Agra, 3. päivä

Kolmas päivä alkoi aikaisella herätyksellä. Automatka kohti Agraa alkoi vähän neljän jälkeen.

Kuuden aikaan kuski piti teetauon. Pian sen jälkeen päästiin aamiaiselle. Valitsimme juusto-omletin, paahtoleipää paistetulla munalla ja paahtoleipää hillolla. Hillo oli hyvää, mutta muuten ruoka oli korkeintaan keskinkertaista. Kahvi ja tee eivät olleet sen parempia. Opaskirjamme mukaan kyseinen ravintola on kuitenkin suosittu ja suositeltu ruokailupaikka. Ehkä päiväruoka on parempaa? Aamiainenhan on tunnetusti vaikea ateria vieraassa kulttuurissa.

“Fatehpur sikri (tjsp.)” – tarkoitus oli mennä Fatehpur sikriin, mutta emme löytäneet sitä. Kuski neuvoi menemään bokilla, mutta meille jäi hämäräksi mikä sellainen bok on. Löysimme bussin, joka vaikutti olevan suosittu turistien keskuudessa, mutta emme lähteneet sen kyytiin. Ajatus pitkästä kierroksesta espanjalaisten turistien miehittämässä bussissa ei houkuttanut, etenkään kun ei ollut varmuutta löytäisimmikö bussireissun jälkeen enään takaisin autolla. Saimme kävelyohjeet nähtävyydelle joltain yli-innokkaalta kauppiaalta. Ohjeet johtivat kuitenkin väärään suuntaan. Mughal-valtakunnan vanhan hallintokaupungin sijasta löysimme jättimäisen moskeijan. Olihan se iso ja hieno, mutta ei mitenkään erityisen mieleenpainuva. Kuvassa näkyvä maailmanpyörä oli paljon kiinnostavampi. Tämä vehje toimii puhtaasti lihasvoimin.

Veivattava bensa-automaatti. Pysähdyimme ensin tavalliselle pumppuasemalle, mutta siellä kuski tankkasi vain pari litraa. Ilmeisesti bensa on halvempaa veivattavasta pumpusta.

Sikandra (tjsp.) – Akbarin mausoleum. Tämän puljun neljä symmetristä tornia ilmeisesti toimivat Taj Mahalin inspiraationa. Komea talo! Onneksi menimme sisälle. Aikataulusta huolestunut kuski kehotti strategiaa “take one picture, come back”, perustuen ajatukseen että ulkoportti on kompleksin hienoin osuus eikä sisäänpääsystä kannata maksaa 100 rupian (kaksi euroa) hintaa.

 

Taj Mahal – Mykistävä kokemus! Ilmeisesti Taj pääsee varsinaisesti oikeuksiinsa auringon paistaessa, tai mieluiten auringonnousun- tai laskun aikaan, mutta emme jääneet kaipaamaan tämän kummempia valoja. Opaskirjan mukaan tämän haudan rakentaminen vei reilut 400.000 henkilötyövuotta. Olisikohan 1600 –luvun Intiassa ollut joku yleishyödyllisempi käyttö näille resursseille? Lopputulos on kuitenkin todella hieno!

Jo ennen Tajissa käyntiä pyysin kuskia löytämään meille paikallisen Otto –automaatin. Toimivaa sellaista ei löytynyt, mutta käteinen riitti Taj vierailuun silti. Sen jälkeen likviditeettitilanne oli kuitenkin sellainen, ettei käteisen hakua voinut siirtää. Jotenkin mystisesti kaikki Agran automaatit olivat rikki. Kymmenen yrityksen jälkeen olimme täysin valmiita siirtymään suunnitelmaan B: käteisvaluutan vaihtoon (olimme onneksi ottaneet euroja mukaan), mutta kesti kauan saada kuski ideasta vakuuttuneeksi. Pitäisi olla tiukempi, eikä uskoa mitään “I know very good ATM, no problem, last try” –höpötyksiä.

Agra fort – joku linnoitus. Tämän ohi vain ajettiin. Kuski väitti ettei se ole sisältä juuri minkään näköinen, paremmin sen näkee ulkoapäin. Väitteen uskottavuutta syö se, että Sikandra osoittautui vastaavasta varoittelusta huolimatta kiinnostavaksi.

En muutenkaan ole täysin vakuuttunut siitä, että mikään rakennus olisi parhaimmillaan ruosteisen metalliaidan läpi katsottuna. No, oli miten oli, emme jaksaneet riidellä aiheesta. Emme olisi kiertelyä jaksaneetkaan ilman lounasta, eikä lounasta oikein uskalla ostaa ilman käteistä muuta kuin hotellissa.

Lopulta saimme kuskin uskomaan, että raha-automaateissa on joku laajempi vika, eikä kyse ole vain älyttömän huonosta tuurista, ja voimme vaihtaa käteistä hotellissa. Matkalla hotelliin kuski ylläpiti keskustelua aiheista “enkö minä olekkin hyvä kuski?”, “ei ole minun vika ettei automaatit toimi”, “minulla on kolme lasta", “kirjoitattehan palautelomakkeeseen että olen hyvä kuski”, jne. Yhdistelmä “erittäinen aikainen herätys”+”kova nälkä”+”ärsyttävä kuski” oli lamaannuttava. Olimme oikeastaan helpottuneita kun kuski jätti meidät hotellille ja sovittiin tapaaminen vasta seuraavaksi aamuksi.

Aamu-neljältä alkanut päivä päättyi siis turismin osalta puoli kahdelta. Päättömän kiertelyn jälkeen pääsimme kolmelta hotelliin. Check-inin jälkeen herätimme itsemme henkiin naapurista löytyneen Pizza Hutin avulla.

En vieläkään ymmärrä minkä takia meidän piti lähteä aamu-neljältä ja senkin jälkeen kiirehtiä kaikkien nähtävyyksien ohi. Koko ajan oli hoppu, mutta en tiedä minne. Ehkä kuski oli menossa iltapäivällä jonnekin?

Oikeasti päivä oli oikein mukava, mutta olimme kyllä hyvin tyytyväisiä siitä, että Delhissä meitä odottaa uusi kuski. Ei matkailu ole aina helpooa vaikka olisikin palvelusväki apuna.

