Keskimääräiset joukkoliikenteen matka-ajat

Minulla on ollut pitkään projektina visualisoida joukkoliikenteen keskimääräisiä matka-aikoja Helsingin alueella. Viime viikonlopun aikana pääsin projektin kanssa vihdoin eteenpäin ja nyt on aineistoa vihdoin julkaisukunnossa.

Alla olevassa kartassa näkyy keskimääräiset matka-ajat (odotus aika huomioiden) Siltasaarenkadulta muualle pääkaupunkiseudulle. Vihreät pallurat kuvastavat nopeaa matka-aikaa ja punaiset pidempää. Klikkaamalla kuvaa pääsee albumiin jossa voi tarkastella matka-aikoja useasta eri lähtöpisteestä. Kuvien kuvateksteissä on hiukan analyysiä.

Valmistusprosessista

Tarkoitus oli siis hakea reittioppaan ehdottamia matka-aikoja lähtöpisteen ja satunnaisesti valittujen päätepisteiden välillä. Aluksi piti tietysti keksiä lista satunnaisia tai tasaisesti jakautuneita osoitteita ympäri pääkaupunkiseutua joihin laskea matka-ajat. Se olikin yllättävän vaikeaa. Löysin listan kaupunginosista jotka sain muutettua KKJ-koordinaatti muotoon, mutta reittiopas ei hyväksy luotettavasti muuta kuin postiosoitteita muotoa “Esimerkkitie 1, Espoo”. En keksinyt mitään automatisoitua tapaa muuttaa listaa kaupunginosien nimiä tai koordinaatteja osoitteiksi. Postilla ja Väestörekisterikeskuksella on tietysti kattavat osoitetietokannat, mutta ne on jostain absurdista syystä sellaista salaista tietoa jota ei voi internetissä ilmaiseksi jakaa. Päädyin lopulta ottamaan pääkaupunkiseudun Siwa- ja Valintatalo-kauppojen osoitteet aineistoksi. Vaikka kukaan ei tietysti halua Kalliosta lähteä johonkin Myyrmäen Siwaan, joku saattaisi hyvinkin haluta lähteä Kalliosta Myyrmäen Siwan vieressä asuvan kaverinsa luokse. Oletettavasti lähikauppojen jakauma noudattaa väestön jakaumaa suhteellisen tarkasti. Ihan joka alueella lähikauppoja ei ollut (tai ne olivat Keskon tai S-ryhmän kauppoja), joten lisäsin mukaan katvealueilta joitain kymmeniä osoitteita.

Rakensin Excel-työkirjan jossa makro hakee WebQueryn avulla viisi matkaehdotusta Reittioppaan mobiili-version nettisivuilta. Haku koskee lähtöjä alkaen 4.12.2009 kello 12. Eli siis keskellä päivää arkena. Viikonloppuisin tai ruuhka-aikana matka-ajat (tai ainakin odotusajat) olisivat tietysti erilaisia.

Näistä viidesta ehdotuksesta makro hakee viisi matka-aikaa ja neljä vuorojen välistä odotusaikaa. Matka-ajoista otin tavanomaisen keskiarvon, joka kuvastaa matka-ajan odotusarvoa. Odotusajan odotusarvon laskin oletuksella, että matkustuspäätös tehdään ennen aikataulujen katsomista (jolloin matkustaja odottaa joko pysäkillä tai aikataulun katsomisen jälkeen ensin kotona ja sitten pysäkillä). Otin vuorovälien puolikkaista vuorovälien pituudella painotetun keskiarvon, koska tavallinen keskiarvo antaisi harhaisia tuloksia. Esimerkiksi jos vuorovälit olisivat 20 min, 0 min, 0 min ja 0 min (eli neljä bussia tulisi yhdessä sumpussa kahdenkymmenen minuutin välein), näiden puolikkaiden tavanomainen keskiarvo olisi 2,5 minuuttia vaikka keskimääräinen odotus olisi oikeasti 10 minuuttia. Laskemalla painotettu keskiarvo saadaan luotettava odotusajan odotusarvo. (Sekavaa?) Ynnäämällä matka-ajan ja odotusajan odotusarvot yhteen sain arvion kokonaismatka-ajasta.

Makro toistaa haun jokaiseen määränpäähän (123 hakua) ja tallentaa tulokset taulukkoon.

On tietysti mielipide kysymys miten matka-aikaa ja odotusaikaa pitäisi painottaa. Jonkun näkökulmasta pysäkillä odottaminen on viheliästä touhua kun taas bussissa on kiva istua, jolloin odotus-aikaa pitäisi painottaa suuremmalla kertoimella kuin matka-aikaa. Toisaalta jonkun mielestä hyvinkin harva yhteys voi olla täysin riittävä, jos välineet kulkee aikataulussa. Etenkin lähijunan käyttäjä saattaa olla täysin tyytyväinen harvaankin vuoroväliin, koska voi odottaa mukavasti kotona. Toisaalta tiheä vuoroväli on hyödytön jos vuorot kulkevat usealta eri pysäkiltä eikä aikatauluihin voi täysin luottaa. Jos on käytettävissä kaksi pysäkkiä joista molemmista menee matkustajan kannalta yhtä hyvä linja kymmenen minuutin välein, pitää matkustajan käytännössä valita kummalla hän odottaa, jolloin käytännössä vuoroväli on kymmenen minuuttia eikä viisi. Käytännön matkustusmukavuuden kannalta nämä, ja toki monet muutkin seikat (esimerkiksi vaihtojen määrä), jäävät tässä analyysissä huomiotta.

Gpsvisualizer.com –sivuston avulla hain valitsemieni osoitteiden koordinaatit ja loin kartan jossa palluroiden väri perustuu kokonaismatka-aikaan. Lopputuloksista otin ruutukaappauksen ja siirsin Picasaan kansan iloksi.

Excel-taulukkoa josta löytyy sama tieto numeromuodossa voi tarkastella tästä Office Liven välityksellä.

Lopuksi vielä yhteenvetotaulukko kaikkien matka-aikojen keskiarvosta:

Lähtöpaikka	Keskimääräinen matka-aika
Elielinaukio	35
Siltasaarenkatu	40
Caloniuksenkatu	41
Punavuorenkatu	46
Melkonkatu	54
Niittykallio	59
Bredankuja	60

Tässä olisi tietysti järkevämpää ottaa määränpäiden kiinnostavuuden mukaan painotettu keskiarvo, mutta validien painojen keksiminen on hankalaa. Sitä paitsi tämäkin todistaa mielestäni riittävän hyvin että Kallio on hyvä paikka ihmisen asua. Punavuori on sen sijaan keskeiseen sijaintiinsa verrattuna yllättävänkin kaukana kaikesta. Niittykallion huono menestys on minulle yllätys, kun muistelee miten nopea se länsiväylän bussi oli, mutta toisaalta sieltä ei tosiaan ole suoria yhteyksiä juuri minnekään Rautatieaseman itäpuolella. Voi olla että numero paranee kuhan Niittymaan metroasema valmistuu. Yhteydet Elielinaukiolta ovat, kuten arvata saattaa, ylivoimaisen hyvät.

Koiravahtina

Olen muuttanut täksi viikoksi Kauniaisiin pitämään huolto Riikan vanhempien koirasta. Josie on täällä myös. Näiden yksilöiden toimintaa seuratessa olen tullut vakuuttuneeksi siitä että koirat ovat keskimäärin aika hölmöjä.

Yksi beagle pitää majaa yläkerrassa, koska ei suuren ja pelottavan labradorinnoutajan pelossa uskalla tulla alas. Paitsi jos tarjolla on ruokaa tai potentiaali saada ruokaa. Labradorinnoutaja Frida haluaisi leikkiä Josien kanssa (Josien tulkinnan mukaan raadella pieniksi paloiksi tai lytätä pannukakuksi), mutta ei uskalla tai osaa mennä portaita ylös. En tiedä kumpi on säälittävämpi: se joka pelkää portaita vai se joka pelkää sellaista   labradorinnoutajaa joka pelkää portaita.

Olen joka tapauksessa päättänyt viettää päiväni alakerrassa, siinä toivossa että se houkuttelisi Josien voittamaan pelkonsa. Toistaiseksi muutosta ei ole tapahtunut. Lounaan loppupuolella tosin Josie uskaltautui keittiöön ja ulos lähtiessä koirat parveilevat rauhallisesti oven läheisyydessä.

Ulkona koirat käyttäytyvät pääosin siivosti, Frida kävelee edellä ja Josie takana. Kerran tai kaksi kävelyn aikana Frida innostuu “leikkimään” Josien kanssa, mutta Josie ottaa asian suhteellisen rennosti eikä varsinaisesti välttele Fridan läheisyyttä. Se nyt vaan on niin että Josie preferoi perässä kävelyä toisin kuin kaikki muut koirat.

