Taas yksin

Närhi lensi pesästä Suomen kaukaisille rannoille, nyt seuranani on vain pulut. *

Riikka lensi tiistai-iltana pois. Olen siis taas Frankfurtissa yksin.

Minä tulen Suomeen lomalle parin viikon päästä, mutta olen nyt henkisesti totuttelemassa yksineläjän arkeen jota tulen viettämään, lyhyt loma pois lukien, seuraavat kolme kuukautta. Se tuntuu pitkältä ajalta.

Ero aikaisempaan on valtava. Tämä koti tuntuu kovin tyhjältä. Minähän muutin tähän taloon samana päivänä kun Riikka tuli maahan. Pois lukien muuttopäivän ensimmäiset tunnit, en tiedä olenko koskaan ollut täällä yksin. Kerran kävin täällä yksin vaihtamassa vaatteet matkanvarrella puistoon, mutta mitään pidempää aikaa en täällä ole yksin ollut. Etenkin aamulla tyhjässä asunnossa herääminen ja töiden jälkeen tyhjään asuntoon tuleminen tuntuivat pahalta. Yksin syöminen ja ruuanlaitto ei tunnu luontevalta, kun en ole sitä täällä kahdessa kuukaudessa joutunut kertaakaan tekemään.

Yksinäisyys toki lisää vapautta. Riikan ollessa täällä oli joskus kiire lähteä töistä, koska oltiin sovittu joku tapaaminen tai ruoka odotti. Nyt voin lähteä kun työhommat ovat sopivassa vaiheessa, ilman että tarvitsee kelloa sen pahemmin katsella. Tämä on siis se optimistinen tapa ilmaista asia. Totuushan on tietysti se, ettei ole järin mukavaa istua toimistolla tietäen ettei ketään kiinnosta tulenko sieltä koskaan kotiin. Kotona voin toki vaihtaa mukavammat vaatteet päälle ja käyttää omaa tietokonetta, mutta käytännössä ero toimistossa istumiseen on aika pieni. Lähdin tänään töistä silti jo seitsemän aikaan: kyllä routa possun (tai nälkä virkamiehen) kotiin ajaa, mutta silloin kun asuu yhdessä, töistä lähtöä motivoi porkkana eikä keppi.

Nyt minulla on paljon enemmän omaa aikaa. Ehdin kirjoittaa blogiin enemmän (laskin minulla olevan 16 aihetta odottamassa—uskoisin siirtyväni nyt vähintään kirjoitus-per-päivä tahtiin). Suunnitelmissa on Windows 7 –käyttöjärjestelmän asentaminen tähän koneeseen (sen tosin ehkä jätän välistä, en ehkä uskalla riskeerata ainoan tietokoneeni sotkemista). Voisin ruveta kuntoilemaan, esimerkiksi juoksulenkit olisivat varmaan ihan terveitä. Valokuvia pitäisi käydä läpi. Muiden harjoittelijoiden kanssa voisi olla enemmän. On paljon matkoja mitä voisi tehdä, yksin tai muiden harjoittelijoiden kanssa. Esimerkiksi Alpeilla olisi kiva käydä. Kirjoja voisi lukea—minulla on tälläkin hetkellä joku kesken ja kasa pinossa odottamassa. Kännykän firmware pitäisi päivittää. Economist-lehti rupesi sopivasti tulemaan (optimaalisesti myöhästynyt valmistumislahja, kiitos siitä!). Tekemistä on paljon.

Blogi-merkintöjen kirjoittamista odotan oikeasti. Minua on jo pitkään häirinnyt ettei löydy aikaa kirjoittaa niistä valmiiksi mietityistä aiheista. Mutta lähinnä nämä “oman ajan” aktiviteetit ovat täytettä. ‘Terveitä addiktioita’, kuten viime sunnuntain Helsingin Sanomien mielipidesivulla niitä kutsuttiin. Näiden aktiviteettien parissa saan aikani kulumaan kivasti, mutta se ei tarkoita sitä että yksinolo tuntuisi kivalta verrattuna näihin kahteen yhdessä vietettyyn kuukauteen. Muutenhan olisin tehnyt näitä samoja asioita jo silloin kun Riikka oli täällä.

Tietysti se on vain hyvä asia että yksinäisyys tuntuu epämiellyttävältä. Se on merkki siitä että parisuhteessa on jotain järkeä. Olisi hyvin outoa jos nyt hyppisin riemusta kun saan olla hetken rauhassa. Minulla on luonnollisesti ikävä Riikkaa, vaikka en oikeastaan pidä sanasta “ikävä” tässä yhteydessä. Tässä tilanteessa ei oikeasti ole mitään ikävää, päinvastoin se on mukavaa että on joku jota kaipaa. Sanoisin mieluummin että minulla on mukava Riikkaa. Mutta se ei varmaan tarkoita mitään.

Ei ole lainkaan tarkoitus antaa surumielistä kuvaa tilanteesta. Täällä on edelleen paljon jännittävää tehtävää ja koettavaa. Olen onnellinen, en vain niin onnellinen kun olin vielä hetki sitten. Nämä viimeiset Frankfurt kuukaudet ovat olleet elämäni parasta aikaa (kiitos siitä Riikalle, Suomesta sekä Intiasta tulleille vieraille, Frankfurtille ja Berliinille). En usko että ne sille sijalle kovin pitkäksi aikaa jää, elämällä on vielä paljon tarjottavaa, mutta nämä pari seuraavaa yksinäistä kuukautta tuskin kilpailevat samassa sarjassa.

 

* “Närhi” on siis Riikan sukunimi, “kaukaiset rannat” ovat tavallaan viittaus omaan sukunimeeni (se ei tässä yhteydessä oikeastaan toimi koska minä olen täällä enkä Suomessa, mutta sanaleikkien ei tarvitse välttämättä olla loogisia) ja “pulut” ovat tämän Frankfurtin kodin katolla asuvat linnut. Keksin tämän ratki-riemukkaan lauseen tiistai-iltana ja viljelen sitä nyt ympäri internettiä (toistaiseksi twitter, facebook ja blogi) koska kotona ei ole ketään jota voisin huonoilla vitseilläni viihdyttää.