Jaipur, 2. päivä

Kymmenen tunnin yöunien jälkeen valuimme hotellin ravintolan aamiaisbuffetille. Kuitin mukaan kyseessä oli “american breakfast”, mutta se vaikutti enemmän intialais-britti fuusiolta. Paahtoleipää, kana-makkaraa, tuoretta mango- ja ananasmehua, jne. Yhtään muffinia, vohvelia, bagelia tai muutakaan jenkki-safkaa en nähnyt. Tai no, ehkä se corn flakes edusti amerikkalaisuutta. Ihan hyvää, saatiin syötyä.

Ravintolassa oli meidän lisäksi myös muutamia muita turisteja. Jotenkin rauhoittavaa nähdä, että tässä maassa on lisäksemme muitakin ulkomaalaisia.

Lähdimme kuskin kyydissä turistikierrokselle:

Hawal Mahal – viisikerroksinen, mutta vain yhden huoneen syvyinen talo, josta haaremin jäsenet saattoivat seurata kadun tapahtumia huomaamatta. Tänne ei menty sisälle, vaikka se olisi ilmeisesti mahdollista.

Amber Fort – joku linnoitus. Vietimme täällä reilun tunnin ihastelemassa kauniita seiniä.

Jal Mahal – palatsi, jota käytettiin ankkametsästykseen. Monsuuni-aikaan vesi ympäröi sen täysin.

Jantar Mantar – puisto täynnä astronomiavehkeitä. Sähköisestä oppaasta huolimatta vehkeiden käyttötapa jäi meille hämärän peittoon.

City Palace – maharajan nykyinen palatsi, jonka etupiha toimii museona. Kiva paikka!

Temppeli – Joku temppeli. Ei menty sisälle, kun käsitettiin kuskin puheista ettei ehdi/saa. Ilmeisesti oltaisiin kuitenkin voitu mennä. Toinen kerta.

Välissä syötiin hyvä lounas. Nyt syötiin hotellissa iltaruoka. Taas hyvää.

Huomenna on aikainen herätys ja lähtö kohti Agraa ja Taj Mahalia kello 4.30. Hui!

Jaipur, 1. päivä

Saavuimme eilen aamulla Delhiin. Kentällä oli vastassa kuski, jonka kyydissä lähdimme torkkumaan kohti Jaipuria. Matkanvarrella pysähdyttiin syömään leipiä jossain snadisti epäilyttävän oloisessa ravintolassa. Reilun viiden tunnin ajelun jälkeen Heritage Hotelimme löytyi.

En tiedä hotellin historiaa, mutta ilmeisesti tämä on hotelliksi muutettu vanha palatsi tms.

Aloitimme Jaipuriin tutustumisen hotellihuoneen sängystä. Edelliset “yöunet” nukuimme Finnairin turistiluokassa ja autossa, jossa kuoppaisen tien lisäksi tööttäily ja erinäisten traktoreiden väistely esti rentouttavimman REM-unen. Hotellissa lepäämisen jälkeen soitimme kuskille ja pyysimme kyytiä ravintolaan. Liikkeelle lähdettyämme meille selvisi ettei ruokaa saa niin aikaisin. Ensin pitää kiertää kaupoissa. Ensimmäinen kuskin ehdotus oli kauhea. Jättimäinen ja hieno “mall”, jossa myyjä seurasi meitä jatkuvasti parin askeleen päässä kuin haamu. Koko kompleksissa ei näkynyt yhtään asiakasta meidän lisäksi. Päätimme ettei meillä ole varaa tai halua rahoittaa sen konserin olemassaoloa, joten pakenimme paikalta tyhjin käsin pikaisen kieroksen jälkeen. Kuskin seuraava ehdotus oli vähän parempi, muttei mikään erityisen innostava paikka sekään. Tällä kertaa myyjien yli-innokkuus yhdistettynä nälkään teki shoppailusta mahdotonta.

Sen jälkeen pääsimme vihdoin syömään. Jälleen kerran ahdistavan tyhjään paikkaan, mutta se on ilmeisesti väistämätön seuraus aikaisesta ruokailuajasta. Valitsimme seekh kababin (jauhettua lammasta kastikkeessa), butter masala kanaa (kanaa tomaatti-voi kastikkeessa), naan leipää, pari olutta, pullon vettä ja kupin teetä. Kaikki oli oikein hyvää, mutta hintakaan ei paljoa Suomen tasosta poikennut. Olisikohan ollut 15 euroa yhteensä?

Päivällisen jälkeen oli jo pimeää, mutta niin ihanan lämmnintä, että otimme vielä hotellin puutarhassa lasillisen kokista päivän päätteeksi ja otimme kuvia uima-altaan loisteessa.

Intiaan!

Lähdemme tänään Intiaan! Matka aloitetaan perinteiseen tyyliin Oak Barrelin gin-toniceilla. Vertaileva tutkimus paljasti, että minä pidän Bombay Saffire lajikkeesta enemmän, onneksi Riikalle meni Gordon's alas.

Laskettelemassa

Tänään oli tosiaan vielä kylmempi, –26 C lähtiessä. Kaksista sukista huolimatta oli kylmät varpaat oikeastaan koko ajan. Alkuun luulin sen johtuvan siitä, että olin jättänyt monot autoon yöksi eivätkä ne olleet vielä ehtineet lämmitä kunnolla, mutta ei ne varpaat siitä lämmenneet myöhemminkään. Oli muuten typerä idea jättää monot autoon. Muovi ei taivu –26 asteisena järin hyvin. Jätin kaksi ensimmäistä laskua väliin kun lämmittelin monojani ravintolassa.

Laskettelu sujui kuitenkin varsin mukavasti. Pari lämmittelytaukoa välissä ja jo kolmelta pois rinteestä, niin vältyttiin paleltumilta. Ohessa taas Sports Tracker tilastot kuvineen: ensimmäiset seitsemän laskua ja viimeinen lasku. Sports Tracker piti käynnistää uudestaan, kun kännykkä meni lakkoon kylmyyden takia. Alamäessä vauhti nousi ilmeisesti 40 km/h saakka, Sports Trackerin mainitsema 65 km/h huippunopeus lienee puhdas tilastovirhe.