Alla linkit muutamiin kävelyihin. Täällä on suhteellisen hyvät ulkoilutusmahdollisuudet, mutta autoteitä on kyllä vaikea välttää. Vaikka näillä asuinkaduilla ei tietysti liikennettä ole juuri ollenkaan, niin ne on silti vähän stressaavia kun on mukana kaksi itsetuhoista koiraa. En ole tosin varmaankaan vielä optimi-reittejä paikallistanut.

Päivälehden mainoksia

Hesari on julkistanut nettisivuillaan päivälehden ensimmäisen numeron. Varsinainen sisältö ei ole järin kiinnostavaa, mutta sieltä löytyy hienoja mainoksia läjäpäin. Vanhoja mainoksia lukemalla huomaa kyllä konkreettisesti että markkinointikin on edistynyt sadassa vuodessa valtavasti. Tässä muutama esimerkki:

J. E. Cronwall katsoi tarpeelliseksi spesifioida että silliä käsittelee vain (palkatut) henkilöt jotka ovat tottuneita pitelemään silliä. Nykyään tässä osoitteessa on ravintola Amarillo. Sieltä saa hampurilaisia ja nachoja “paljottain” (slogan on “Aidosti isoa ja isosti aitoa”), mutta silliä ei ole listalla.

Tällä Patrialla ei ole mitään tekemistä nykyisen aseteollisuudessa toimivan Patrian kanssa. Osoite maaseudulla on myös sympaattisen epäeksakti. No, kai se on niin että maalla kaikki tuntevat toisensa muutenkin, niin ihan turha sitä on osoitteita lehteen painaa. Viereisestä mainoksesta ilmenee että samassa osoitteessa toimi myös palovakuutus-osakeyhtiö Fennia. Nykyään samalla paikalla toimii SEB Gyllenberg.

Paljottaiskauppa on paljon parempi termi kuin tukkukauppa. Tässä suhteessa kieli on selvästi mennyt taaksepäin. Mainoksena en kyllä ihan tällaista mainosta ymmärrä. Potentiaaliselle asiakkaalle jää täysin epäselväksi mitä, missä ja millä hinnalla Thorn ja Andersson pyrkivät tavaraa paljottain ja vähittäin myymään.

Tällaisesta mainoksesta ei nopeasti silmäilemällä käy ilmi mitään muuta kuin kauppiaan nimi ja osoite. Ehkä 1800-luvulla ihmisillä oli aikaa lukea kaikki mainoksetkin kokonaan, jolloin huomiota herättävillä otsikoilla tai muotoilulla ei ollut väliä? Kun tämän lukee läpi, selviää että Aleksanterinkatu 52 talosta löytyy kankaita, vaatteita, leipää, kahvila, viiniä, viinaa ja ilmeisesti hammaslääkäri. Nykyään samassa osoitteessa toimii Stockmann. Hammaslääkäripalveluita sieltä ei kai enää saa, mutta muuten mainos on edelleen validi.

Päivälehdessä lukee että etusivun mainos maksoi 15 penniä pieneltä riviltä. Tämä mainos näyttäisi olevan kuuden pienen rivin kokoinen, eli mainoksella oli hintaa 60 penniä. Jos tauluja on tosiaan vain kaksi kappaletta myynnissä yhteishintaan 5 markkaa, niin markkinointikustannukset haukkaavat aika suuren osan G. W. Edlundin liikevaihdosta. Tai ehkä metrimuutos-taulut ovat sisäänheittotuote? Mikä oikeastaan on metrimuutos-taulu? Google ei tunnista moista sanaa ollenkaan.

Helsingin kaupungin karttarekisteri: Punavuori

Helsingin kaupunki on siirtänyt arkistoissa makaavia karttoja kansan pällisteltäviksi verkkoon Karttarekisteriin. Palvelu on hauska.

Tutkaillaan ensin Punavuorta:

Arkisto	865 KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO, ASEMAKAAVAOSASTO
Sarja	5. KAUPUNGINOSA
Kartan nimi	SINEBRYCHOFFIN ALUE
Valmistusvuosi	1928
Laatija	KARL LINDAHL
Lisätietoja	SUUNNITELMA, EI VÄLTTÄMÄTTÄ TOTEUTUNUT

Alla on päällekkäin vanha asemakaavaluonnos ja Google Earthista haettu satelliittikuva alueesta. Klikkaamalla kartan sivuilla olevia linkkejä voi siirtää fokuksen joko asemakaavaluonnokseen tai satelliittikuvaan (toivottavasti tämä java-pelleily toimii lukijoiden selaimilla – TOIM. HUOM.: Ei toiminut ainakaan suoraan blogissa, mutta klikkaamalla tätä alla olevaa kuvaa pääsee uudelle sivulle jossa homman pitäisi toimia).

 

 

Tässä asemakaavaluonnoksessa vuodelta 1928 on kaavoitettu Koffinpuisto täyteen taloja. Lienee Helsingin kannalta onnellinen asia että se säilyi puistona. Alhaalla oikealla oleva puisto on sen sijaan asemakaavaluonnoksessa paljon hienomman näköinen kuin satelliittikuvassa. Toisaalta, voi olla että tuollainen ympyrämuoto ei käytännössä ole kovin järkevä vaikka näyttääkin kivalta ylhäältäpäin.

Lentokentällä

Sain asunnon luovutettua. Sikäli kun ymmärsin vuokraisännän saksaa, saan takuuvuokran takaisin kuhan loppulasku tulee sähköfirmasta. Kahden viikon sisällä ilmeisesti. Lähtiessä Herr Schiller vielä kehui miten hyvin ollaan pidetty ollaan pidetty kasveista huolta. Oikein mukava ukkeli. Vaikka en sen puheesta ymmärrä yleensä mitään, silti hän katsoo tarpeelliseksi harrastaa small talkia. Sympaattista.

Ilmeisesti pyhäinpäivän tai raideremontin takia S-bahnit on tänään sekaisin, mutta pääsin lopulta kentälle. Matkassa meni kuitenkin puolituntia normaalia pidempään kun piti vaihtaa päärautatieasemalla. Hyvä että lähdin ajoissa.

Sain ylipainavan laukkuni lähetettyä ruumaan. Alkuun virkailija uhkaili että joudun maksamaan viidestä ylikilosta ja tyhjentämään käsipakaasiakin pari kiloa. Ilmoitin kuitenkin heittäväni mieluummin viisi kiloa tavaraa roskiin. Ihan niin paljoa en löytänyt turhaa tavaraa, mutta heitin pois viisi tyhjää olutpulloa (sellaista hienoa korkillista jotka soveltuvat erinomaisesti siman tekoon), yksi huonosti istuva pukupaita, yksi pullo piilarinestettä, kaksi pakettia Nicon ruokaa (jotain epämääräistä ja hyvin painavaa—sori, ei olisi kannattanut unohtaa niitä jääkaappiin) ja seinäkalenterin käytetyt sivut (ei ne paina mitään, mutta ajattelin että saan sympatiapisteitä tuhoamalla nekin). Puin kaulahuivin päälle ja siirsin pari kirjaa taskuun. Lopuksi laukut olivat vain pari kiloa yli rajan ja virkailija päästi säälistä läpi.

Ylipainokilot maksavat 10 euroa. Se on niin korkea hinta ettei kukaan sitä halua maksaa eikä virkailijat kehtaa sitä periä. Eihän siinä ole mitään järkeä että lentolippu jolla matkustaa 100 kg mies, 20 kg ruumalaukku ja 8 kg käsimatkatavaraa maksaa yhtä paljon kuin kymmenen lisäkiloa ruumaan. Kun se lentolippu maksaa 100€ ja sillä saa kuljetettua 128 kg tavaraa, luulisi että lisäkilon hinnan kuuluisi olla lähempänä yhtä euroa kuin kymmentä. Tietysti ruumaan meneviä laukkuja joutuu joku siirtelemään, mutta silti: 20 kg ylipainoa maksaa yhtä paljon kuin meno-paluulippu. Jos hinta olisi pienempi mutta rajat tiukasti valvottuja, luulen että kaikki olisivat tyytyväisempiä. Silloin Finnair saisi edes jotain ylipainomaksuja, olisi selvä kannustin keventää kuormaa eikä matkustaja joudu stressaamaan laukun painoa kentälle mennessä. Tietää kuitenkin että lisämaksu ei ole toivottoman suuri.

No, joka tapauksessa selviydyin siitä ja laukku on nyt matkalla kohti konetta.

Näytti siltä että uuden laukun yksi jalka oli mennyt jo rikki. Ei ehkä sittenkään ollut paras ostos, vaikkei normihinnaltaan mikään halpa ollutkaan. Toisaalta, kun tämä on nyt toinen kerta putkeen kun onnistun rikkomaan matkalaukun, voi olla että vika on minussa eikä laukuissa. Ehkä en vaan osaa kuljettaa niitä oikein.

