikkeleista, joiden yhdistävänä tekijänä on sama aihepiiri ja ettei mikään niistä ainakaan yksinään ylittäisi uutiskynnystä. Joka tapauksessa tällaisia sarjoja kuuluu kunnioitettavissa julkaisussa olla, joten luonnollisesti Ilkka Frankfurtissa noudattaa tätä hienoa perinnettä. Eli siis nyt alkaa Öko-, eli suomeksi Eko-, sarja.

Ensimmäisenä aiheena on vesimittari. Tässä asunnossa on huoneistokohtainen vesimittari. Se on ovelasti sijoitettu kylppäriin, vessanpöntön viereen, mistä sen taatusti näkee joka päivä. Eli tahtomattaankin joutuu seuraamaan omaa vedenkulutusta.

1.6 kun tänne muutettiin, mittari näytti 666,6 kuutiometriä.

010620093836

Nyt, 25.6, mittari näyttää 671,2 kuutiometriä.

ABCD0015

Eli me ollaan käytetty 4,6 kuutiometriä vettä 25 päivässä. Eli me käytetään vesijohtovettä keskimäärin 92 litraa per henkilö per päivä. Motivan mukaan suomalaiset käyttävät keskimäärin 155 litraa päivässä, josta tosin on 20 litraa pyykinpesu varten. Mutta silti ollaan siis selvästi keskiarvon alapuolella. Tavoitetaso on 130 litraa, eli vaikka ottaa huomioon pyykinpesun, me ollaan 18 litraa tavoitetasonkin alapuolella!

En ole varma, kun Suomessa meillä ei ollut vesimittaria, mutta luulen että olen aina aikaisemmin ollut keskiarvoa suurempi veden kuluttaja. Nautin pitkistä suihkuista aamulla. Mutta tämä vesimittari muistuttaa jatkuvasti vedenkulutuksesta, ja sen takia pidän nykyään suihkua aina puolella teholla.

Periaatteessa me maksetaan vedestä, mutta en tiedä mitä se maksaa enkä ole yhtään laskua vielä nähnyt. Eli en usko että kyseessä on taloudellinen insentiivi. Asioiden mittaaminen itsessään vaikuttaa käytökseen. Samalla tavalla kun askelmittari lisää kävelyä, vedenkulutusmittari vähentää veden käyttöä.

Hieno Öko-teko Saksalta!

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Pesula

Ilkka: Yleisön pyynnöstä mentiin tänään pesulaan. Se oli ihan kiva, juuri sellainen kun voisi kuvitella. Paljon pesukoneita, jonkun verran asiakkaita, kuivauskoneita, ym. Pesu maksoi kolme ja puoli euroa per koneellinen. Kuivauksessa tosin säästettiin ja tuotiin vaatteet kuivumaan kotiin (euron säästö!), vaan lakanat kuivattiin koneellisesti. Kai se säästää ympäristöäkin.

Huomattavasti kiinnostavampaa on tämä animaatio joka on kuvattu samassa pesulassa:

http://www.sightseeker.de/index.php?id=30&show=20641

Riikka löysi sen netistä kun haki tietoa siitä pesulasta.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Pyykit

Ilkka: Tämä on sarjaa “niin arkinen ettei voi kiinnostaa ketään”, mutta kirjoitan nyt kumminkin kun kommentoijat väittävät näistä pitävän.

Meillä on korttelin päässä itsepalvelupesula, mutta emme ole sitä vielä käyttäneet. Me suunniteltiin menevämme eilen, mutta se onkin suljettu sunnuntaisin (Lonely Planetin mukaan, paikan päälle ei menty asiaa toteamaan). Kun itsepalvelupesulassa pitää olla paikan päällä valvomassa vaatteita, on sinne vähän tylsä mennä yksin. Niinpä Riikka päätti pestä vaatteita nyrkkipyykillä. Riikka innostui niin että vaateita kertyi pari muovipussillista ja näytti jo siltä että pitää mennä pesulaan niitä kuivaamaan, mutta sitten keksittiin että nehän voi ripustaa kuivumaan. Asunnossa ei ole pyykkitelinettä, mutta henkareita on sitäkin enemmän.

ABCD0013

Jee! Arkinen ongelma ratkaistu. Kiinnostaako muka jotain?