Tahkolla on kylmä

Täällä on kohtuuttoman kylmä. Tänään lyhyen hiihtoreissun välissä käytiin kodassa grillaamassa makkarat ja juomassa kaakaota. Alla olevassa kuvassa makkarat ovat jääkaappikylmiä.

 

Joku on vialla jos kylmä makkara höyryää.

Hiihtoa ja sen aikana otettuja kuvia voi tarkastella tästä.

Hiihdon jälkeen käytiin Tahko Spassa likoamassa. Se oli kyllä pettymys. Saunan ja porealtaan lämmittämisessä oltiin selvästi säästetty. Säästämisen tarpeen kyllä ymmärsi kun kertoi asiakkaiden lukumäärän ja pääsylipun (sinäänsä sikamaisen kalliin, 12,5 euron) hinnan. Ei niillä tuloilla kovin montaa allasta voida lämmittää. Ei täällä tosin muuallakaan ole kansaa suuremmin näkynyt. Saa nähdä onko huomenna enemmän kun hiihtolomaturistit saapuvat paikalle.

Span jälkeen siirryttiin Karhu –baariin nauttimaan “kaljoo ja ruokoo” (tai jotain selloista, tämä murre ei jää mun päähän). Ihan jees hampurilainen. Ei mikään erityinen makuelämys, mutta ainakin kilohinta oli kohdallaan.

Tahko, osa 2

Käytiin taas hiihtämässä. Noin 15 kilometrin lenkki. Matkaa voi tarkastella taas Sports Trackerin kautta tästä.

Tahkolla

Olen nyt Tahkolla Riikan, Matin ja Juulin kanssa.

Saavuimme eilen. Tänään kävimme hiihämässä, yhteensä ehkä 12 kilometriä.

Suurinta osaa matkasta voi tarkastella tästä (alussa Sports Tracker ei ollut päällä). Tuon linkin takaa löytyy enemmänkin kuvia.

Ihan kivan oloinen paikka.

Antti perusti blogin

Antti kirjoittaa nyt blogia matkastaan Intiassa osoitteessa http://antti-intiassa.blogspot.com/.

Toistaiseksi ei vielä ole sisältöä, mutta varmasti tulee pian.

Helsingin kaupungin karttarekisteri: Siltasaarenkatu

Helsingin kaupungin karttarekisteristä löytyy karttojen lisäksi myös havainnekuvia. Alla kaksi suunnitelmaa Siltasaarenkadusta (silloinen Hämeenkatu) Toisen linjan ja Kallion kirkon välistä vuodelta 1919.

Ensimmäisessä kuvassa katu on kävelykatuna ja keskellä on puisto. Lapsiperheet ja pyörätuoleilla liikkuvat paheksuisivat varmasti portaita kävelyreiteillä, mutta ne on kyllä kauniit. Toisessa kuvassa raitiovaunu kulkee kadulla. Ilmeisesti se on kuitenkin yleisessä käytössä, kun kuvassa on myös muutama hevosvaunu. Kadun ylittää kahdessa kohdassa tyylikkäät kävelysillat.

Yritin ottaa valokuvan samasta paikasta, mutta harmikseni en päässyt kattojen tasalle. Jostain syystä tällaiset havainnekuvat tehdään täysin mahdottomista perspektiiveistä. Ehkä Ympyrätalon katolta saisi vastaavan kuvakulman? Käytännössä kuitenkin kaupunkia observoidaan katutasolta eikä ilmasta. Tämä kuva on kuitenkin samasta paikasta:

Katu on kevyen liikenteen käytössä. Tontille ajoa ja huoltoliikennettä siinä on tosin ajoittain. Raitiovaunu kulkee kyllä läheltä, heti kuvan oikealla puolella Porthaninkadulla, mutta Siltasaarenkadulla se ei tässä kohtaa mene. Olisikohan ollut liian jyrkkä mäki vanhoille vaunuille? Puistoista tai portaista ei ole tietoakaan. Kadun yläpäässä on kyllä kaksi puistonpenkkiä, mutta ne on sen näköiset että joku on varastanut ne jostain oikeasta puistosta. Voi tietysti olla että ne on siinä ihan tarkoituksella. Kadun oikealla puolella talot rajautuvat katuun, mutta vasemmalla puolella talojen ja kadun välissä on parkkipaikkoja ja muuta sälää. Minä asun kauimmaisessa talossa oikealla puolella katua.

Keskimääräiset joukkoliikenteen matka-ajat

Minulla on ollut pitkään projektina visualisoida joukkoliikenteen keskimääräisiä matka-aikoja Helsingin alueella. Viime viikonlopun aikana pääsin projektin kanssa vihdoin eteenpäin ja nyt on aineistoa vihdoin julkaisukunnossa.

Alla olevassa kartassa näkyy keskimääräiset matka-ajat (odotus aika huomioiden) Siltasaarenkadulta muualle pääkaupunkiseudulle. Vihreät pallurat kuvastavat nopeaa matka-aikaa ja punaiset pidempää. Klikkaamalla kuvaa pääsee albumiin jossa voi tarkastella matka-aikoja useasta eri lähtöpisteestä. Kuvien kuvateksteissä on hiukan analyysiä.

Valmistusprosessista

Tarkoitus oli siis hakea reittioppaan ehdottamia matka-aikoja lähtöpisteen ja satunnaisesti valittujen päätepisteiden välillä. Aluksi piti tietysti keksiä lista satunnaisia tai tasaisesti jakautuneita osoitteita ympäri pääkaupunkiseutua joihin laskea matka-ajat. Se olikin yllättävän vaikeaa. Löysin listan kaupunginosista jotka sain muutettua KKJ-koordinaatti muotoon, mutta reittiopas ei hyväksy luotettavasti muuta kuin postiosoitteita muotoa “Esimerkkitie 1, Espoo”. En keksinyt mitään automatisoitua tapaa muuttaa listaa kaupunginosien nimiä tai koordinaatteja osoitteiksi. Postilla ja Väestörekisterikeskuksella on tietysti kattavat osoitetietokannat, mutta ne on jostain absurdista syystä sellaista salaista tietoa jota ei voi internetissä ilmaiseksi jakaa. Päädyin lopulta ottamaan pääkaupunkiseudun Siwa- ja Valintatalo-kauppojen osoitteet aineistoksi. Vaikka kukaan ei tietysti halua Kalliosta lähteä johonkin Myyrmäen Siwaan, joku saattaisi hyvinkin haluta lähteä Kalliosta Myyrmäen Siwan vieressä asuvan kaverinsa luokse. Oletettavasti lähikauppojen jakauma noudattaa väestön jakaumaa suhteellisen tarkasti. Ihan joka alueella lähikauppoja ei ollut (tai ne olivat Keskon tai S-ryhmän kauppoja), joten lisäsin mukaan katvealueilta joitain kymmeniä osoitteita.