Vielä muutama kuva kansan iloksi:

Kuvassa suojatie Ostendstrassen S-Bahn aseman kohdalla. Suojatien ylitys ei onnistu suoraan, koska välissä on metalliaitoja jotka pakottavat jalankulkijan kääntymään ratikoiden tulosuuntaa kohti. Kai tämä parantaa liikenneturvallisuutta.

Lentokentällä on edelleen vuotava katto tai ilmastointilaite. Ihailin tätä hienoa väliaikaisratkaisua jo kesälomani aikoihin. Ilmeisesti se ei olekaan väliaikaisratkaisu.

Vielä puolitoista tuntia lähtöporttien avautumiseen. Voisi ehkä ottaa vielä viimeisen vehnäoluen saksanmaalla.

Lähtö

Lähden tänään Suomeen. Asunnon luovutus on puolen tunnin päästä. Sen jälkeen käyn syömässä pizzaa viimeistä kertaa Borsalinossa ja lähden kentälle odottelemaan konetta.

Koko viikko on mennyt lähdön valmistelussa. Piti käydä ostamassa matkalaukku, arkistoida työni tulokset, kopioida henkilökohtaiset sähköpostit ja tiedostot pois EKPn koneelta ja etenkin viettää läksiäisiä. Tällä viikolla olen ollut neljissä eri läksiäisissä. Kahdet töissä ja kahdet vapaa-ajalla. Tämä on hyvin suosittu lähtöviikonloppu.

Töissä järjestettiin oikein kiva läksiäistilaisuus. Harjoittelijan lähtiessä on tapana kutsua osasto neuvotteluhuoneeseen, jossa EKP tarjoaa kuohuviiniä ja poislähtijä kakkua tai muuta herkkua. Poislähtijä saa kortin ja kassillisen lahjoja, lähinnä EKP- ja Frankfurt-krääsää. Harjoittelijan ohjaaja kertaa mitä harjoittelija on tehnyt. Hetken aikaa jäykistellään ja kehutaan toinen toisiamme. Sitten kiireiset valuvat töiden äärelle ja loput jäävät tyhjentämään kuohuviinipullot.

Tilastokeskukselta lähtiessä virallista osuutta ei ollut ollenkaan ja juomana oli vain kahvia ja teetä. Ihan kivoja molemmat.

Nyt kone kiinni ja asunnosta ulos.

Maito

Maitoa on täällä yllättävän hankalaa ostaa. Tai siis “maitoa” täällä saa hyvin, yöhön saakka pienistä kioskeistakin, mutta vain täysrasvaista iskukuumennettua maitoa. Halpis-kaupat, Aldi ja Norma, ovat vastaavan rajoittuneita. Olen kyllä yrittänyt sitä UHT-maitoa käyttää, mutta huonolla menestyksellä. Iskukuumennus ja älytön rasvaprosentti tekee maidosta jotenkin outoa. Tavallista maitoa jossa olisi joku säädyllinen rasvaprosentti ei saa kuin muutamista kaupoista. Edes Galleriesta, jonka ruoka-osasto on muuten kilpailee samassa sarjassa Stockmannin Herkun kanssa, ei saa rasvatonta maitoa. Vähärasvaisin oli 1,5 prosenttista. Toistaiseksi Rewe on ainoa josta löytyy rasvatonta maitoa.

Olen etenkin Normaa käyttänyt muuten paljon, se on minulla matkanvarrella töistä, mutta maitokauppaan on pitänyt aina mennä erikseen Reween. Todella hankalaa.

Sen takia minulla ei usein olekaan maitoa kotona ja joudun syömään aamiaiseksi töissä jotain matkanvarrelta ostettua. Esimerkiksi tänään lämmintä kroisanttia ja mustikkamuffinia.

Hintaerot ja halpa työvoima

Ukki kyseli löytyykö minulta selitystä pesuloiden hintaerolle. Mitään faktatietoa minulla ei asiasta ole, mutta ainahan voi spekuloida.

Keksin kaksi potentiaalista selittäjää: matalat palkat ja tiivis kaupunkirakenne.

Täällä on ilmeisesti halvempaa työvoimaa kuin Suomessa. Se näkyy esimerkiksi siinä, että McDonaldsissakin tarjottimet jätetään telineeseen josta työntekijä sitten lajittelee roskat roskikseen. Suomessa roskien lajittelun suhteen on itsepalvelu ainakin pika- ja opiskelijaruokaloissa. En usko että täkäläiset arvostavat tätä lajittelupalvelua sen enempää kuin suomalaisetkaan (saksalaisethan normaalisti kierrättävät innokkaasti, eli roskien lajittelu ei ole vierasta), jolloin ainoaksi selitykseksi jää se, että täällä sellaisen palvelun voi tarjota halvemmalla. Tässä taulukko vuoden 2004 matalapalkkaisista töistä:

Voisin veikata että toi “wachmann” on pesulatyöntekijä, joka ilmeisesti tienaa noin viisi euroa. Suomessa palkka on varmaan tuplasti korkeampi.

No joo, en minä voi jäädä veikkailujen varaan Suomen osalta. Olen kuitenkin ollut yksityisen sektorin palkkatilastoissa töissäkin, jos on tilaisuus sellaisia käyttää niin kai se pitää tehdä.

Tilastojen mukaan viime vuonna “Pesu-, valkaisu- ja värjäyskoneiden hoitajat” tienasivat Suomessa 10,33 euroa tunnissa. Se on ilmeisesti huomattavasti enemmän kuin Saksassa, vaikka en tuota epämääräistä taulukkoa tarkempaa tietoa löytänytkään. Saksan tilastokeskuksen nettisivut on harvinaisen sekavat, ei sieltä mitään löydä. Palkkojen sivukulut on varmaan samaa luokkaa molemmissa.

Eli korkeammat (matalat) palkat Suomessa selittää osan hintaerosta.

Osa varmaan selittyy tehokkaammalla kaupunkirakenteella. Minun käyttämässäni pesulassa tuntuu työntekijällä olevan aina jotain tekemistä. Joko siellä on valmiiksi joku asiakas, tai sitten se häärää jotain vaatteiden kanssa. Sama koskee muitakin palveluliikkeitä: parturissa, ravintoloissa, take-away ruokapaikoissa, jne. tuntuu kaikissa riittävän asiakkaita niin paljon ettei myyjille jää luppoaikaa. Frankfurtissa on paljon väkeä pienellä alueella, etenkin liikekeskuksessa työpäivisin, jolloin palvelu voidaan organisoida tehokkaasti. Take-away paikasta kun osti leipää, yksi rahasti, toinen viipaloi täytteitä, kolmas täytti leipiä ja neljäs grillasi niitä. Toiminta on tehokasta kun jokainen voi keskittyä omaan työhönsä. Pienemmällä asiakasvirralla henkilökunnan tehokkuus laskisi, hinnat nousisi ja sitä kautta asiakasvirta pienenisi entisestään.

Eli täällä on työvoima halpaa ja tiiviin kaupunkirakenteen ansiosta työn tuottavuus korkeampaa. Ehkä.

Kesäsarja “Ökö” 8/n: Podcastit ja autoilun äänisaaste

Kuuntelen työmatkoilla nykyään podcasteja. Eli siis lataan kännykkään radio-ohjelmia ja kuuntelen niitä kuulokkeiden avulla. Lähinnä NPR:n ohjelmistoa: Car Talk, Planet Money, Talk of the Nation, Science Friday, Fresh Air ja Economy. BBC:n More or Less oli myös listalla, mutta se on jo loppunut. Oikein miellyttävää ajanvietettä. Radio on täysin aliarvostettu formaatti.

Osa matkasta on rauhallista ja kuuntelu onnistuu hyvin, mutta välillä autot häiritsevät kohtuuttoman paljon. Vaikka kännykkäni äänenvoimakkuus on säädetty 100% ja nappikuulokkeet ovat niin syvällä korvissa kun saan ne ängettyä, autojen mölyn yli en erota sanoja. Tämä 100% volyymi on hiljaisessa huoneessa aivan liian kova, 50% on paljon parempi. Epäilemättä autot kuuluvat kaupunkiin eikä minulla ole mitään oikeutta vaatia kaduilla hiljaisuutta, mutta joku raja autojen äänillä pitäisi kuitenkin olla. Autojen volyymeissä on valtavia eroja, monien moottorien ääntä ei kuule ollenkaan, kun taas moottoripyörät ja jotkut urheiluautot häiritsevät kuuntelua vielä korttelinkin päästä. Mitään ongelmaa ei olisi, jos kaikki ajaisivat hiljaisilla Smarteilla tai jollain sellaisella. Jos joku rakastaa autonsa moottorin ääntä, hän voi minun puolesta kuunnella sitä kuulokkeilla tai jossain maalla missä se ei häiritse muita. Tai ainakin hänen pitäisi maksaa jotain ylimääräistä möly-veroa. Ei pienhiukkaset ja kasvihuonekaasut ole ainoat autojen saasteet, vaan tämä möly on ihan konkreettinen asia joka häiritsee päivittäin. Härskeintä on että autoissa olevat voivat rauhassa kuunnella radiota, heidän ympärillä on ääntä eristävä koppi jonka sisällä kuulee hyvin. Eli tämä autojen mölysaaste häiritsee oikeastaan vain kevyenliikenteen kulkijoita ja siten ohjaa loputkin omiin autoihinsa terrorisoimaan viattomia jalankulkijoita.