Riikka: Se on tähän vielä todettava, että esiäitieni pisteet nousivat, kun rutistin pyykkiä kuivaksi. Uh, hidasta&raskasta hommaa!!

torstai 11. kesäkuuta 2009

Vesi

Ilkka: Meidän talossa vesijohtovesi on oudon makuista. Ei se suoranaisesti pahaa ole, eikä taatusti mitenkään epäterveellistä, mutta maku on hiukan outo. Deragissa vesi maistui paljon paremmalta, niin vika ei varmaankaan ole Frankfurtin vesilaitoksessa vaan tämän talon putkistossa. Voi olla ettei täällä ole tehty kunnollista putkiremonttia sotien jälkeen. No, joka tapauksessa ollaan sen takia ruvettu ostamaan pullovettä juomavedeksi. Lähikaupasta saa puolitoista litraa 19 sentillä (plus n. 25 senttiä panttia). Hinta on sen verran matala, ettei ole minkäänlaista taloudellista insentiiviä juoda pahaa vettä (tai ostaa suodatinta—halvimmat ovat pari kymppiä, enkä usko että me sataa pulloa tulla ostamaan). Lähinnä veden ostaminen on vaivalloista, kun pitää kantaa painavat vesipullot kotiin ja viedä tyhjät takaisin kauppaan. Suomen hyvä vesijohtovesi on sellainen rikkaus, jota ei oikein osaa arvostaa tarpeeksi ennen kun asuu paikassa jossa sitä ei ole.

(Toim. huom.: Nämä pari viimeistä tekstiä ovat olleet aika tyhjänpäiväisiä, josta lukijoille pahoittelut. Ei vaan ole ollut mitään erityistä inspiraatiota, mutten ole halunnut blogia kokonaan kuitenkaan hylätä.)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Turnfest

Ilkka: Jossain aiemmassa blogi-kirjoituksessa taidettiin jo mainita että täällä on nyt Turnfest-voimistelutapahtuma. Meille on edelleen hiukan hämärän peitossa mikä tämä tapahtuma varsinaisesti on. Kaupungilla on näkynyt paljon turistiporukoita joilla on identtiset urheiluseura puvut, mutta nämä porukat ovat järjestään olleet keski-iän turvallisesti ohittaneita, korkeintaan entisiä voimistelijoita. Ehkä voimistelijoiden vanhempia? En oikeastaan tiedä mitä tällaisissa tapahtumissa on, tämä on kai enemmän messu kuin kilpailu. Turnfestin nettisivujen mukaan odotettiin 100000 kävijää joille järjestettiin 1000 tapahtumaa. Valtaosa on tietenkin messuhallilla, mutta joen varressakin on jotain esityksiä ollut. Perjantaina me käytiin katsomassa tapahtuman loppuhuipennus Mainin rannalla.

050620093871

Muiden harjoittelijoiden kanssa sovittiin tapaaminen illaksi keskustassa olevaan Tequila-baariin. Riikka tapasi nyt ensimmäistä kertaa tätä harjoittelijaporukkaa. Se oli ihan hauskaa, puhuttiin mukavia muutaman italialaisen, englantilaisen ja puolalaisen kanssa. Sieltä jatkettiin muutaman sangrian jälkeen joen rantaan katsomaan ilotulitusta.

4743_209886815391_676445391_7212845_3029965_n

Joen rannassa oli paljon väkeä ihastelemassa Turnfestin lopun kunniaksi järjestettyä laser-ilotulitusta.

 060620093882 060620093898

Laserit ei nyt näissä kuvissa kovin hyvin näy, mutta niitä käytettiin ihan kekseliäästi. Joessa oli suuret suihkulähteet, joiden vedessä valo näky hyvin. Niihin heijastettiin voimistelijoiden siluetteja ja muuta liikkuvaa kuvaa. Nämä valot olivat aika näyttäviä, mutta räjähteiden osalta nämä tulitukset jäivät kyllä Helsingin ilotulituksen SM-kisoille kakkosiksi. Tämä valojen käyttö vaikuttaa järkevältä, sillä saa tuotua substanssia esitykseen ilman että ilma täyttyy savusta.

 060620093941

Ilotulitteiden jälkeen me lähdettiin kotia kohti. Matkan varrella kokeiltiin kolmatta kertaa naapuruston ravintolatarjontaa (ensimmäinen oli pizza ja toinen sushi). Viereisestä korttelista löytyi herkullista kebabia: iso döner kebab kolmella eurolla. Oikein hyvää!

