Riikan ekan päivän iloinen ilta

Riikka: Ensimmäinen päiväni Frankfurtissa oli kaikkia mieliasioitani täynnä. Menimme yhdessä jo Ilkan aikaisemmin tutustumille Metsäjuhlille. Meininki metsässä oli aivan uskomaton, ainakin näin suomalaisen observoijan silmin. Metsä oli täynnä herkkukojuja ja kaljakojuja, joiden istumapaikat eivät olleet millään muotoa aidattuja, vaan kaljan saattoi ostaa mistä tahansa ja kävellä mihin tahansa sitä nauttimaan. Ihmiset eivät kuitenkaan lojuneet maassa juomassa omia kaljojaan, kuten Suomessa usein on tapana ja lisäksi ihmiset eivät ainakaan silmin nähden olleet kovinkaan humalassa. Kaikki tanssivat ja hurrasivat cover-bändeille iloisella mielellä! Maistelimme tietenkin paikallisia herkkuja ja törsäsimme rahaa myös yhteen vehnäoluseen. Kotiin viemiseksi ostimme jo saksan oppikirjoista tutun ihka oikean Brezelin, joka yllätti meidät suolatikkumakumaisuudellaan.

Currywurst und Schöfferhofer Weizen

Mikä ihme tämän lörtsyltä maistuvan herkun nimi olikaan? Sen päällä oli smetanaa, juustoa ja valkosipulia..

Crepes mit Banane

Päätimme mennä kotiin sporalla, joka jää hieman kauemmaksi kotoa, mutta miellyttävän jokivarsi-iltakävelyreitin päähän. Yllätykseksemme jokivarsi olikin molemmin puolin täynnä samaisia herkkukojua, bändilavoja ja hirmuisesti ihmisiä. Nämä kekkerit eivät kuitenkaan liittyneet mitenkään metsäjuhliin vaan kyseessä on Turnfest, joka on ilmeisesti suuri kansainvälinen jumppatapahtuma ja kestää 5.6. asti. Tutustumme asiaan tarkemmin ja palaamme asiaan.

  

Silta ja rantapenkat olivat täynnä ihmisiä.

Lakko!

Ilkka: Vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani, osallistuin tänään lakkoon. Ammattiliiton lakkomainonta oli sopivan hillittyä, oivaltavaa ja järkevää. IPSO (relevantti ammattiliitto) painotti sähköposteissaan kovasti ettei lakossa ole kyse eläkeuudistuksesta, vaan laajemmista ongelmista. Toisin kun muissa vastaavissa organisaatioissa, työnantaja sanelee yksipuolisesti työehdot eikä ammattiliitolla, jäsenmäärästä riippumatta, ole neuvotteluoikeutta. Vaikka työehdot ovat tällä hetkellä hyvät, on periaatteellisesti ongelmallista ettei työntekijöille ole niiden suhteen minkäänlaista sanavaltaa. Työnantajapuoli ei sen sijaan varsinaisesti edes yrittänyt perustella minkä takia lakko ei olisi perusteltu.

Vaikutti tosiaan siltä että talossa on tietty demokratiavaje. Ei tällaisia eläkeuudistuksia pitäisi voida toteuttaa ilman todellista neuvottelua. Vaikka tämä eläkeasia ei sinänsä ole tärkeä, se on selvä merkki siitä ettei tämä nykyinen systeemi ole oikeustajuni mukainen. Jos kerran olen samaa mieltä lakkoilijoiden kanssa, kai minun kuuluu lähteä lakkoon mukaan kun siitä ei minulle mitään varsinaista kustannusta koidu (ehkä lakkoajan palkka, mutta minun palkallani se tekee vain muutaman euro—toisaalta olisi outoa jos työnantaja laskee näitä minuutteja, kun muuten työaikaa ei lasketa lainkaan). Vähän itsekästähän se olisi antaa muiden lakkoilla minun oikeuksieni puolesta.

Ihan kiva että menin. Se oli hauska kokemus. Siellä oli yllättävän paljon ihmisiä, paljon tuttujakin.

 

Siinä pönötetään euromerkin alla. Joillain oli siniset IPSO-sateenvarjot, muille jaettiin A4-kokoiset laput heilutettaviksi ja pillit. Tästä vihellettiin ja vilkutettiin yläpuolella olevalle johtoryhmän kokoukselle. Aika noloa tuntuista toimintaa, mutta sitähän lakot ovat.

 

Muutaman puheen (joista jostain syystä osa oli vain saksaksi) jälkeen lähdettiin parin sadan metrin kierrokselle muiden toimistotalojen ympäri.