Rakensin Excel-työkirjan jossa makro hakee WebQueryn avulla viisi matkaehdotusta Reittioppaan mobiili-version nettisivuilta. Haku koskee lähtöjä alkaen 4.12.2009 kello 12. Eli siis keskellä päivää arkena. Viikonloppuisin tai ruuhka-aikana matka-ajat (tai ainakin odotusajat) olisivat tietysti erilaisia.

Näistä viidesta ehdotuksesta makro hakee viisi matka-aikaa ja neljä vuorojen välistä odotusaikaa. Matka-ajoista otin tavanomaisen keskiarvon, joka kuvastaa matka-ajan odotusarvoa. Odotusajan odotusarvon laskin oletuksella, että matkustuspäätös tehdään ennen aikataulujen katsomista (jolloin matkustaja odottaa joko pysäkillä tai aikataulun katsomisen jälkeen ensin kotona ja sitten pysäkillä). Otin vuorovälien puolikkaista vuorovälien pituudella painotetun keskiarvon, koska tavallinen keskiarvo antaisi harhaisia tuloksia. Esimerkiksi jos vuorovälit olisivat 20 min, 0 min, 0 min ja 0 min (eli neljä bussia tulisi yhdessä sumpussa kahdenkymmenen minuutin välein), näiden puolikkaiden tavanomainen keskiarvo olisi 2,5 minuuttia vaikka keskimääräinen odotus olisi oikeasti 10 minuuttia. Laskemalla painotettu keskiarvo saadaan luotettava odotusajan odotusarvo. (Sekavaa?) Ynnäämällä matka-ajan ja odotusajan odotusarvot yhteen sain arvion kokonaismatka-ajasta.

Makro toistaa haun jokaiseen määränpäähän (123 hakua) ja tallentaa tulokset taulukkoon.

On tietysti mielipide kysymys miten matka-aikaa ja odotusaikaa pitäisi painottaa. Jonkun näkökulmasta pysäkillä odottaminen on viheliästä touhua kun taas bussissa on kiva istua, jolloin odotus-aikaa pitäisi painottaa suuremmalla kertoimella kuin matka-aikaa. Toisaalta jonkun mielestä hyvinkin harva yhteys voi olla täysin riittävä, jos välineet kulkee aikataulussa. Etenkin lähijunan käyttäjä saattaa olla täysin tyytyväinen harvaankin vuoroväliin, koska voi odottaa mukavasti kotona. Toisaalta tiheä vuoroväli on hyödytön jos vuorot kulkevat usealta eri pysäkiltä eikä aikatauluihin voi täysin luottaa. Jos on käytettävissä kaksi pysäkkiä joista molemmista menee matkustajan kannalta yhtä hyvä linja kymmenen minuutin välein, pitää matkustajan käytännössä valita kummalla hän odottaa, jolloin käytännössä vuoroväli on kymmenen minuuttia eikä viisi. Käytännön matkustusmukavuuden kannalta nämä, ja toki monet muutkin seikat (esimerkiksi vaihtojen määrä), jäävät tässä analyysissä huomiotta.

Gpsvisualizer.com –sivuston avulla hain valitsemieni osoitteiden koordinaatit ja loin kartan jossa palluroiden väri perustuu kokonaismatka-aikaan. Lopputuloksista otin ruutukaappauksen ja siirsin Picasaan kansan iloksi.

Excel-taulukkoa josta löytyy sama tieto numeromuodossa voi tarkastella tästä Office Liven välityksellä.

Lopuksi vielä yhteenvetotaulukko kaikkien matka-aikojen keskiarvosta:

Lähtöpaikka	Keskimääräinen matka-aika
Elielinaukio	35
Siltasaarenkatu	40
Caloniuksenkatu	41
Punavuorenkatu	46
Melkonkatu	54
Niittykallio	59
Bredankuja	60

Tässä olisi tietysti järkevämpää ottaa määränpäiden kiinnostavuuden mukaan painotettu keskiarvo, mutta validien painojen keksiminen on hankalaa. Sitä paitsi tämäkin todistaa mielestäni riittävän hyvin että Kallio on hyvä paikka ihmisen asua. Punavuori on sen sijaan keskeiseen sijaintiinsa verrattuna yllättävänkin kaukana kaikesta. Niittykallion huono menestys on minulle yllätys, kun muistelee miten nopea se länsiväylän bussi oli, mutta toisaalta sieltä ei tosiaan ole suoria yhteyksiä juuri minnekään Rautatieaseman itäpuolella. Voi olla että numero paranee kuhan Niittymaan metroasema valmistuu. Yhteydet Elielinaukiolta ovat, kuten arvata saattaa, ylivoimaisen hyvät.

Koiravahtina

Olen muuttanut täksi viikoksi Kauniaisiin pitämään huolto Riikan vanhempien koirasta. Josie on täällä myös. Näiden yksilöiden toimintaa seuratessa olen tullut vakuuttuneeksi siitä että koirat ovat keskimäärin aika hölmöjä.

Yksi beagle pitää majaa yläkerrassa, koska ei suuren ja pelottavan labradorinnoutajan pelossa uskalla tulla alas. Paitsi jos tarjolla on ruokaa tai potentiaali saada ruokaa. Labradorinnoutaja Frida haluaisi leikkiä Josien kanssa (Josien tulkinnan mukaan raadella pieniksi paloiksi tai lytätä pannukakuksi), mutta ei uskalla tai osaa mennä portaita ylös. En tiedä kumpi on säälittävämpi: se joka pelkää portaita vai se joka pelkää sellaista   labradorinnoutajaa joka pelkää portaita.