Harkitsin jo vastamelukuulokkeisiin tai eristäviin kupukuulokkeisiin investoimista, mutta ehkä kuulosuojaimien kanssa liikkuminen ei olisi kovin järkevää. Eikä autot koko matkaa häiritse, joen varressa on aika hiljaista.

Junalippujen joustavasta hinnoittelusta

Tämä on Alppi-matkan junalippujen osto on hyvä esimerkki Deutsche Bahnin joustavasta hinnoittelusta.

Minä maksoin lipuista 156 euroa. Normaalihintaiset junaliput olisivat maksaneet 280 euroa ja halvimmillaan ne olisi saanut 126 eurolla. Tällä kertaa halvimpia paluulippuja ei ollut saatavilla sunnuntaiksi—olisi pitänyt ostaa aiemmin tai olla joustavampi. Menolippuni, ja sitä kautta matkan ajankohdan, valitsin hinnan perusteella. Tämä oli ainoa viikonloppu kun 39 euron menolippuja oli saatavilla. Olisin lähtenyt mielelläni jo perjantaina töiden jälkeen, mutta sellainen lippu olisi ollut kolmekymppiä kalliimpi eikä lähtö perjantaina ole minulle niin arvokas. Jollekin muulle se on. Sen takia on optimaalista että minä en mene sitä iltajunaa täyttämään.

Eli joustava hinnoittelu ohjasi minut matkustaman kahden viikon päästä, vaikka muuten olisin lähtenyt jo ensi viikolla, ja se sai minut lähtemään lauantaina aamuyöllä perjantai-illan sijasta. Paluujunani on todennäköisesti hieman tyhjempi, koska minua joustavammat asiakkaat on houkuteltu myöhempään junaan. Näin saadaan tasattua junan käyttöastetta, jolloin nekin jotka päättävät matkustaa kalliilla vuorolla ovat tyytyväisiä, kun juna ei ole täyteen ammuttu. Ilman joustavaa hinnoittelua tämä minun valitsema aamuneljän juna olisi varmaan tyhjä, perjantai-illan juna olisi kohtuuttoman täynnä ja minä joutuisin maksamaan lipuistani enemmän. Ilman junalippujen joustavaa hinnoittelua voisi jopa olla niin, että lähtöajankohdan suhteen joustavalle asiakkaalle lentäminen olisi halvempaa. Niinhän se Suomessa nyt usein on. Kiinteällä hinnoittelulla ei voi kilpailla joustavasti hinnoittelevia lentoyhtiötä vastaan.

Tuntuu itsestään selvältä että myös VR:n kannattaisi siirtyä todelliseen joustavaan hinnoitteluun. Ei mitään onnettomia 10% alennuksia aikaisesta tilaamisesta, vaan reilut, esimeriksi 50%, alennukset siitä että matkustaa vähemmän suositulla junalla.

Arkhimedes postissa

Kun lähetin Riikalle syntymäpäiväpaketin, halusin luonnollisesti optimoida paketin painon jotta en maksa ylimääräisistä kiloista. DHL:n pakettitaksoissa maksetaan aina alkavasta viidestä kilosta, eli paketin kannattaa olla karvan alle viisi tai kymmenen kiloa, reilun viiden kilon paketin lähettämisessä ei ole mitään järkeä. Vaakaa minulla täällä ei ole, mutta keksin että enhän minä sellaista tarvitse. Ei Arkhimedekselläkään vaakaa ollut, mutta silti hän punnitsi kultaisen kruunun, tai jotain sinne päin. Voi itse asiassa olla että mies keksi myös vaa’an, mutta joka tapauksessa hänen keksintöjen inspiroimana lähdin selvittämään paketin sisältöjen painoa.

Homma meni näin:

1. laitoin saaviin vettä ja kattilan sinne kellumaan
2. laitoin punnittavan esineen kattilan sisälle, jolloin saavista valuu vettä pois punnittavan esineen painon verran
3. otin punnittavan esineen pois kattilasta
4. mittasin puolen litran juomapullolla kuinka paljon vettä oli saavista valunut ulos
5. oletin että litra vettä painaa kilon ja laskin sen perusteella esineen painon

Täysin pomminvarma menetelmä. Olin kamalan ylpeä itsestäni kun keksin tämän, ja harmitti hirveästi etten voi heti mainostaa nerokkuuttani maailmalle blogin välityksellä koska Riikalle olisi samalla paljastunut että olen lähettämässä lahjaa.

No, kun kävin postissa lähettämässä paketin, selvisi että olin arvioinut paketin painon 800 grammaa pieleen. Viiden kilon paketin kohdalla se tarkoittaa yli 15% virhettä. Pakkausmateriaaleja minä en punninnut, voi olla että aliarvioin niiden painon huomattavasti. Tai sitten tähän Arkhimedeen-aikaiseen menetelmään sisältyy enemmän epävarmuutta kun ajattelin. Tai Deutsche Postin vaaka oli epäkunnossa. Tai vesi on täällä 15% normaalia raskaampaa.

Oli miten oli, sain sen lähtetettyä vaikka sitten maksoikin hiukan suunniteltua enemmän. DHL on varmasti kiitollinen. Aiheeseen liittyvä jännä detalji on ettei DHL:n ohjeet tunnusta Suomea osaksi EU:ta:

EU:n sisäisen paketin hinnalla sain sen kuitenkin lähetettyä.

Lukio, lakkiaiset ja alueelliset erot

Tällä ei ole yhtään mitään tekemistä Ilkan Frankfurtissa olon kanssa, mutta kirjoitanpa silti. Kirjoitin tätä alkuun jatkokommenttina Elinan kommentille Syntymäpäivälahjoista merkintään, mutta kun tämä teksti rupesi venähtämään turhan pitkäksi päätin tehdä sen pohjalta kokonaan uuden merkinnän.

Taustalla oli siis havainto että lakkiaiset on täysin ylimitoitettu juhla suhteessa taustalla olevaan akateemiseen ansioon ja yliopiston valmistumisjuhliin.

Lukiosta valmistuminen ei tosiaankaan ole useimmille mikään erityinen akateeminen tapahtuma. Käytännössä lakkiaisissa kai nykyään juhlitaan lähinnä nuoren aikuistumista ja vanhempien työn päättymistä; se akateeminen suoritus ei ole niin tärkeä. Periaatteessa kai jo konfirmaatiojuhla on aikuistumisjuhla, mutta eihän siinä lapsi muuksi muutu: edelleen asuu vanhempien luona ja käy samaa vanhempien valitsemaa koulua. Lakkiaisten jälkeen lapsi muuttuu itsenäiseksi opiskelijaksi joka saa itse päättää minne menee opiskelemaan; vanhemmat voivat ripustaa "Mission Accomplished" julisteen seinälle kun ovat onnistuneesti tehneet oman työnsä ja siirtyä taka-alalle.

Toisaalta jos lakkiaisissa ei juhlita akateemisia ansioita, luulisi että ammattikoulusta valmistuville järjestettäisiin vastaavat juhlat. Kyllähän hekin aikuistuvat ja vanhemmat saavat samalla tavalla työnsä päätökseen. Ne juhlat ei kuitenkaan taida olla yhtä massiiviset? En kyllä tiedä. En muista lukeneeni sellaisista lehdissä, mutta henkilökohtaista kokemusta minulla ei ole. En muista olleeni kenenkään ammattikoulun päättöjuhlissa. Tuttavapiirissä ei kovin montaa ei-ylioppilasta taida olla. Tästä päästään tämän merkinnän varsinaiseen aiheeseen!

Kaikesta tasa-arvoon tähtäävästä politiikasta huolimatta Helsinki on yllättävän jyrkästi jakaantunut akateemisiin ja ei-akateemisiin alueisiin. Helsingin Eteläisessä suurpiirissä yli 90% 16-18 vuotiaista on lukiossa, kun Itäisessä suurpiirissä osuus on vain 62%. Eli idässä on suhteessa väestöön neljä kertaa enemmän ammatillisessa koulutuksessa olevia kun etelässä! Ero on valtava. Erot on tietysti vielä dramaattisempia peruspiiritasolla: esimerkiksi Kulosaaressa ja Länsi-Pakilassa noin 95% käy lukion, kun Jakomäessä luku on 40% ja Pasilassa 51%. Eli Kulosaaressa yksi kahdestakymmenestä nuoresta ei ole lukiossa, kun taas Jakomäessä samankokoisesta porukasta peräti kaksitoista ei ole lukiossa. Jakomäessä todennäköisyys että satunnaisesti poimittu lukio-ikäinen ei ole lukiossa on siis kaksitoista kertaa suurempi kun Kulosaaressa!

