Täällä ei todellakaan tule sellaista oloa että olisi kaukana. Olen jatkuvasti yhteydessä Suomeen, aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Amerikka-vuosina oli mahdollista (tai muutama vuosikymmen sitten).
Tässä blogissa saa tietysti kerrottua kuulumiset. Ihan niin kuin Villanova Inquirerissa (perheen “nettilehti”, tai esi-blogi, Amerikka-vuosilta) aikoinaan, mutta luulen että kommentoinnin mahdollisuus muuttaa kirjoittamisen luonnetta. Villanova Inquirer ilmestyi keskimäärin joka toinen kuukausi, kun taas Ponta Negraan ja Tamil Naduun (vanhempieni blogit) on ilmestynyt uutta tavaraa joka toinen päivä. Minä olen toistaiseksi kirjoittanut keskimäärin päivittäin.
Osittain kehitys varmaan johtuu nettikulttuurin kehittymisestä: nykyään ymmärretään että netti on formaattina erilainen kuin perinteinen media, eikä kirjoitusten tarvitse olla erityisen viimeisteltyjä. Mutta uskon että kommentointi on tärkeässä roolissa. Vaikka tietysti valtaosa lukijoista ei kommentoi, tai kommentoi hyvin harvoin, on prosessi selvästi vuorovaikutteinen, jolloin kynnys kirjoittaa on paljon pienempi. Tyhjänpäiväisestä on luontevaa jutella, mutta tyhjänpäiväisen julistaminen olisi hyvin outoa. Kun blogiin tulee kommentteja, ollaan selvästi lähempänä juttelua kuin julistamista.
Vaikka blogi on tietysti suuressa roolissa yhteydenpidossani ulkomaailmaan, on yhteisöpalvelut myös tärkeitä. Facebookissa pysyy aivan loistavasti perillä kavereiden ja tuttavien pienistä tekemisistä. On jotenkin mukavaa lukea että jollain on krapula töissä tai polkupyörän sisäkumi puhki. Tämän tyyppisillä status päivityksillähän ei sinänsä ole mitään uutisarvoa, kun asia ei ole yllättävä eikä vaikuta minun elämääni mitenkään, mutta jotenkin tällaiset pienet asiat ovat tärkeitä. On luontevaa tietää pikkuasioita tutuista. Perinteisesti nämä asiat havaittiin itse, mutta kun kaikki ei asu samassa kylässä niin teknologia auttaa. Periaatteessa tietysti Twitter olisi tämän tyyppiseen yhteydenpitoon luontevin kanava, mutta siellä ei jostain syystä ole kuin kourallinen tuttuja.
Skype on kolmas tärkeä kanava. Ilmaiset videopuhelut on hyvin miellyttäviä. “Aina” on voinut soittaa ulkomaanpuheluita ja se on pitkään ollut aika halpaakin, mutta videonpuheluiden ansioista voi olla aivan uudella tavalla läsnä. Videon kanssa ei ole pakko puhua koko ajan. Se on tärkeää. Voi pitää puhelua päällä samalla kun lukee kirjaa, selaa nettiä tai katsoo telkkaria. Vaikka syventyy omiin hommiin, voi mikä tahansa hetki katsoa mitä toinen tekee. Aivan kuten kotonakin. Voi olla läsnä arjessa. Ei se tietenkään ole sama asia kuin fyysinen läsnäolo, mutta ero puheluun on valtava.
Skype on myös mobiiliratkaisuna näppärä, mutta siinä käytössä se on vain edukas, eikä niinkään mullistava. Minulla on kännykässä Skype, niin voin jutella Skype kontakteille ilmaiseksi tai soittaa suomalaisiin numeroihin parilla kymmenellä sentillä minuutti. Verrattuna pre-paid liittymäni ulkomaapuheluhinnastoon säästö on hyvin merkittävä, mutta puhelulaatu on vastaavasti sen verran huonompi ettei sitä tule huvikseen soiteltua. Mutta onhan se kiva että on se mahdollisuus.
8 kommenttia:
En tykkää sanasta "edukas".
Olen testannut Twitteriä nyt vähän, mutta en tykkää siitäkään. Harvoin tulee käytyä siellä. Se toimisi paljon paremmin, jos olisi vaikka integroitu kännykkään ja Facebookiin. Jos Facebookin etusivulla olisi boxi, johon tulee uusimmat twitterit, niitä varmaan lukisi. Samoin jos kännykän "desktopissa" olisi twitter widget--ikkuna, jossa näkyy uusimmat twittaukset. Twitterin sivuilla ei tule käytyä, enkä oikeastaan viitsi yleensä avata kännykänkään twitter ohjelmaa. Sekin voisi auttaa, jos Widsetsissä on twitter ja käyttäisin widsetsiä aktiivisesti.
On ihan totta että blogiin kirjoittaa helpommin ja kommentointi tekee kirjoittamisen helpommaksi. Kun kommentteja alkuun ei ollut tai oli vähän, kynnys kirjoittamiseen nousi ja tuntui että pitää olla jotain hienoa kirjoitettavaa. Kotisivut olivat samalla tavalla vaativat - asian piti olla harkittua. Tärkeintä minusta kuitenkin on että kirjoitukset jotenkin säilyvät. Nämä kaikki ovat arvokkaita vuosien kuluttua kunhan vaan eivät jotenkin katoa.
Ehkä näillä blogeilla on oma tärkeytensä siinäkin että kertovat eri ikäpolvien puhuvan osittain eri kieltä. Twitter menee täysin ohi. FaceBookin voi sanana ymmärtää, Skype on ilmeisesti joku kiertotie jne. Puhukaa vain kieltänne, meidän sopii tulla arvaillen perässä!
Netti on kyllä saanut aikaan ihan mielettömän hyviä keksintöjä. Facebook tosiaan antaa mahdollisuuden seurata kavereiden arkijuttuja, statukset lukee nopeasti, ja niiden avulla pysyy aika hyvin perässä ihmisten jutuissa. Statuksia ja kuvia voi kommentoida, niin kuin tekisi jos olisi fyysisesti läsnä. Mailit ja kirjeet (Amerikan aikoina piti kirjoitella välillä kirjeitä...) tuntuvat siltä, että pitää olla jotain olennaista sanottavaa, että vaivautuu kirjoittamaan. Samoin nyt on helppo nähdä jos jollain on ollut bileet/tuparit/jne kuvien avulla, ja nähdä mimmoinen tapahtuma on ollut. Sen sijaan en vanhanaikaisia paperikuvia mistään bileistä varmaan jaksaisi katsella!
Twitterin saa integroitua Facebookkiin ja Fringiin. Facebookkiin en ole laittanut, mutta Fringissä vaikuttaa ihan näppärältä. Toki ideaalisti pitäisi olla kännykän etusivulla, kuten N97 kai aikoinaan mahdollistaa.
Olenpa Ukin kanssa kovin samaa mieltä Niin kauan kun jaksatte lähettä näitä fantastisia blogi-juttuja on kaikki hyvin. Loppuja twittereitä en tunne kaipaavani.
Twitterin tiedän teoriassa, Fringistä en ole kuullut. Skypeä kaytän ja olen Facebookissa. Katson paperivalokuvia, kuuntelen Tapio Rautavaaraa ja Tauno Palo on sankari.Olen tällaista sukupolvea.
En usko että Tapio Rautavaaran kuuntelu on sinun tapauksessa sukupolvikysymys.
Lähetä kommentti