Olen joka tapauksessa päättänyt viettää päiväni alakerrassa, siinä toivossa että se houkuttelisi Josien voittamaan pelkonsa. Toistaiseksi muutosta ei ole tapahtunut. Lounaan loppupuolella tosin Josie uskaltautui keittiöön ja ulos lähtiessä koirat parveilevat rauhallisesti oven läheisyydessä.

Ulkona koirat käyttäytyvät pääosin siivosti, Frida kävelee edellä ja Josie takana. Kerran tai kaksi kävelyn aikana Frida innostuu “leikkimään” Josien kanssa, mutta Josie ottaa asian suhteellisen rennosti eikä varsinaisesti välttele Fridan läheisyyttä. Se nyt vaan on niin että Josie preferoi perässä kävelyä toisin kuin kaikki muut koirat.

Alla linkit muutamiin kävelyihin. Täällä on suhteellisen hyvät ulkoilutusmahdollisuudet, mutta autoteitä on kyllä vaikea välttää. Vaikka näillä asuinkaduilla ei tietysti liikennettä ole juuri ollenkaan, niin ne on silti vähän stressaavia kun on mukana kaksi itsetuhoista koiraa. En ole tosin varmaankaan vielä optimi-reittejä paikallistanut.

Päivälehden mainoksia

Hesari on julkistanut nettisivuillaan päivälehden ensimmäisen numeron. Varsinainen sisältö ei ole järin kiinnostavaa, mutta sieltä löytyy hienoja mainoksia läjäpäin. Vanhoja mainoksia lukemalla huomaa kyllä konkreettisesti että markkinointikin on edistynyt sadassa vuodessa valtavasti. Tässä muutama esimerkki:

J. E. Cronwall katsoi tarpeelliseksi spesifioida että silliä käsittelee vain (palkatut) henkilöt jotka ovat tottuneita pitelemään silliä. Nykyään tässä osoitteessa on ravintola Amarillo. Sieltä saa hampurilaisia ja nachoja “paljottain” (slogan on “Aidosti isoa ja isosti aitoa”), mutta silliä ei ole listalla.

Tällä Patrialla ei ole mitään tekemistä nykyisen aseteollisuudessa toimivan Patrian kanssa. Osoite maaseudulla on myös sympaattisen epäeksakti. No, kai se on niin että maalla kaikki tuntevat toisensa muutenkin, niin ihan turha sitä on osoitteita lehteen painaa. Viereisestä mainoksesta ilmenee että samassa osoitteessa toimi myös palovakuutus-osakeyhtiö Fennia. Nykyään samalla paikalla toimii SEB Gyllenberg.

Paljottaiskauppa on paljon parempi termi kuin tukkukauppa. Tässä suhteessa kieli on selvästi mennyt taaksepäin. Mainoksena en kyllä ihan tällaista mainosta ymmärrä. Potentiaaliselle asiakkaalle jää täysin epäselväksi mitä, missä ja millä hinnalla Thorn ja Andersson pyrkivät tavaraa paljottain ja vähittäin myymään.

Tällaisesta mainoksesta ei nopeasti silmäilemällä käy ilmi mitään muuta kuin kauppiaan nimi ja osoite. Ehkä 1800-luvulla ihmisillä oli aikaa lukea kaikki mainoksetkin kokonaan, jolloin huomiota herättävillä otsikoilla tai muotoilulla ei ollut väliä? Kun tämän lukee läpi, selviää että Aleksanterinkatu 52 talosta löytyy kankaita, vaatteita, leipää, kahvila, viiniä, viinaa ja ilmeisesti hammaslääkäri. Nykyään samassa osoitteessa toimii Stockmann. Hammaslääkäripalveluita sieltä ei kai enää saa, mutta muuten mainos on edelleen validi.

Päivälehdessä lukee että etusivun mainos maksoi 15 penniä pieneltä riviltä. Tämä mainos näyttäisi olevan kuuden pienen rivin kokoinen, eli mainoksella oli hintaa 60 penniä. Jos tauluja on tosiaan vain kaksi kappaletta myynnissä yhteishintaan 5 markkaa, niin markkinointikustannukset haukkaavat aika suuren osan G. W. Edlundin liikevaihdosta. Tai ehkä metrimuutos-taulut ovat sisäänheittotuote? Mikä oikeastaan on metrimuutos-taulu? Google ei tunnista moista sanaa ollenkaan.

Helsingin kaupungin karttarekisteri: Punavuori

Helsingin kaupunki on siirtänyt arkistoissa makaavia karttoja kansan pällisteltäviksi verkkoon Karttarekisteriin. Palvelu on hauska.

Tutkaillaan ensin Punavuorta:

Arkisto	865 KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO, ASEMAKAAVAOSASTO
Sarja	5. KAUPUNGINOSA
Kartan nimi	SINEBRYCHOFFIN ALUE
Valmistusvuosi	1928
Laatija	KARL LINDAHL
Lisätietoja	SUUNNITELMA, EI VÄLTTÄMÄTTÄ TOTEUTUNUT

Alla on päällekkäin vanha asemakaavaluonnos ja Google Earthista haettu satelliittikuva alueesta. Klikkaamalla kartan sivuilla olevia linkkejä voi siirtää fokuksen joko asemakaavaluonnokseen tai satelliittikuvaan (toivottavasti tämä java-pelleily toimii lukijoiden selaimilla – TOIM. HUOM.: Ei toiminut ainakaan suoraan blogissa, mutta klikkaamalla tätä alla olevaa kuvaa pääsee uudelle sivulle jossa homman pitäisi toimia).

 

 

Tässä asemakaavaluonnoksessa vuodelta 1928 on kaavoitettu Koffinpuisto täyteen taloja. Lienee Helsingin kannalta onnellinen asia että se säilyi puistona. Alhaalla oikealla oleva puisto on sen sijaan asemakaavaluonnoksessa paljon hienomman näköinen kuin satelliittikuvassa. Toisaalta, voi olla että tuollainen ympyrämuoto ei käytännössä ole kovin järkevä vaikka näyttääkin kivalta ylhäältäpäin.