On tietysti selvää että varakkaat ja koulutetut keskittyvät omille alueilleen ja koulutus periytyy, mutta erot ovat silti ällistyttävän suuret. Ei Helsingissä ole mitään aluetta jossa 95% aikuisväestöstä olisi ylioppilaita. Tilastoa ylioppilaiden määrästä en nyt löytänyt, mutta jotain osviittaa antaa osuus yli 15-vuotiaista jotka ovat suorittaneet vähintään keskiasteen (eli lukion tai ammattikoulun) tai ovat nyt lukiossa. Näitä on Kulosaaressakin vain 80% yli 15-vuotiaista. Etelä-Helsingissä on alueita joissa osuus on 83%, mutta lähellekään tuota 95% ei päästä missään. Ja tuo 83% siis sisältää myös ammattikoulun suorittaneita. Eli kaikkialla Helsingissä keskimäärin vähintään joka kuudes vastaantulija kadulla on vain perusasteen suorittanut, kun taas lukio-ikäisten osalta on alueita jossa vain kahdeskymmenesosa ei ole lukiossa. Hämmentävää. Toki osittain tilanne selittyy koulutusasteen yleiselle nousulla, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että on muodostunut alueita joissa lukiolainen ei käytännössä törmää ikätoveriin joka ei olisi lukiossa, kun taas toisilla alueilla lukiolaiset ovat vähemmistössä.

Kun alueelliset erot ovat näin suuria, ei tarvitse erityisemmin ihmetellä jos ei kaveriporukassa ole muita kun ylioppilaita. Päinvastoin, jos on kasvanut akateemisella alueella on aikamoinen saavutus jos on sen alueen yhden ei-lukiolaisen jotenkin löytänyt. Eli ei minun tarvitse sitä erityisemmin ihmetellä etten tiedä miten ammattikoulusta valmistutaan.

Näin suuret alueelliset erot luulisi vaikuttavan lakkiaisten luonteeseen eri alueilla. Kuvittelisi että ylioppilasta juhlistetaan eri tavalla alueilla jossa 95% on lukiossa, kun alueilla jossa 50% käy lukion. Tilastojen valossa Kulosaaressa lakkiaiset näyttäisivät olevan lähes yhtä vääjäämätön tapahtuma nuoren elämässä kun kahdeksastoista syntymäpäivä, mutta Pasilassa asia ei ole lainkaan itsestään selvä. Kuvittelisi että Pasilassa tätä jollain verrattain yllättävää tapahtumaa juhlittaisiin enemmän kun Kulosaaressa. Onkohan näin? En ole ollut lakkiaisissa kummassakaan kaupunginosassa (enkä ole nähnyt tilastoja lakkiaisten budjeteissa eri kaupunginosissa).

Tuossa äskeisessä tuli käytettyä tilastoja hiukan väärin. Se, että 95% Kulosaarelaisista nuorista on lukiossa ei tietenkään tarkoita että he kaikki saisivat lakin. Suomessa lukion aloittavista lakin saa kolmessa vuodessa vain 80% ja seitsemässä vuodessa 89%. Eli ei ne lakkiaiset ehkä ihan niin itsestään selvä asia ole Kulosaaressakaan. Sitä kautta juhliminen on kaiketi perusteltua missä vaan. Toisaalta ei se yliopistosta valmistuminen yhtään sen varmempaa ole, kahdentoista vuodenkin jälkeen vasta 77% yliopistossa aloittaneista on saanut tutkinnon. Eli jos juhlan koko riippuisi suorituksen todennäköisyydestä, pitäisi yliopistosta valmistumista juhlia enemmän.

Toisaalta, juhlitaanhan sitä syntymäpäiviäkin, vaikka ikääntyminen ei mitään erityistä taitoa tai tuuria vaadi. En minä lakkiaisia millään tavalla vastusta, päinvastoin, juhliminenhan on kivaa. Ei se muilta ole pois jos perhe haluaa tarjota skumppaa ja karjalanpiirakkaa ylioppilastodistuksen kunniaksi, oli se todistuksen saanti kuinka todennäköistä tahansa.

Suomeen!

Olen nyt Frankfurtin lentokentällä odottamassa lähtöä Suomeen. Olen nyt lomalla puolitoista viikkoa. Blogi tulee varmaankin olemaan suhteellisen hiljainen lähiaikoina, joka on tietysti ihan loogista kun tämän nimikin on Ilkka Frankfurtissa. Nyt kun Ilkka ei ole Frankfurtissa, ei aiheeseen liittyvää sanottavaa varmaankaan ole kovin paljoa.

Vielä kuva terminaalit yhdistävän junan asemasta. Kyltissä lukee selvästi että matka terminaali 1 maksaa 130 ruotsin kruunua. Oikeasti tietysti kyltti kertoo kuinka monta sekuntia on seuraavan junan lähtöön. Lyhenne on tosin outo, SEK on tosiaan ruotsin kruunun lyhenne. Täällä on kuitenkin jostain syystä päätetty että kolmikirjaiminen “SEK” on sekunnille luonteva lyhenne. Kuitenkin virallinen SI-lyhenne on “s“. Pienellä kirjoitettuna “sek.” on myös käypä suomeksi, mutta isoilla kirjaimilla on jo sekaannuksen vaara. Saksasta en tiedä.

Syntymäpäivälahjoista

Monet harjoittelijat ovat juhlineet täällä synttäreitä. Se on oikein hauska tapa. On kiva kokoontua johonkin ravintolaan isolla porukalla, ja syntymäpäivä on sellaiselle hyvä tekosyy. Juhliin liittyvät lahjat ovat sen sijaan epäilyttävä piirre juhlissa.

Yleensähän lahjojen anto perustuu vastavuoroisuuteen: jos minä annan jollekin lahjan, niin hän antaa minulle lahjan sopivan tilaisuuden tullen. Sukulaisuus- ja kummisuhteet muodostavat tietysti jossain määrin poikkeuksen, mutta jotain vastavuoroisuutta niissäkin yleensä on, edes välikäsien kautta. Esimerkiksi kummi-suhteet voivat mennä ristiin perheiden välillä niin, että kummilapsille annetut lahjat ovat perheiden tasolla tasapainossa, vaikka itse kummilapset eivät lahjoja antaisikaan. Joissain tapauksissa tietysti lahjansaajan onnellisuus on riittävä vastike. Se ei kuitenkaan ole normi vertaisten (sisarusten, kavereiden, yms.) välisissä lahja-suhteissa.

Joskus taas lahja on tavallaan osallistumismaksu juhlista. Jos joku järjestää valmistumisjuhlat, hän saa vastavuoroisesti muilta lahjoja. "Hiljaisia" valmistumisia ei sen sijaan yleisesti lahjoilla noteerata. On olemassa sanaton yhteiskunnallinen sopimus että jos joku satsaa juhliin, on oikeudenmukaista että toiset kompensoivat kuluja antamalla lahjoja. Yleensä lahjan arvokin suhteutetaan juhlien (oletettuun) hintaan.

Näin asiat käytännössä menevät, vaikka toki lahojen antamista olisi mukava pitää täysin pyyteettömänä toimintana. Tästä vastikkeellisuus periaatteen kunnioittamisesta on todiste sekin, että on noloa jos joltain vertaiselta (vaikkapa kaverilta tai veljeltä) saa jouluksi lahjan, kun itse ei tajunnut antaa mitään tai antoi selvästi vähempi arvoisen lahjan. Yleensä järkevät ihmiset löytävät tasapainon ihan luonnostaan, mutta toiset tekevät ihan eksplisiittisiäkin sopimuksia ettei anneta lahjoja ollenkaan tai että lahjan maksimiarvo on joku tietty. Ilman sopimusta on vaara että lahjojen antaminen karkaa käsistä jos kenenkään itsetunnolle ei sovi antaa halvempaa lahjaa kun toinen. Muistelen lukeneeni lehdestä jonkun surullisen tarinan lapsiperheestä jossa isovanhemmat kilpailivat lapsen suosiosta toinen toistaan kalliimmilla lahjoilla. Lopputuloksena menee tuhottomasti rahaa, talo täyttyy roinasta ja vanhempien antamat lahjat kalpenevat rinnalla. Ei ole ongelmattomia asioita nämä lahja-asiat.

Sama ilmiö on tietysti postikorteissa. Niitä lähetetään yleensä niille jotka itse lähettävät kortteja.

