Ilkka: Tuo ensimmäinen juhannus-blogiteksti oli kännykällä kirjoitettu ja lähetetty, eikä se ole ihan täydellinen kuvaus viikonlopun tapahtumista. Twitter päivityksistä on voinut lukea mietteitä ja kuvauksia jo viikonlopun aikana, mutta tässä kirjoituksessa tuon hiukan lihaa niiden Twitter-luiden ympärille.
Juhannus ei ole EKP:n tunnustama juhla, joten perjantaina oli normaalityöpäivä. Lähdin kuitenkin töistä juhannuksen kunniaksi jo puolikuudelta, puoli tuntia normaalia aikaisemmin. Kun en ollut muistanut antaa Riikalle tarpeeksi talousrahaa (Nordean kortilla nostot on maksullisia, joten Riikan kannattaa siirtää rahat minun tilille josta voin nostaa ne ilmaiseksi Deutsche Bank –kortillani ja antaa Riikalle), meidän piti käydä kaupassa ennen juhlinnan alkua. Kaupasta haettiin tarvittavat juhannusherkut: kuohuviiniä, olutta, mansikoita, Appenzeller-juustoa, “grilli”-ruokaa, omenvaviiniä, yms. Näiden eväiden turvin päästiin aloittamaan juhannuksenvietto jo ennen seitsemää paikallista aikaa, vain hiukan sen jälkeen kun Suomen lipun päivän liputuksen olisi pitänyt alkaa.
Pienen mansikka-alkupalan jälkeen otettiin muutamat oluet mukaan ja haettiin Kebab-ravintolasta dönerit ja siirryttiin Mainin rantaan nauttimaan auringosta.
Sää oli hyvä, ainakin verrattuna Suomen juhannukseen (muiden kommenteista päätellen). Varsinaista juhannustunelmaa ei tosin oikein tullut, kun kukaan muu ei ymmärtänyt sitä juhlia. Saksassa kun tätä juhlaa ei oikeastaan tunneta. Juhannus on ilmeisesti puhtaasti pohjoismainen harrastus.
Tämä kuva otettiin rannasta. Taustalla näkyvä jättimäinen torni on rumuudessaan mielenkiintoinen. Se luo jännittävän kontrastin sen edessä olevan roomalais-tyylisen kirjaston kanssa.
Perjantaina ei paljon muuta sitten tehtykään. Syötiin ja juotiin vähän lisää, ja kierrettiin asuntomme ympärillä olevassa Ebbelwoi viertelissä aistimassa tunnelmaa (oli taas vaihteeksi polttariporukoita liikenteessä), mutta baarin meno tai muutenkaan pidempi valvominen ei houkuttanut.
Lauantaina oli viikonlopun kohokohta, Schweizer Strassefest, Sachsenhausenin kesän tärkein katujuhla. Tuttuun tapaan siellä oli runsaasti ruoka- ja juomakojuja, ihmisiä ja iloista mieltä. Sääkin suosi: muutamaa lyhyttä sadekuuroa lukuun ottamatta sää oli kuivaa ja tarpeeksi lämmintä.
Mikään hellesää ei tosin ollut, kuvat on lavastettu siinä mielessä että Riikka otti takin pois kuvaa varten.
Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, oli Audi ilmeisesti sponssanut näitä juhlia. Iltapäivällä kadun läpi kulki paraati, jossa suurinta roolia edustivat erilaiset Audit.
Ilmeisesti näihin autoihin pääsi matkustajaksi voittamalla arvonnan (tai ehkä ostamalla auton?). Joka tapauksessa alueen läpi meni ainakin tusinan verran Audeja joiden matkustajat vilkuttivat innostuneina kummastelevalle yleisölle, istuivat noloina ikkunat kiinni tai jotain siltä väliltä. Outo ilmestys joka tapauksessa.
Toki paratiin kuului myös muita. Lähinnä Meksiko-aiheisia tanssijoita. Lisäksi tämä karvainen asia. Sen symboliikka ei avautunut meille.
Kuten näissä tapahtumissa kuuluu, me luonnollisesti syötiin hyvin. Herkullisia minidonitseja ja tällainen jättimäinen lihavarras:
Lihakoju mainosti myyvänsä kaupungin pisimpiä vartaita, eikä meillä ole syytä epäillä väitteen todenperäisyyttä.
Muutamia tunteja kierrettyämme kävimme kotona lepäämässä. Parin tunnin päivälevon jälkeen lähdettiin samaan osoitteeseen uudestaan, tällä kertaa tavoitteena löytää muut harjoittelijat. Ne löytyivätkin yllättävän helposti, vaikka tässä vaiheessa iltaa juhlissa oli jo ruuhkaksi asti ihmisiä.
Katujuhlista jatkettiin jonkun tyypin synttäreille. Tämä oli jo ainakin toinen kerta kun me mennään jonkun käytännössä tuntemattoman jampan synttäreille. Joku tuntee päivänsankarin sen verran hyvin että on saanut kuulla missä ja koska juhlat on, ilmoittaa juhlista muille ja sitten kaikki menevät sinne. Onneksi nämä juhlat ovat aina baareissa, niin voi teeskennellä olevansa siellä muuten vaan eikä tarvitse paljastaa olevansa kutsumaton vieras.
Nämä juhlat olivat idässä, autokauppa-alueella. Yökerho oli näppärästi sijoitettu Honda-kaupan yläkertaan. En tiedä minkä takia, en ymmärrä miksi Honda haluaisi baarin autokauppansa yläkertaan. Baarin alakerrassa oli vartija varmistamassa ettei vieraat sotke autoja. Hyvin omituinen ratkaisu. Baari oli loppuen lopuksi ihan tyydyttävä: musiikki ei ollut niin kovalla etteikö voisi jutella, yläkerrassa oli vapaita sohvia, ei ollut sisäänpääsymaksua tai pakollista narikkaa ja olut maksoi vain kolme euroa. Ihan hyvä paikka. Eli baari ei ollut oleellisesti huonompi paikka istua kuin oma koti. Suurena plussana se että vaikuttaa olevansa sosiaalinen, vaikkei menekään tanssilattialle ihmismassojen sekaan vellomaan.
Kotimatkalla baarista näkyi tämä älytön Hummeri-limusiini:
Harvinaisen mauttoman näköinen asia.
Ennen kotiin menoa käytiin toisessa naapuri-Kebabilassa. Meidän perus-Kebabillan myyjä on ylitsevuotavan ystävällinen, innostuu aina kun ymmärtää meidän (=Riikan) saksaa. Tämä myyjä oli hyvin erilainen. Kun me tilattiin dönerit, se paheksui kovaan ääneen miten on “töitä, töitä, aina vaan töitä”, joka vaikutti hiukan oudolta, etenkin kun ravintola näytti siltä ettei siellä muita asiakkaita ole vähään aikaan käynyt. Tuli jotenkin syyllinen olo, mutta kai se mies piti ravintolaansa auki lähinnä siinä toivossa että joku (kuten me) tultaisiin ostamaan jotain. Samalla kun mies teki meidän ruuat se siivosi pois esillä olevat tuotteet—ehkä se oli nukahtanut ja ravintolan olisi pitänyt olla jo suljettu tunteja aikaisemmin. Oli miten oli, ruoka oli ihan hyvää. Hyvä päätös juhannukselle.
Ei tämä elämääni paras juhannus ollut, mutta ihan hauska kumminkin.