Suomessa

Olen nyt ollut yli viikon Suomessa.

Lukuisat (ainakin kolme) lukijat ovat vaatineet että jatkan blogin päivittämistä myös Suomesta käsin. Näin minun oli alunperinkin tarkoitus tehdä. Kirjoitan ainakin jonkunlaisen loppuyhteenvedon Frankfurtista (lupasin sellaisen KTTO:n opiskelijalehti Kapitaaliin ja voin julkaista saman täällä). Kirjoittamista olisi kyllä Suomestakin, vaikka ne ei varsinaisesti tämän blogin otsikon alle sopisikaan. En nyt ole kuitenkaan mitään parempaakaan otsikkoa keksinyt niin jatkan ainakin toistaiseksi tämän blogin päivittämistä (jos joku keksii suomalaiselle jatko-osalle otsikon, otan vastaan ehdotuksia).

Suunnitteilla on ainakin seuraavat merkinnät:

• Työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaana
• Jouluolutvertailu
• Kausiliputtomana Helsingissä
• Sähköpostit Gmailiin
• Saksalainen olutvertailu
• Turku-reissu
• Säätöä opintotoimiston kanssa

Mitään aikataulua en lupaa. Todennäköisesti keskimääräinen päivitystiheys jää vielä alhaisemmaksi kuin Saksassa.

Lentokentällä

Sain asunnon luovutettua. Sikäli kun ymmärsin vuokraisännän saksaa, saan takuuvuokran takaisin kuhan loppulasku tulee sähköfirmasta. Kahden viikon sisällä ilmeisesti. Lähtiessä Herr Schiller vielä kehui miten hyvin ollaan pidetty ollaan pidetty kasveista huolta. Oikein mukava ukkeli. Vaikka en sen puheesta ymmärrä yleensä mitään, silti hän katsoo tarpeelliseksi harrastaa small talkia. Sympaattista.

Ilmeisesti pyhäinpäivän tai raideremontin takia S-bahnit on tänään sekaisin, mutta pääsin lopulta kentälle. Matkassa meni kuitenkin puolituntia normaalia pidempään kun piti vaihtaa päärautatieasemalla. Hyvä että lähdin ajoissa.

Sain ylipainavan laukkuni lähetettyä ruumaan. Alkuun virkailija uhkaili että joudun maksamaan viidestä ylikilosta ja tyhjentämään käsipakaasiakin pari kiloa. Ilmoitin kuitenkin heittäväni mieluummin viisi kiloa tavaraa roskiin. Ihan niin paljoa en löytänyt turhaa tavaraa, mutta heitin pois viisi tyhjää olutpulloa (sellaista hienoa korkillista jotka soveltuvat erinomaisesti siman tekoon), yksi huonosti istuva pukupaita, yksi pullo piilarinestettä, kaksi pakettia Nicon ruokaa (jotain epämääräistä ja hyvin painavaa—sori, ei olisi kannattanut unohtaa niitä jääkaappiin) ja seinäkalenterin käytetyt sivut (ei ne paina mitään, mutta ajattelin että saan sympatiapisteitä tuhoamalla nekin). Puin kaulahuivin päälle ja siirsin pari kirjaa taskuun. Lopuksi laukut olivat vain pari kiloa yli rajan ja virkailija päästi säälistä läpi.

Ylipainokilot maksavat 10 euroa. Se on niin korkea hinta ettei kukaan sitä halua maksaa eikä virkailijat kehtaa sitä periä. Eihän siinä ole mitään järkeä että lentolippu jolla matkustaa 100 kg mies, 20 kg ruumalaukku ja 8 kg käsimatkatavaraa maksaa yhtä paljon kuin kymmenen lisäkiloa ruumaan. Kun se lentolippu maksaa 100€ ja sillä saa kuljetettua 128 kg tavaraa, luulisi että lisäkilon hinnan kuuluisi olla lähempänä yhtä euroa kuin kymmentä. Tietysti ruumaan meneviä laukkuja joutuu joku siirtelemään, mutta silti: 20 kg ylipainoa maksaa yhtä paljon kuin meno-paluulippu. Jos hinta olisi pienempi mutta rajat tiukasti valvottuja, luulen että kaikki olisivat tyytyväisempiä. Silloin Finnair saisi edes jotain ylipainomaksuja, olisi selvä kannustin keventää kuormaa eikä matkustaja joudu stressaamaan laukun painoa kentälle mennessä. Tietää kuitenkin että lisämaksu ei ole toivottoman suuri.

No, joka tapauksessa selviydyin siitä ja laukku on nyt matkalla kohti konetta.

Näytti siltä että uuden laukun yksi jalka oli mennyt jo rikki. Ei ehkä sittenkään ollut paras ostos, vaikkei normihinnaltaan mikään halpa ollutkaan. Toisaalta, kun tämä on nyt toinen kerta putkeen kun onnistun rikkomaan matkalaukun, voi olla että vika on minussa eikä laukuissa. Ehkä en vaan osaa kuljettaa niitä oikein.

Vielä muutama kuva kansan iloksi:

Kuvassa suojatie Ostendstrassen S-Bahn aseman kohdalla. Suojatien ylitys ei onnistu suoraan, koska välissä on metalliaitoja jotka pakottavat jalankulkijan kääntymään ratikoiden tulosuuntaa kohti. Kai tämä parantaa liikenneturvallisuutta.

Lentokentällä on edelleen vuotava katto tai ilmastointilaite. Ihailin tätä hienoa väliaikaisratkaisua jo kesälomani aikoihin. Ilmeisesti se ei olekaan väliaikaisratkaisu.

Vielä puolitoista tuntia lähtöporttien avautumiseen. Voisi ehkä ottaa vielä viimeisen vehnäoluen saksanmaalla.

Lähtö

Lähden tänään Suomeen. Asunnon luovutus on puolen tunnin päästä. Sen jälkeen käyn syömässä pizzaa viimeistä kertaa Borsalinossa ja lähden kentälle odottelemaan konetta.