En todellakaan vastusta lahjoja, niiden antaminen ja saaminen on kivaa. Se, että lahjat ovat usein käytännössä vastikkeellisia ja että lahjojen antaminen on ilmiö jota voi jotenkin peliteoreettisesti tutkia, ei mitenkään vähennä niiden arvoa. Toisin kun jotkut ekonomistit, minä en pidä lahjojen antamista tehottomana järjestelmänä. Olen kuitenkin sitä mieltä että lahjojen suhteen on syytä näitä perussääntöjä noudattaa. Ei ole kiva antaa lahjaa jos tietää ettei itse saa sille mitään vastinetta. On tutkittu että ihmiset ovat valmiit vaikka maksamaan siitä että korjaavat epäreilun tilanteen. Ultimatum-peli on tästä esimerkki: pelissä kaksi pelaajaa jakavat jonkun rahasumman siten, että ensimmäinen ehdottaa jakosuhdetta, jonka toinen pelaaja voi joko hyväksyä tai hylätä. Jos ehdotuksen hyväksyy, raha jaetaan ehdotuksen mukaisesti. Jos ehdotus hylätään, niin kumpikaan ei saa mitään. Tässä pelissä yleensä epäreilut ehdotuksen hylätään, vaikka taloudellisesti epäreilukin jako on tietysti parempi kun ei mitään. Tulokset pätevät myös suurilla rahoilla pelatessa: Indonesiassa pelaajat kieltäytyivät jopa kahden viikon palkan kokoisesta summasta koska kokivat epäreiluksi että toinen pelaaja saa kaksi kertaa enemmän. Oletan että sama ilmiö pätee lahjoihin. Vaikka kokisi lahjan antamisen itsessään kivaksi, jos kokee että lahja-suhde on epäreilu, niin sen saattaa silti lopettaa.

Näissä harjoittelija porukoissa on tullut tavaksi ostaa yhteinen lahja syntymäpäiväsankarille. Se on tietysti ihan näppärää, mutta ne ovat mielestäni suhteettoman hintaisia. Kun kerätään kahdeltakymmeneltä ihmiseltä neljä euroa lahjaan, niin se on jo kohtuuttoman iso potti rahaa. Etenkin kun lahjan käytännössä valitsee pieni joukko juhlijan lähimpiä kavereita, tai pahimmassa tapauksessa yksi paras kaveri, niin tulee vähän sellainen olo että maksatetaan kavereiden tavaroita muilla. Käytännössähän nämä lahjat ei ole vastavuoroisia, koska me tunnetaan toisemme niin lyhyen aikaa ettei suurin osa ehdi viettää juhlia. Kun nämä juhlat ovat ravintoloissa, niin järjestämisestä ei koidu mitään vaivaa tai kuluja (jokainen tietysti maksaa oman ruokansa). Muodollinen lahja olisi järkeenkäypä, mutta 60 euron käsilaukun tai 80 euron sisäpiirivitsi-tavaraläjän maksattaminen kaikilla vierailla on mielestäni väärin.

Kuukausi sitten henkilöt A ja S järjestivät juhlat viikon sisällä toisistaan, ja valitsivat toistensa lahjat. Kaikki pääsivät osallistumaan kustannuksiin. Haiskahtaa jotenkin epäilyttävältä. Työkaverini suunnitteli jo vale-synttäreitä saadakseen vastikkeettoman lahjan, mutta Facebookista löytyvä todellinen syntymäaika paljasti juonen. Joku on pielessä jos joku yrittää järjestää valesynttäreitä.

Maksan kyllä osuuteni. Neljän euron lisä ravintolalaskun päälle ei ole niin paljoa että sen takia jättäisin juhlat välistä. Mutta järjestelmä on kyllä epäreilu. Ei ole oikein että osalle ostetaan kuuden kymmenen euron laukkuja minun rahoillani kun tiedän etten saa mitään vastinetta rahalle.

Sikainfluenssa

Täällä ei sikainfluenssa ole herättänyt mitään yleistä paniikkia. Ei ole tosin osunut käsittääkseni vakavia sairastumisia tai kuolemia lähelle, niin ei ole sitä kautta ollut perustetta paniikkiin. Organisaation valmistautuminen influenssaan on sen sijaan kunnioitettavalla tasolla.

Siitä lähtien kun täällä aloitin, on vessoissa ollut vain paperisia käsipyyhkeitä. Rullattavat kangaspyyhkeet ovat olleet pannassa tartuntavaaran minimoimiseksi. Käsidesiä on ollut vessoissa ja keittiöissä. On myös selkeät ohjeet käsien pesemiseen (30 sekuntia saippuan hierontaa jne.). Nyt viime aikoina käsidesiautomaatit lisättiin myös sisäänkäynneille niin ei tuoda pöpöjä ulkoa. Viimeisin varotoimenpide on ohjeet sairastumisen varalle, jotka lähetettiin kaikille työntekijöille sähköpostilla ja nyt nostetaan intran etusivulle säännöllisesti. Ohjeissa selostetaan missä ja miten pitää käydä testeissä jos sairastuu. Sairastunut ei luonnollisesti saa tulla töihin, mutta lisäksi myös sairastuneen kaikki läheiset kollegat testataan varmuuden vuoksi. Jos työntekijän perheenjäsen sairastuu sikainfluenssaan, riippumatta omasta terveydentilasta työntekijä ei saa tulla töihin ennen kun perheenjäsen on terve. Tämä varmaan koskee vain perheenjäseniä jotka asuvat samassa asunnossa, vaikka ohjeissa ei sellaista tarkennusta ole.

On kyllä hienot varotoimenpiteet. Kun vertaa Sosiaali- ja terveysministeriön influenssatietoiskuun, jossa demonstroidaan miten kädet pestään viidessä sekunnissa palasaippualla, tulee sellainen olo että EKP on varautunut enemmän kuin hyvin. Voi olla että täällä on esimerkiksi lintuinfluenssan tai SARSin tehty hienot kriisisuunnitelmat joita toteutetaan vaikka olisivatkin ehkä hiukan ylimitoitetut.

Kesäsarja “Ökö” 5/n: Talo täyttyy henkareista

Laskin että täällä on 64 vaateripustinta. Se on paljon, kun ripustustilaa on vajaat 165 senttiä. Henkaria kohden on tilaa siis 2,5 senttiä, joka ei jätä kovin paljoa tilaa vaatteille “hengittää”, etenkään kun monet henkarit ovat tyhjinäkin jo pari senttiä leveitä.

Henkareita on selvästi enemmän kun kukaan voisi kohtuudella käyttää. Silti niitä tulee koko ajan lisää. Huomenna haen taas paitoja pesulasta, ohessa tulee seitsemän henkaria lisää. Sitten kun muutan täältä pois, henkareita voi olla jo lähemmäs sata. Eikä yhdessäkään ole taatusti mitään vikaa, henkarit eivät erityisemmin kulu käytössä. Ei niitä kuntonsa puolesta kannattaisi roskiinkaan heittää, mutta ei niitä tänne loputtomasti mahdu.

Tällainen konkreettinen, silmissä kasvava jätevuori vaikuttaa järkyttävältä tuhlaukselta, mutta todellisuudessa henkareiden pois heittäminen on varmaan yhteiskunnan kannalta paras ratkaisu. Jos pesula ei antaisi henkareita vaatteiden mukana, ne rypistyisivät ja pitäisi silittää kotona. Silitys kotona on yhteiskunnallisesti tehotonta, koska kiinteät kustannukset silityslaudan esille ottamisesta ja silitysraudan lämmittämisestä ovat huomattavat. Henkarin valmistuskustannus on selvästi pienempi kun kotona silittämisestä aiheutuva tehokkuustappio. Henkareiden kierrätyskään ei varmaan ole järkevää. Niiden käsittelyssä menisi niin paljon aikaa että uuden valmistaminen tulisi halvemmaksi. Paras ratkaisu on varmaankin se, että pesulasta saa kertakäyttöhenkareita, joita kuluttaja sitten aika ajoin heittää pois muiden jätteiden mukana.

Laivoja

>>><<>><<

Yllä oleva kuvaa laivojen liikennettä Mainilla. Paksut nuolet ovat täysiä ja ohuet nuolet tyhjiä laivoja. Oikeaan osoittavat nuolet kuvaavat laivoja jotka menevät täältä Sachenhausenista katsoen oikealle, kohti siellä näkynyttä patoa tai sulkua. Eli vaikuttaa siltä että tavaraa liikkuu enemmän oikealle kuin vasemmalle. Kuvista voi nähdä että tavara näyttää olevan soraa tai jotain vastaavaa. Tämän verran siis tiesin näköhavaintojen perusteella. Alla linkki albumiin jossa kuvia näistä laivoista. Yhdessä kuvassa näkyy laiva joka näyttää tulevan vaarallisen lähelle törmäystä rannassa olevan Kebab-laivan kanssa, muuten kuvat ovat varmaan useimpien näkökulmasta hyvin yhdentekeviä.

Näytä koko albumi

Selvitin Wikipedista vähän lisää aiheesta. Main on osa laajempaa Rhein-Main-Tonava vesireittiä, joka yhdistää Atlantin Rotterdamin kohdalta Bonnin, Frankfurtin, Wienin ja Budapestin kautta Mustaanmereen itä-Romaniassa. Oikein vaikuttavan oloinen vesitie. Pitkä kun mikä ainakin.