Näkymiä kotoa

Ilkka: Asuntomme on vanhalla alueella, elävän kävelykadun varressa. Alue on hyvin kaunista. Tässä kuvassa piti kai alunperin olla puluja, mutta niitä ei sitten osunutkaan kuvaan. Mutta siitä tuli silti oikein kuvauksellinen. Tämä on makuuhuoneemme kattoikkunasta otettu (avaamatta ikkunaa, pulujen pelossa sitä ei uskalla tehdä).

040620093864

Vaikka Kallion asuntommekaan ei ihan hiljaisella sivukadulla ole, on tämä kuitenkin paljon elävämpää aluetta. Miellyttävällä tavalla, ei niinkään örveltäviä denoja, vaan iloisia ihmisiä. On täällä toki humalaisiakin. Eilen illalla Saksan elävä polttariperinne muistutti itsestään. Allamme kokoontui pari-kolme eri polttariporukkaa, jotka eivät ilmeisesti olleet keksineet muuta ohjelmaa kuin juomisen ja hoilottamisen. Täällä on paljon polttariväkeä, ensimmäistä kertaa kun olin tällä kadulla ravintolassa, ohitsemme käveli kolme eri porukkaa. Ikkunat pitävät kuitenkin suurimmat melut ulkopuolella, ja makuuhuoneemme on neljännessä kerroksessa minne ihan kaikki äänet ei kantaudu.

ABCD0010

Pidän tästä alueesta.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Suojassa siipien alla

pulu s, ark Taube (f; die ~n)

ABCD0003

Riikka: Meillä on kotieläimiä. Suorastaan kotieläinyhdyskunta. Katollamme, suoraan sänkymme yläpuolella asuu ja elää puluyhteiskunta. Pulut ovat yllättävän kovaäänisiä. Kun on kotona voi koko ajan kuulla pientä nakuttelua ja koputtelua. Välillä ääni on niin kova, että hätkähtää ja luulee naapurin tulleen kylään, mutta se onkin Herr Taube vain. Pulut eivät ilmeisesti ole kovinkaan sulavaliikkeisiä, sillä aina kun pulu liihottaa katolla, se tömähtää ja räpiköi hirveästi. Surkastuneet laskutelineet?

Näillä uusilla ystävillämme on kuherruskausi. Koko ajan voi kuulla khrurr-khrurr. En kyllä tiedä onko kyseessä kausi vai kuhertavatko nämä vuodet läpeensä. Ikkunasta voi seurata tyttölintujen liehittelyä. Poikapulut röyhentävät niskavillansa ja kuhertavat. Vielä ei ole näkynyt tästä vaikuttunutta tyttöpulua, vaan nämä vaan kääntävät selän, ovat nokka pystyssä ja näyttävät ylimielisiltä.

Pulut tietenkin myös sotkevat kaikki paikat ja kattoikkunamme onkin hyvin hyvin likainen. Silti olemme tyytyväisiä, että katollamme häärii juuri puluja eikä esimerkiksi rottia. Mielikuva rotasta on likaisempi kuin mielikuva pulun saastaisuudesta, vaikka todellisuus on todennäköisesti toinen.

Pulut istuskelevat  kernaasti myös ikkunakukkalaatikoissa ja koputtavat nokalla ikkunaan. Herr Schiller antoi tärkeän kukkienkastelupestin. Kukkia on kasteltava kolme kertaa viikossa ja jokaiselle kukalle annetaan eine ganze Kanne. Kukkien kastelu alkaa pulujen häätämisellä koputtelemalla ikkunaan, koska en lainkaan halua näitä urbaaneja elukoita sisälle!

Siinä se, pulut voivat ollotella katolla ja me heiltä suojassa katon alla. Grosse Rittergassella säilyy rauha.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Riikan ensimmäinen blogimerkintä

Tämä on ensimmäinen ikinä kirjoittamani blogimerkintä. Nyt siihen on todella aihetta, kun on tällaiset jännittävät kaksi kuukautta edessä.

Ilkka tuli minua vastaan eilen lentokentälle ja johdatti minut turvallisesti uuteen kotiimme Grosse Rittergasselle. Kotimme on aivan hurmaava. Kapeita portaita pitkin kävellään ylös omaan matalaan majamme (kirjaimellisesti). Ikkunasta näkyy ravintoloita ja Kneipeja. Niin ja ihmisiä siis myös, mikä on hyvin tärkeä asia.