 

Äänessä oleva tummapukuinen henkilö johti lakkoa. Komeat hiukset. Loppupuheiden jälkeen pääsi kotiin. Tai töihin. Suurin osa taisi mennä takaisin toimistolle ainakin hetkeksi.

Riikan ensimmäinen blogimerkintä

Tämä on ensimmäinen ikinä kirjoittamani blogimerkintä. Nyt siihen on todella aihetta, kun on tällaiset jännittävät kaksi kuukautta edessä.

Ilkka tuli minua vastaan eilen lentokentälle ja johdatti minut turvallisesti uuteen kotiimme Grosse Rittergasselle. Kotimme on aivan hurmaava. Kapeita portaita pitkin kävellään ylös omaan matalaan majamme (kirjaimellisesti). Ikkunasta näkyy ravintoloita ja Kneipeja. Niin ja ihmisiä siis myös, mikä on hyvin tärkeä asia.

Nopean hengähdyksen jälkeen, Ilkka vei minut syömään läheiseen pizzeriaan. Istuimme terassilla ja nautimme sitä kuuluisaa Apfelweinia, joka on itse asiassa oikein hyvää! Ruokailumme elävöitti iloisa saksalaisseurue, ja saman tien rakastuin uudestaan Saksaan. Saksa on hyvä maa.

Matkakuumeen aiheuttama univelka muistutti itsestään hyvin pian ja lähdimmekin kotiin nukkumaan. Untamme ei häirinnyt muu kuin herttainen pulujen kuhertelu. Pieni puluyhteisö asuu katollamme heti sänkymme yläpuolella, tepastelee ja pitää hassua kuherrusääntään. Kattoikkunasta voi tarkemmin seurata lintujen toimintaa.

Asuinympäristömme on siis juuri niin ihanan idyllistä, miltä se kuvissa näyttää, ellei vielä pikkuisen ihanampaakin! En malta odottaa ensimmäistä seikkailuani kaupungilla, mutta sitä ennen aion purkaa matkalaukut ja todella asettua taloksi.

Ich bin sehr zufrieden!

Blogista

Jotkut ovat ehkä huomanneetkin että olen tehnyt teknisiä uudistuksia blogiin. Vasemmassa palkissa on nyt kaikenlaista tavaraa.

Ensin on “uusimmat kommentit” ja “Frankfurtin sää”, jotka ovat olleet siinä jo pitkään ja lienevät aika itsestään selviä. Kolmantena, uutena tulokkaana, on “Twitter updates”. Eli tämä on sitä twitteriä jonka mainitsin aiemmin. Twitter-viestit ovat hyvin lyhyitä ilmoituksia (maksimissaan 140 merkkiä) siitä mitä tekee, miltä tuntuu tai mitä ajattelee. Tällaisia on näppärä kirjoittaa kännykälläkin ja julkaisukynnys on hyvin matala. Eli jos blogissa ei ole uutta tekstiä, niin voi aina vilkaista jos olen päivittänyt tilaani Twitterissa. Seuraavaksi on “nykyinen sijanti”, joka paikallistaa minut kartalla kännykässä olevan Google Maps -ohjelman avulla. Sillä voi halutessaan vakoilla olenko kotona, töissä vai jossain muualla, jos on jostain syystä oppinut tuntemaan Frankfurtin karttaa. Loput ovatkin vanhoja ja varmaankin itsestään selviä asioita.

Eli blogin vasemmasta laidasta saa näppärästi katsottua mitä teen (jos olen sattunut twitteriä päivittämään), missä olen ja minkälainen sää täällä on. On epäselvää kiinnostaako nämä tiedot ketään, mutta siellä ne nyt kuitenkin ovat. Onpahan ainakin jotain katsottavaa jos blogiin ei ole tullut uutta kirjoitusta tai kommenttia sitten viime käynnin. Esimerkiksi nyt voi Twitterista nähdä että olen muuttanut uuteen asuntoon, vaikka en ole siitä vielä blogiin ehtinyt kirjoittaa.

Voisitte kommentoida mitä mieltä olette blogin nykylinjasta. Pitäisikö kuvia olla enemmän? Enemmän kirjoituksia? Vähemmän, mutta laadukkaampia kirjoituksia? Enemmän fakta-juttuja, esimerkiksi Frankfurtin historiasta? Pitäisikö kuvat siirtää erillisiin kuva-albumeihin vai enemmin integroida suoraan tekstiin? Enemmän kommentteja voisi ainakin olla, mutta se on lukijoiden vastuulla.