Koko viikko on mennyt lähdön valmistelussa. Piti käydä ostamassa matkalaukku, arkistoida työni tulokset, kopioida henkilökohtaiset sähköpostit ja tiedostot pois EKPn koneelta ja etenkin viettää läksiäisiä. Tällä viikolla olen ollut neljissä eri läksiäisissä. Kahdet töissä ja kahdet vapaa-ajalla. Tämä on hyvin suosittu lähtöviikonloppu.

Töissä järjestettiin oikein kiva läksiäistilaisuus. Harjoittelijan lähtiessä on tapana kutsua osasto neuvotteluhuoneeseen, jossa EKP tarjoaa kuohuviiniä ja poislähtijä kakkua tai muuta herkkua. Poislähtijä saa kortin ja kassillisen lahjoja, lähinnä EKP- ja Frankfurt-krääsää. Harjoittelijan ohjaaja kertaa mitä harjoittelija on tehnyt. Hetken aikaa jäykistellään ja kehutaan toinen toisiamme. Sitten kiireiset valuvat töiden äärelle ja loput jäävät tyhjentämään kuohuviinipullot.

Tilastokeskukselta lähtiessä virallista osuutta ei ollut ollenkaan ja juomana oli vain kahvia ja teetä. Ihan kivoja molemmat.

Nyt kone kiinni ja asunnosta ulos.

Maito

Maitoa on täällä yllättävän hankalaa ostaa. Tai siis “maitoa” täällä saa hyvin, yöhön saakka pienistä kioskeistakin, mutta vain täysrasvaista iskukuumennettua maitoa. Halpis-kaupat, Aldi ja Norma, ovat vastaavan rajoittuneita. Olen kyllä yrittänyt sitä UHT-maitoa käyttää, mutta huonolla menestyksellä. Iskukuumennus ja älytön rasvaprosentti tekee maidosta jotenkin outoa. Tavallista maitoa jossa olisi joku säädyllinen rasvaprosentti ei saa kuin muutamista kaupoista. Edes Galleriesta, jonka ruoka-osasto on muuten kilpailee samassa sarjassa Stockmannin Herkun kanssa, ei saa rasvatonta maitoa. Vähärasvaisin oli 1,5 prosenttista. Toistaiseksi Rewe on ainoa josta löytyy rasvatonta maitoa.

Olen etenkin Normaa käyttänyt muuten paljon, se on minulla matkanvarrella töistä, mutta maitokauppaan on pitänyt aina mennä erikseen Reween. Todella hankalaa.

Sen takia minulla ei usein olekaan maitoa kotona ja joudun syömään aamiaiseksi töissä jotain matkanvarrelta ostettua. Esimerkiksi tänään lämmintä kroisanttia ja mustikkamuffinia.

Call-a-Bike

Kävin tosiaan sunnuntaina pyöräilemässä.

Käytin DB:n Call-a-Bike palvelua. Systeemi tuntui aika toimivalta. Katsoin internetistä missä on lähin vapaa pyörä ja suunnistin sinne suuntaan. Pyörän piti löytyä puolen korttelin päästä, lähimmästä isosta risteyksestä. Siinä ei kuitenkaan pyörää näkynyt, mutta minuutin harhailtuani huomasin pyörän seuraavassa risteyksessä. Voi olla että minun netistä katsomani pyörä oli jo otettu, olin katsonut niitä puolituntia ennen lähtöä. Pyöriä saisi toki etsittyä myös kännykällä, eli ajantasaista tietoa saa myös kadulla.

Olin etukäteen jo rekisteröitynyt palveluun, eli periaatteessa pyörän vuokraaminen onnistuisi soittamalla pyörässä lukevaan puhelinnumeroon josta saa aktivointikoodin, joka sitten syötetään pyörän lukitusjärjestelmään. Pari kertaa soitettuani totesin että en osaa navigoida saksan-kielistä puhelinpuuta alkuunkaan. Ymmärsin että pitää painaa 1 jos jotain tai 0 jos jotain muuta, mutta kun muutaman kerran satunnaisia numeroita painettuani pyörä oli edelleen lukossa, alistuin ja soitin asiakaspalvelunumeroon. Se toimikin näppärästi. Ystävällinen ja hyvää englantia puhuva virkailija antoi minulle pyörän avauskoodin ja sain pyörän liikkeelle.

Pyörä oli varsin hyvän tuntuinen, vaikkakin aika painava. Esitteen mukaan 23,4 kg. Minulla ei ole mitään varsinaista käsitystä pyörien keskipainosta, mutta ilmeisesti 15 kg on lähempänä normaalia. Painon huomasi etenkin mäissä ja hiekkateillä. Tavallisissa kaupunkioloissa siitä ei varsinaisesti ole harmia. Takana olevaan istuimen näköiseen asiaan sai repun kiinnitettyä näppärästi pyörässä olevilla kuminauhoilla. Kätevää.

Alla kartta reitistä.

Punainen viiva on kulkemani reitti ja vihreä Grün Gürtel, vihreä rinki, jota pyrin seuraamaan. Karttaa voi zoomata vasemmassa reunassa olevan plussan ja miinuksen avulla ja sitä voi siirellä hiirellä. Punaiset pallukat edustavat ottamiani valokuvia. Niitä voi tarkastella klikkaamalla (kuvat löytyvät myös suoraan tästä Picasa-albumista).

Aloitin kotoa Sachsenhausenista ja kuljin aluksi Main -joen vartta länteen. Tarkoitus oli kulkea Mainia pitkin Nidda -joelle saakka, josta seuraisin Grün Gürtelin reittiä Frankfurt pohjoispuolelta kiertäen takaisin joelle. Kartasta, merkitystä reitistä ja GPS:tä huolimatta luonnollisesti eksyin.