Nopean hengähdyksen jälkeen, Ilkka vei minut syömään läheiseen pizzeriaan. Istuimme terassilla ja nautimme sitä kuuluisaa Apfelweinia, joka on itse asiassa oikein hyvää! Ruokailumme elävöitti iloisa saksalaisseurue, ja saman tien rakastuin uudestaan Saksaan. Saksa on hyvä maa.

Matkakuumeen aiheuttama univelka muistutti itsestään hyvin pian ja lähdimmekin kotiin nukkumaan. Untamme ei häirinnyt muu kuin herttainen pulujen kuhertelu. Pieni puluyhteisö asuu katollamme heti sänkymme yläpuolella, tepastelee ja pitää hassua kuherrusääntään. Kattoikkunasta voi tarkemmin seurata lintujen toimintaa.

Asuinympäristömme on siis juuri niin ihanan idyllistä, miltä se kuvissa näyttää, ellei vielä pikkuisen ihanampaakin! En malta odottaa ensimmäistä seikkailuani kaupungilla, mutta sitä ennen aion purkaa matkalaukut ja todella asettua taloksi.

Ich bin sehr zufrieden!

tiistai 12. toukokuuta 2009

Uudet yhteystiedot

Sain tänään saksalaisen SIM kortin kännykkään Blau.de –operaattorilta. Eli nyt minulla on saksalainen numero. Suomalainen sim-kortti on nyt matkalompakossa turvassa (mainitsin sijainnin tässä vain jotta on joku toivo löytää se tulevaisuudessa), eli siihen numeroon en vastaa enkä viestejäkään lue kuin korkeintaan satunnaisesti.

Saksalainen puhelinnumeroni on:
01578-4911986
eli maakoodin kanssa:
+49 1578-4911986

Siihen saa ihan vapaasti soittaa tai lähettää tekstiviestejä, minulle vastaanottaminen tai vastaaminen ei pitäisi maksaa mitään. Soittajalle ulkomaiseen kännykkänumeroon soittaminen tietysti maksaa, Elisan verkossa kai 55 senttiä per minuutti. Ajattelin asentaa Skypen kännykkään, kuhan datapaketin tilaus menee läpi, niin voin itsekin soittaa kohtuuhinnalla ulkomaille. Sitten voi toki Skype-käyttäjät soittaa siihen ilmaiseksi.

Osoite on 31.5.2009 saakka:
Ilkka Kaukoranta
Room 228, c/o DERAG HOTEL AND LIVING
Großer Hasenpfad 141-145
Frankfurt am Main, Hessen 60598
Saksa

Ja 1.6 alkaen:
Ilkka Kaukoranta
Große Rittergasse 73
Frankfurt am Main, Hessen 60594
Saksa

Kuhan nyt saisi vielä saksalaisen pankkitilin avattua, niin nämä pakolliset alkuaskareet on kai suurin piirtein tehty.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Vuokralle

Olin alunperinkin suunnitellut muuttavani vuokra-asuntoon ensimmäisen kuukauden jälkeen. Riikka on tulossa kesä-heinäkuuksi Frankfurttiin, jolloin hotellissa asuminen olisi hyvin kallista, kun olisi pitänyt maksaa erotus yhden ja kahden hengen huoneiden välillä. Vuokra-asuminen houkuttelee muutenkin. Kun asuu hotellissa ei oikein pääse maahan sisään. Etenkin kun hotelli on suhteellisen kaukana kaikesta (10 min kävely lähimpiin paikkoihin), en usko että täältä jaksaisi työpäivän jälkeen lähteä koskaan minnekään. Jos olisi Saksassa expattina ansaitsemassa suuret rahat, se ei tietysti haittaa. Hotellissa on helppoa asua, niin että voi rauhassa keskittyä töihin ja rahan tekoon. Kun olen täällä myös tutustuakseni Saksaan, ei hotelliin linnoittautuminen ole tarkoituksenmukaista. EKP kompensoi vuokraa 750 euroon saakka, jolloin vuokralla asuminen on taloudellisestikin realistista.