Saalburg

Päätin tänään lähteä Saalburgiin ihmettelemään roomalaisten linnoitusten raunioita. En oikein tiedä mistä tämän keksin, kun nyt aamulla selailin Lonely Planettia, niin siellä ei ainakaan mainittu paikasta mitään. Mark Twainkään ei tästä paikasta ole maininnut, eli varmaankin sitten löysin tämän joltain nettisivulta. Saa nyt nähdä onko tämä mistään kotoisin, kun ei Lonely Planetkaan sitä viitsi noteerata.

Olen saanut asennettua paikallisen joukkoliikennefirman, RMV:n, kännykkäsoftan jolla saa katsottua näppärästi aikataulut kännykältä, niin tällainen lähiseutumatkailu on aika helppoa. Etenkin kun saksalaiset ovat osanneet optimoida junien ja bussien aikataulut sopivasti: saavuin lähijunalla Bad Hamburgin asemalle, josta oli selvät opasteet bussipysäkeille, joista lähti kaksi bussia, mukaan lukien omani, kahden minuutin sisällä. Bussi kulkee vain tunnin välein, mutta kun aikataulut on synkronisoitu siitä ei ole pahemmin haittaa.

Otin nyt tietokoneen matkalle mukaan ensimmäistä kertaa, kun on tullut sellainen olo etten sen kannettavuusominaisuuksia ole hyödyntänyt tarpeeksi. Se on kyllä ihan näppärä. Sain junassa luettua sunnuntai-Hesaria kivasti ja nyt kirjoitan tämän blogi-tekstin ensimmäistä luonnosta bussimatkalla.

[Tässä välissä käynti Saalburgissa, loppu kirjoitettu paluumatkalla]

Roomalainen linnoitus oli oikein tyylikäs. Näyttelyt olivat pääasiassa laadukkaan oloisia, mutta muutamaa yksittäistä poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki tekstit olivat vain saksaksi. Sain kuitenkin ihan hyvän käsityksen paikasta. Saalburg oli aikoinaan Rooman ulkorajalla. Itse linnoitus on varmaankin rakennettu kokonaan uudelleen viimeisen vuosisadan aikana, sen verran hyvässä kunnossa se oli, mutta hyvä niin. Epämääräinen aito kivikasa ei ole ollenkaan niin mielenkiintoinen kun autenttisen oloinen uudelleenrakennettu linnoitus.

Kuvia voi katsella tästä albumista:

Näytä koko albumi

Tällä reissulla tuli taas todistettua että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. En ole vieläkään oppinut kantamaan tarpeeksi käteistä mukana, kun olen Suomessa tottunut siihen että oikeastaan kaiken voi maksaa kortilla. Täällä kortti ei käy läheskään aina. Olin ajatellut nostavani käteistä juna-asemalla, mutta eihän siellä tietenkään ehtinyt, kun lähdin hotellilta liian myöhään ja nämä vaihdot on optimoitu niin nopeiksi. Käteinen riitti kyllä meno-paluulippuun ja museon sisäänpääsymaksuun, mutta mihinkään ruokaan ei ollut käteistä eikä kortti käynyt. Ei edes houkuttelevan näköisiin euron jäätelöpalloihin joita muut söi tyytyväisinä.

Paluumatka sujui yhtä sujuvasti kuin menomatkakin, ilman odottelua bussista metroon Gonzenheimin asemalla. Ilman kännykässä olevaa reittiopasta odottaisin varmasti vieläkin Bad Hamburgin juna-asemalla, mutta sen kanssa liikkuminen on hyvin helppoa ja vaivatonta.

Wäldchestag, metsäpäivä

Wäldchestag on paikallisen turisti-infon mukaan Frankfurtin kansallinen vapaapäivä. Nähdäkseni se ei ole niinkään päivä, vaan pidennetty viikonloppu, koska se alkaa lauantaina ja huipentuu tiistaina. Ei se oikein kansallinenkaan voi olla, jos se on vain paikkakunnan oma juhla. Ainakaan en ole kuullut että Frankfurtillaiset olisivat jotenkin omaa kansaa, vaikka heillä onkin vahva paikallisidentiteetti (en tosin tiedä, en ole jutellut vielä yhdenkään natiivin kanssa). Tapahtuman lähin helsinkiläinen ekvivalentti olisi ehkä jotain silakkamarkkinoiden ja vapun väliltä. Kansa kokoontuu metsään kaupunginlaidalle (jonne pääsee luonnollisesti näppärästi bussilla, ratikalla tai pikarautatiellä, riippuen tulosuunnasta ja omista preferensseistä), jossa on lukuisia pieniä ruoka-, juoma- ja krääsäkojuja, huvipuistolaitteita, pelejä, musiikkia, esityksiä, jne.