Alkumatkan piti olla todella helppo: piti vain seurata jokea. Onnistuin kuitenkin eksymään. Käännyin Mainilta 90 astetta vasemmalle jostain syystä (tie 40 kohdalla). Tajusin virheeni jossain vaiheessa, mutta löysin Grün Gürtelin tieviitat ja luulin nyt kulkevani reittiä vastapäivään. Se sopi minulle hyvin. Yllätyksekseni saavuin kuitenkin Höchstin edustalle, Niddan ja Mainin risteykseen. Eli olin taas alkuperäisellä reitillä. Ylitin Mainin lossilla (maksoi euron) Höchstiin. Oikein kivan näköinen paikka. Sieltä jatkoin Niddaa pitkin pohjoiseen ja itään, kunnes Rödelheimin kohdalla eksyin ja tein vahingosssa U-käännöksen. Huomasin asian vasta kuin olin taas Höchstissä. Päätin että en lähde enää takaisin, vaan suuntasin Grün Grüdeliä vastapäivään. Eli uudestaan lossilla. Tai ehkä se ei ollut lossi vaan tavallinen yhteysalus. Paatti kääntyi, eikä tuntunut olevan minkään sortin vaijereiden varassa.

Loppumatkalla en enään varsinaisesti eksynyt. Kerran käännyin vähän turhan aikaisin, mutta tajusin sen suhteellisen nopeasti ja selvitin kartasta miten pääsen takaisin reitille. Eli olin sentään kartalla kokoajan, vaikken ehkä oikean viivan päällä.

Tässä vielä linkit Nokian Sports Tracker karttoihin (osa 1 ja osa 2). Niistä näkee nopeus, korkeus ja muita tarpeettomia tietoja. Reitti on jaettu kahteen osaan, kun kännykästä loppui virta kesken ja Sports Tracker sen takia sammui. Jostain syystä Sports Tracker ei osaa yhdistää reittejä eikä .gpx –tiedoston siirtäminenkään oikein toiminut. Ylipäätään Sports Trackerin nettipalvelu tuntuu jotenkin kököltä. Ei tosin tuo GPS Visualizerkaan mikään helppo ollut, mutta sillä sentään sai yhden kartan jossa on reitti ja valokuvat samassa kasassa.

Oikein mukava reitti. Periaatteessa opasteet olivat hyviä (syytän eksymisestä omaa suuntavaistoani) ja reitti hyvin suunniteltu. Autoteitä ei tarvinnut ylittää kuin ihan muutaman kerran, niistäkin varmaan suurin osa eksymisten takia. Suuri osa matkasta oli hyvää asfalttitietä, mutta Frankfurtin eteläpuolella metsässä oli hiekkatietä. Karttaan oli merkitty tien päällysteet erikseen, niin rullaluistelijakin voisi valita sopivan reitin.

Matkanvarrella näkyi paljon muitakin ulkoilijoita. Lähinnä vanhuksia ja lapsiperheitä. Yksi perhe harrasti jousiammuntaa nurmikentällä ja toinen ampui ritsalla joutsenta (tai ainakin järveä jossa uiskenteli yksi joutsen, ehkä ne ei oikeasti tähdännyt siihen). Siirtolapuutarhamökkejä näkyi paljon. Välillä tuli puusaunan tuoksu sieraimiin, ehkä niihin liittyen. Tosin varmaan oikeasti takasta eikä saunasta.

Pyörän palautus onnistui samalla tavalla kuin lainaaminenkin: soitto asiakaspalveluun, ilmoitin niille pyörässä näkyvän lukituskoodin ja pyörän sijainnin. Vuorokauden vuokra oli 9 euroa. Varsinaisesti nämä DB:n Call-a-Biket on tarkoitettu kai työmatkaliikenteeseen tai muihin lyhyisiin siirtymiin. Perushinnoittelu on 8 senttiä minuutti. Eli kymmenen minuutin matka maksaisi 80 senttiä—huomattavasti vähemmän kuin halvin joukkoliikennelippu.

Kokonaisuutena oikein positiivinen kokemus. Verrattuna Porvoon ja Helsingin city-pyöriin tämä oli todella käyttökelpoinen. Mielellään sitä maksaakin jotain siitä hyvästä että pyörä toimii ja on mukava ajaa. Internet-palvelu joka paikallistaa pyörät on myös hyvä, Helsingissähän ei koskaan ole takeita pyörän löytymisestä niin niihin ei voi varsinaisesti luottaa.

Pyöräilemään sunnuntaina

Tavoitteena on lähteä kiertämään Frankfurttia sunnuntaina pyörällä. Kaupungin ympärillä on “vihreä vyöhyke”, GrünGürtel, jossa on käsittääkseni hyvä pyörätie opasteineen. Se olisi ilmeisesti yhteensä 62 kilometria pitkä reitti, mutta voi olla että suoritan jonkun hiukan lyhennetyn version. Tai pyöräilen vaan joen vartta edestakaisin. Samalla pääsen kokeilemaan Deutsche Bahnin Call-a-Bike järjestelmää. DBn pyöriä näkyy paljon liikenteessä, mutta en ole vielä kertaakaan niitä kokeillut. Ulkoisen tarkastelun perusteella ne vaikuttavat huomattavasti Helsingin ja Porvoon kaupunkipyöriä paremmilta.

Tämä blogi-merkintä on osa minun uskottavan sitouttamisen strategiaa. Samasta syystä maksoin jo 5 euroa Deutsche Bahnin Call-a-Bike jäsenyydestä, vaikka sen voisi yhtä hyvin tehdä lähtiessä. Tunnen tulevaisuuden-Ilkan sen verran hyvin, että tiedän ettei hän lähtökohtaisesti liikahda minnekään sunnuntai-Hesarinsa ääreltä. Sitoutumalla reippailuun etukäteen maksamalla siitä ja mainostamalla sitä julkisesti todennäköisyys että lähden oikeasti liikkeelle kasvaa oleellisesti. Tämä on optimaalinen ratkaisu epärationaalisiin yliajan preferensseihin. Olen nyt vakuuttunut siitä että reippailu sunnuntaina olisi hyvä idea ja olen varma että reippailun jälkeen olisin siihen tyytyväinen, mutta silti olen aika varma että juuri ennen kuin pitäisi lähteä, pitäisin sitä jostain syystä toteuttamiskelvottomana ideana. Siinä ei ole mitään järkeä. Paras tapa varmistaa että teen järkevän päätöksen on sitouttaa itseni siihen päätökseen etukäteen. Nyt on viisi euroa ja maine viivalla.