Tuossa välissä on luonnollisesti kanava, joethan eivät luonnostaan virtaa merestä mereen. 171 kilometriä pitkä kanava, jossa suurin sallittu alus on 110 metriä pitkä (tai 190 metriä, Wikipedia antaa ristiriitaista tietoa), 11,45 metriä leveä ja ilmeisesti 2,70 metriä syvä. Myös Main on mitoitettu samankokoisia laivoja varten. Vertailukohtana, Saimaan kanava on 43 kilometriä pitkä, ja suurin sallittu koko on 82,5m*12,6m*4,35m. Tätä Rhein-Main-Tonava kanavaa pitkin kulkee kuusi miljoonaa tonnia tavaraa vuosittain, kun Saimaalla menee reilu kaksi miljoonaa tonnia.

Kanavan läpi kohti Tonavaa menee pääasiassa ruokaa, rehua, malmia ja kiveä. Mainin suuntaan taas tulee ruokaa, rehua, metallia ja lannoitetta. Näyttäisi siltä että Tonavan suuntaan menee paljon enemmän tavaraa, mutta se on vähän epäselvää. Wikipedia on yleensä vähän huono tilastolähde.

Palaten omiin näköhavaintoihin, ne täydet “oikealle” menevät laivat on matkalla Tonavan suuntaan (tämän selvittäminen vaati paljon kartan tuijottelua, olen täysin pihalla ilmansuunnista täällä). Se sopii Wikipedian tietojen kanssa hyvin yhteen, sinne suuntaan pitäisikin mennä paljon soraa. Toki Frankfurt on vielä kaukana Tonavasta, voi ihan hyvin olla että täällä näkyvä liikenne on ihan Saksan sisäistäkin liikennettä. Tonavaa koskevalla Wikipedia sivulla ainakin ilmoitetaan siellä kulkevan 100 miljoonaa tonnia tavaraa vuosittain, josta voisi siis päätellä että vain kahdeskymmenes osa Tonavan liikenteestä menee Rhein-Main-Tonava kanavan läpi. Vastaavasti olisi loogista että suurin osa Frankfurtissa olevasta liikenteestä pysyisi kanavan länsipuolella. Tai sitten joku Wikipedia artikkeli on hiukan väärässä näiden numeroiden suhteen. Joka tapauksessa paljon liikkuu tavaraa joka suuntaan.

Nykyään turismi on myös tärkeä osa reitin liikennettä. Siinä on kyllä näkemistä jos matkustaa Rotterdamista Mustallemerelle laivalla. Koko reitillä on pituutta 3500 kilometriä. Joku hiukan lyhyempi jokiristeily on minua houkuttanut jo pidemmän aikaa. Jotain pientä sellaista on ainakin luvassa EKP:n tilasto-osaston team-building tapahtuman yhteydessä. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin me mennään jokilaivalla jonnekin.

Moraalin yhteiskunnallinen rooli

En halua nyt lähteä yleistämään mitään eri maiden moraalikäsityksistä. Epäilemättä minun kokemukseni ei ole kattava otos mistään.

Olen huomannut että toisten mielestä pieni petos ei ole tuomittavaa, vaan päinvastoin hienoa. Sellaista pientä fuskua, kuten pihvin piilottaminen työpaikkaruokalassa riisikeon alle. Kun kassa ei näe pihviä, ei siitä tarvitse maksaa. Operaatio tietysti vaatii enemmän riisiä kun kukaan haluaa syödä, mutta sen pois heittäminen ei maksa asiakkaalle mitään. Toisessa tapauksessa innostuneena levitetään tietoa miten kahvitilan kioskiautomaatista saa huijattua ilmaisia leipiä. Työnantaja kyllä subventoi leipiä (hinnasta päätellen ainakin), mutta toki ilmainen on aina ilmainen. Absurdeimmassa tilanteessa innostutaan siitä, että intrasta voi tilata toimistotarvikkeita ilmaiseksi. Sitten tilataan kilpaa USB-muistitikkuja, kalentereita, muistivihkoja, jne. Ymmärrän vielä ne USB-tikut ja muistivihot (sellaiset hienot Moleskine-vihot jotka maksavat yli kymmenen euroa kaupassa), niillä on joku taloudellinen arvo, mutta mikä saa ihmisen tilaamaan jättimäisen seinäkalenterin toimistoonsa? Vaikka se on “ilmainen”, niin ei sillä tee mitään. Jos joku jakaisi vastaavia kalentereita kadulla ilmaiseksi, en usko että kovin moni ottaisi vastaan. Mutta kun sen voi “ovelasti” tilata ilmaiseksi työnantajan intrasta, niin sitten on siistiä hankkia sellainen.

Tällainen käyttäytyminen on taatusti yleistä esimerkiksi yläkoulussa, mutta jotenkin ajattelin etteivät EKP:hen valikoituneet koulutetut ihmiset varastaisi työnantajalta pihvejä. Etenkään kun työnantaja ystävällisesti tarjoaa niitä pihvejä mukavasti subventoituun hintaan.

Minulla on sellainen olo että tämä olisi pienempi ongelma Suomessa, mutta epäilemättä tällaista tapahtuu kaikkialla. Hesarissa on nyt kesällä ollut monta artikkelia ilkivallan kustannuksista Helsingissä. Kyseessä on periaatteellisella tasolla sama ilmiö. Yhdysvalloissa bagel-kauppiaaksi siirtynyt ekonomisti oli tutkinut että toimistotyöntekijöiden bagel-varkausten määrä riippuu suhdanteista. Bisnes toimi niin, että kauppias vie bagelit ja rahalippaan työpaikalle aamulla ja hakee illalla pois—ilmestyneen rahan ja kadonneiden bageleiden erotuksen perusteella sai laskettua varkausten määrän. Eli tätä epärehellisyyttä on aina jonkun verran, mutta jos sitä on paljon, muuttuu moni asia hankalaksi.

Yhteiskunnan moraalikäsitys on tärkeä tuotannontekijä taloudessa. Jos pihvien piilottaminen riisin alle on yleistä, niin silloin ravintolanpitäjien pitää hankkia x-ray koneet kassoille tai jotain. Kun pitää käyttää resursseja varastamisen estämiseen, kulut nousevat mutta samat ihmiset saavat edelleen pihvinsä. Jos yhteiskunnassa pihvien varastaminen on sosiaalisesti tuomittavaa, niin valvontaan ei tarvitse käyttää rahaa koska kukaan ei kehtaisi syödä varastettua pihviä muiden nähden. Eli sosiaalisenkontrollin puuttuminen johtaa siihen että kaikkien pihvi maksaa enemmän. Sama tietysti pätee moneen muuhunkin: ilman sosiaalista kontrollia ei puhuvat roskapöntöt kannata Helsingissä, eikä työnantaja voi antaa rivityöntekijän tilata toimistotarvikkeita (väliin pitäisi ehkä laittaa esimiehen hyväksyntä), eikä Ikea voi tarjota ilmaisia vaippoja lastenhoitohuoneessa. Eikä Bagel-kauppias voi luottaa asiakkaiden rehellisyyteen. Ilman luottamusta, ei bagel-bisnes voi toimia ollenkaan. Eli pelkästään luottamuksen puute tuhoaa tällaisen hyvinvointia lisäävän yrityksen liiketoimintaedellytykset. Suomessa aiheutuu älyttömiä yhteiskunnallisia kustannuksia siitä, kun duunareiden pitää hakea lääkärintodistukset sairaslomia varten. Siinä on vielä ongelmana se, että veronmaksajat joutuvat maksamaan siitä että työntekijät ja työnantajat eivät pysty luottamaan toisiinsa—tässä pihvi-esimerkissä sentään epäluottamuksen kustannukset osuvat suurin piirtein oikeaan porukkaan.

Sosiaalisenkontrollin puute estää optimaaliseen tasapainoon pääsyn. Ongelmana on tietysti keksiä minkälaisissa yhteisöissä sosiaalinen kontrolli on vahvaa. Bagel-miehen tutkimuksen mukaan pienissä toimistoissa varastetaan vähemmän kuin suurissa, johtajat varastavat enemmän kuin rivityöntekijät, huonolla säällä varastetaan enemmän kuin kauniilla säällä ja ennen stressaavia pyhiä varastetaan enemmän.

Palaten vielä hetkeksi siihen pihviin, nykyään meidän työpaikkaruokalassa ateriat hinnoitellaan painon mukaan. Pihvien piilottaminen riisikeon alle ainakin hiukan vähemmän kannattavaa kuin aikaisemmin. Tämä työpaikkaruokalan hinnoittelupolitiikka on muutenkin kiinnostava aihe, teen siitä vielä ihan oman merkinnän jossain vaiheessa. Joku voisi väittää että nyt on blogi lähtenyt rönsyilemään otsikon lupaaman ulkopuolelle, mutta oikeasti nämä liittyvät aiheeseen. Jos minä keksin näistä aiheista kirjoittaa ollessani Frankfurtissa, niin sitten nämä aiheet selvästi kuuluvat kategoriaan “Ilkka Frankfurtissa”.