Saksan vuokramarkkinat on jokseenkin outoja. Suurin outous on että kalustamattomat asunnot ovat oikeasti täysin tyhjiä. Vuokralaisen pitäisi hankkia kaikki, keittiökaapeista alkaen. Eli on selvää että pitää vuokrata kalustettu asunto. Ennen lähtöä olin netistä löytänyt muutaman välittäjän sivun, josta löytyi kiinnostavia, budjettiin sopivia asuntoja. Jossain vaiheessa tajusin että Saksassa on käytäntönä että vuokralainen maksaa kiinteistövälittäjänpalkkion, jolloin on periaatteessa suuri insentiivi etsiä asunto jolla ei ole välittäjää. On kuitenkin joitain nettisivuja joilla vuokranantajat mainostavat asuntojaan ilman välittäjää, ja EKP:n intrasta löytyy jonkun verran ilmoituksia. Niistä ei kuitenkaan oikein löytynyt mitään kiinnostavaa. Kaikki olivat joko liian kalliita, liian kaukana tai jotenkin muuten epäkelpoja.

Välittäjän sivuilla kummitteli täydellisen näköinen asunto. Rupesin laskemaan että välityspalkkio, 90% kuukausivuokrasta, ei ole aivan kohtuuttoman paljon kun sen jakaa asumiskuukausien määärälle. Ja toisaalta, kokonaishinnan kannalta ei pitäisi kai talousteorian mukaan olla väliä sillä, kuka välityspalkkion maksaa. Ihan niin kuin verotuksen kohtaannon kannalta ei ole väliä, verotetaanko työnantajaa vai työntekijää, välityspalkkion todellinen kohtaanto ei pitäisi riippua siitä kuka sen maksaa. Jos välitettyjen asuntojen mukana tulee välityspalkkio joka vastaa 10-20% kokonaisvuokrasta, niin vuokrien pitäisi kai vastaavasti olla alhaisempia kuin asunnoissa joista ei tarvitse maksaa välityspalkkiota. Olettaen toimivat markkinat, välittäjiä käytetään vain jos sen tuomat kokonaishyödyt kummallekin osapuolelle (turva, helppous, ajansäästö, jne.) ovat vähintään yhtä suuret kuin välityspalkkio. Eli välityspalkkion maksaminen on rationalisoitavissa talousteorialla, ja toisaalta se on siedettävän suuruinen. Joten hain välittäjän kautta asuntoa.

Torstaina menin töiden jälkeen asuntonäyttöön. Tapasin Herr Schillerin asunnon ulkopuolella ja hyvin nopeasti kävi ilmi että meidän välillä oli huomattava kielimuuri. Sen oleellisin vaikutus oli se, että Schiller esitteli ensin väärän asunnon. Ihmettelin kyllä hiukan miten asunto oli niin paljon suurempi kun miltä se oli kuvissa näyttänyt, ja miten siellä oli nyt sauna yläkerrassa, mutta ajattelin että kai se on mahdollista että kuvat hämäävät ja siellä on tehty remonttia. Kun varmistelin että hinta oli nettisivuilla lukenut 750€, kävi ilmi että oltiin väärässä asunnossa, vaikkakin oikeassa talossa. Oikea asunto oli myös oikein viihtyisän näköinen, vaikka siellä oli nykyisen vuokralaisen sotkut ja vaikutti edellisen jälkeen hiukan pieneltä. Lopuksi annoin puhelinnumeroni ja sovittiin että jotain tapahtuu puolenpäivän aikaan perjantaina.

En oikein tiedä mitä me oltiin sovittu, mutta perjantaina englantiapuhuvat välittäjät ottivat yhteyttä. Sain vuokrasopimuksen allekirjoitettavaksi, ja siitä englanninkielisen käännöksen. Viikonlopun aikana postitan sen Schillerille, joka postittaa minulle oman kopioni takaisin. Ilmeisesti 1.6.2009 alkaen olen vuokra-asunnon onnellinen haltija.

Alla asuntoilmoituksesta lainattuja kuvia asunnosta ja lähialueesta. (Näiden kuvien löytäminen edellytti suurta internet-salapoliisityötä, kun ilmoitus oli tietysti poistettu netistä heti kun vuokrasopimusta ruvettiin tekemään.) Klikkaamalla alla olevaa kuvaa pitäisi siirtyä Picasa-galleriaan jossa on enemmän kuvia.

Ja alla ilmakuvakartta. Ylin tappi on työpaikkani, keskimmäinen vuokra-asunto, ja alin hotelli. Vuokraa-asunto on parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä EKP:stä, ja aivan joen tuntumassa. Hotelli on maanpäällisen rautatien eteläpuolella. Frankfurtissa paikallisjunat ovat maan alla kaupungissa, eli maanpäällisiä ratoja voidaan kai pitää kaupunkimaisen asutuksen rajana.

Kartan kuva