Kiertelin siellä tänään reilu viisi tuntia yksikseni. Suurin osa muista harjoittelijoista on nyt matkoilla tai käymässä kotona, kun meillä on pitkäviikonloppu maanantaisen jeesus-juhlan takia, mutta oli oikeastaan aika kiva saada olla rauhassa. Ihmiset on ihan kivoja, mutta yksikseen kiertely on ehkä kuitenkin parasta. Lähinnä söin makkaraa eri muodoissa, luin kirjaa (Mark Twainin “A Tramp Abroad”, aivan loistava matkakertomus Saksasta), join apfelweinia ja kävelin ympyrää. Olen varmaan tulossa vanhaksi kun nautin tällaisista turhanpäiväisistä happeningeista.

Lopuksi tukku kuvia tapahtumasta.

Tämä on currywurst. Fuusiokeittiötä parhaimmillaan: makkaraa ja currymaustetta leivän kanssa. Intialaiset olisivat ylpeitä.

 

Aamupäivästä väkeä ei ollut kovin paljoa, mutta koko ajan tuli lisää (ainakin kahdeksaan asti, jolloin lähdin pois). Kaikki kojut on jollain tapaa hauskan näköisiä, ei ollenkaan sellaisia ankeita toritelttoja mitä Suomessa jostain syystä harrastetaan.

 

Linnanmäen Break Dance! –laite oli paikanpäällä.

 

Noissa jättimäisissä viinilaseissa on jotain ihme marja-mehuja. En maistanut, olisivat varmaan olleet hyviä.

 

Saksalainen kummitustalo vaikutti kammottavalta. Saksaa puhuva frankenstein on jotenkin huomattavasti pelottavampi kun suomea tai englantia puhuva versio.

 

Tässä istuin, luin Twainia ja join apfelweinia.

 

Avoliekillä valmistettiin tuhteja bratwursteja, joista ostin yhden.

Oikein viihtyisän oloinen tapahtuma. Voisi melkein käydä uudestaankin. Tiistaina olisi tosiaan loppuhuipennus, silloin ilmeisesti useimmista toimistoista järjestetään yhteislähtöjä heti puolenpäivän jälkeen. EKP ei tätä perinnettä ikävä kyllä kunnioita, eikä lakkokaan sovi sopivasti samalle päivälle, niin en tiedä miten hyvin silloin ehtii.

Käsijuustoa musiikilla ja muuta paikallisherkkua

Tänä viikonloppuna olen syventynyt paikalliseen kulinarisseen kulttuuriin. Eilen käytiin syömässä perinteissä Frankfurtilaisessa ravintolassa ja tänään kävin Wäldchestagin vietossa kaupungin metsässä. Jaan kirjoituksen nyt varmaankin useaan pienempään, jotta näyttää tilastojen valossa siltä että kirjoitan paljon. Eli tässä tekstissä käsittelen vain eilistä ravintolaa.

En nyt muista mikä ravintolan nimi oli, mutta Sachsenhausenissa se joka tapauksessa oli. Sellainen miellyttävä, vihreällä sisäpihalla varustettu apfelwein paikka joita Frankfurtissa on kai paljonkin. Tarjoilija paheksui kovaan ääneen kun muutamat yrittivät tilata olutta omenaviinin sijasta, mutta toi kuitenkin kiltisti jokaiselle haluamansa juomat. Pääruoaksi otin taas schnitzeliä, eikä siihen joutunut taaskaan pettymään. Oikein sopivaa ruokaa.

Alkuruuaksi otin sen sijaan jännittävää paikallista erikoisuutta, “handkäse mit musik”, eli siis käsijuusto musiikilla. Annos näytti tältä:

Kuva ei näytä erityisen houkuttelevalta, mutta tällä kertaa vika on pikemminkin kohteessa kun kuvaajassa. Kuten wikipedia osaa kertoa, juuston nimi juontaa juurensa siitä, että alunperin se tehtiin käsin. Eli käsijuusto, händkase. Loppuliite, “mit musik”, taas liittyy juuston tarjoilutapaan. Se tarjoillaan etikka-öljyliemessä lilluen, jättimäisen sipulikasan kanssa. Tämä tarjoilutapa aiheuttaa ilmavaivoja, eli “musiikkia”, kuten Frankfurttilaiset ovat vitsikkäästi keksineet. Itse juusto oli aivan mukiinmenevää, etäisesti parmesaania muistuttavaa, mutta en erityisemmin etikasta ja raasta sipulista perusta. Vaikutus oli tosiaan luvatunlainen. En usko tätä uudestaan syöväni.