Viranomaiset kielsivät pyykinpesun

Olin suunnitellut peseväni pyykit tänään. Ei onnistunut. Pesulaan oveen oli ilmestynyt lappu jossa ilmoitettiin että viranomaisten määräyksen takia pesula on suljettu sunnuntaisin ja pyhisin (fontista voi ehkä päätellä että pesulan omistaja ei ole järin tyytyväinen tähän ratkaisuun).

 

Lauantaina, kun kävin varmistamassa että pesula on auki myös sunnuntaisin, tällaista lappua ei vielä ollut. Ilmeisesti tänään valpas lainvartija on huomannut että joku pesee pyykkiä sunnuntaisin. Onneksi ehti paikalle ja sulki ovet ennen kun ehdin häpäistä lepopäiväni. Mitäköhän Jeesuskin olisi sanonut jos olisi nähnyt minut pesemässä pyykkiä! No, kun tarkemmin lukee, niin ilmeisesti Jeesus oli sillä kannalla että “Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten”. Tämä on nyt kuitenkin tulkittu Saksassa niin, ettei ihmisen sovi pestä pyykkiä sunnuntaisin (jos ei satu omistamaan omaa pesukonetta—sellaista saa kaiketi käyttää vapaasti).

Ymmärrän jotenkin kauppojen sulkemisen sunnuntaisin, onhan se kiva ettei kenenkään tarvitse mennä töihin sunnuntaisin, mutta tämä on itsepalvelupesula. Siellä on yhtä paljon työntekijöitä kuin kioskiautomaatissa. En olisi arvannut että lainsäätäjä katsoo tarpeelliseksi säätää sunnuntai lepopäiväksi myös pesukoneille.

No, ei siinä sitten mitään. Huomenna, jos Jumala suo, pesen pyykit.

Televisio ja DVD-vuokraus

Mainitsin joskus kuukausia sitten että hotellissa TV-tarjonta oli suppeahkoa. Tilanne ei tässä asunnossa ole oleellisesti parempi. Englanniksi tulee BBC World ja CNN International. Lisäksi musiikkikanavat MTV ja VIVA näyttävät jonkun verran englanninkielistä ohjelmistoa.

Minua nämä puutteet ei nyt erityisemmin häiritse. Katson televisiota yksin todella harvoin. CNN näyttää kerran viikossa Daily Show International Editionin, jonka pyrin aina näkemään, mutta sen enempää en oikeastaan kaipaa. Suomessa en yksin ollessani katsonut senkään vertaa, kun siellä minulla ei CNN:ää ollut. Yksin ollessani viihdytän itseäni paljon mieluummin tietokoneella kuin televisiolla. Riikan täällä ollessa TV-tarjonnan heikkouden huomasi paljon selvemmin. Etenkin kun meillä oli vain yksi tietokone jolla pääsi nettiin, televisio oli huomattavasti luontevampi arki-illanvietto tapa kuin tietokone.

Me katsottiin kyllä paljon CNN:ää, vaikka se onkin pidemmän päälle rasittava kanava. CNN:llä on noin neljä eri ohjelmaa, joissa jokaisessa on ärsyttävä juontaja ja joita mainostetaan noin vartin välein ärsyttävän mieleenpainuvilla mainoksilla. Loput mainokset ovat sellaisia “Most trusted bank in Nigeria” mainoksia jotka eivät minua erityisemmin puhuttele. Mainosten laadulla on väliä, vaikka kanavaa ei niiden takia katsokaan. Joka tapauksessa iltaisin sitä katsoo mieluummin viihdepitoisempaa ohjelmaa. Sen takia iltaisin me katsottiin näitä musiikkikanavia.

Ohjelmatarjonta oli aika reality-painotteista. Paras oli ylivoimaisesti MTV:n “Pimp My Ride”. Räppärit ja autojen tuunaus ei lähtökohtaisesti ole lähellä sydäntäni, mutta se oli silti joukon paras ohjelma. “Rock of Love”, suomeksi varmaan “Elähtäneelle rokkarille kesäheila”, oli toinen mitä tuli nähtyä aika paljon. Näiden valintojen perusteella voi ehkä luulla että meille kelpasi mikä vaan, mutta oli meillä kuitenkin jotain laatustandardeja. “Nitro Circusia”, Extreme duudsonit –henkistä auto-ohjelmaa, me ei viitsitty katsoa. Myös “Fist of Zen”, jossa amerikkalaiset nuoret syövät matoja kirjastossa, jäi katsomatta. Sen sijaan “A Shot at Love with Tila Tequila” vaikutti lupaavalta, mutta jostain syystä näin sitä vain kerran. Tässä vapaamielisessä ohjelmassa neiti Tequila etsii itselleen joko morsianta tai sulhasta, joka on tietysti kiinnostavampi asetelma kun perinteissä heteronormatiivisessa parinhakuohjelmissa. Tilan parinvalintametodit olivat myös omaa luokkaansa. Siinä ainoassa jaksossa minkä näin, sulhas- ja morsianehdokkaat joivat erilaisia nesteitä (tabascoa, öljyä, jne.) kilpaa, kunnes kaikki oksensivat. Joku onnekas sitten pääsi treffeille Tinan kanssa. Kyynikko ehkä väittäisi ettei tämä ole paras tapa löytää itselleen elämänsä rakkaus, mutta kai se on yksilökohtaista mitä hakee parisuhteesta. Joillekin on ehkä tärkeätä että elämänkumppani pystyy kontrolloimaan oksennusrefleksiään pitkään. Tai ehkä näissä ohjelmissa ei oikeasti haeta rakkautta: kummassakin parinhakuohjelmassa on jo toinen kausi menossa, josta voi päätellä ettei viime kauden voittajan kanssa rakkaus kovin pitkään kestänyt. Aiheeseen löyhästi liittyen, New York Times raportoi että näihin ohjelmiin osallistuvilla on aika huonot työolot. “Eettinen kuluttaja” ei varmaan tämän tiedon valossa voisi katsoa näitä ohjelmia ollenkaan.

Tämän ohjelmatarjonnan valossa lienee ymmärrettävää että me innostuttiin vuokraamaan leffoja heti kun keksittiin sen olevan mahdollista. Se olikin oikein näppärää. Rekisteröitymiseen tarvittiin passi, vuokrasopimus ja viiden euron panttimaksu. Se onnistui hetkessä ja sitten pääsikin vuokraamaan leffoja. Hinnat vaihtelivat 90 sentistä vajaaseen kolmeen euroon päivältä.

Kiinnostava kuriositeetti oli että vuokra peritään vuorokausittain, eli jos lainaa illalla ja palauttaa seuraavana aamuna, joutuu maksamaan kahden päivän vuokran. Vaikka vuokraamo on hyvin lähellä, ei leffan jälkeen yleensä houkuta lähteä iltareippailuun, mutta parin euron säästö on aika houkutteleva. Ei sitä kovin paljoa kehtaa laiskuudesta maksaa. Usein minun ratkaisu oli kopioida leffa kovalevylle ennen katselua, jolloin levyn pystyi palauttamaan ennen leffan katsomista. Kopioimalla kovalevylle pystyi myös varmistamaan että levy tosiaan toimii (yksi leffa ei levyltä katsomalla toiminut, mutta kovalevyltä sen pystyi katsomaan) ja katsominenkin oli mukavampaa kun DVD-asema ei hurissut vieressä. En tiedä onko tällainen toiminta laillista Saksassa, mutta ainakin sen pitäisi olla. Kuhan poistan kopioidun leffan kovalevyltä katsomisen jälkeen, ei kopioimisesta ole nähdäkseni kenellekään mitään haittaa. Vuokraamo saa saman yhden päivän vuokran, mutta minä säästyn DVD-aseman mölyltä, naarmuisen levyn pelolta ja ikävältä yö-reippailulta: selvä Pareto-parannus.

Riikan läppärin näyttö ja kännykän mukana tullut Nokia-matkakaiutin loivat täysin riittävän kotiteatterielämyksen kahdelle hengelle. Varmaan paremman kun nämä asunnon pienet kuvaputkitelkkarit, mutta kun minulla ei ollut tietokoneen ja telkkarin väliin meneviä johtoja se ei ollut edes vaihtoehto.

Johtopäätös: videoiden vuokraus ja katsominen läppäriltä on näppärää kun asuu maassa jossa on pakkomielle dubata kaikki. DVD-levyissä on nimittäin sekä ääni- että tekstiraidat myös alkuperäiskielellä. Ainoastaan “Good Bye Lenin” tuotti pettymyksen. Siinä alkuperäiskieli on saksa, jolloin englanninkielisiä tekstejä ei luonnollisestikaan ole.